Vaatekaappi kännykässä

Mukana vaatevallankumouksessa osa 2. 

Entä jos oma toiminta sotii omia arvoja vastaan ilman, että sitä tulee välttämättä edes ajatelleeksi? Vuonna 2012 tein väitöskirjaa. Oli liikaa töitä ja stressiä, ja palkitsin itseäni ostelemalla uusia vaatteita. (Oikeasti olisin tarvinnut vähän inhimillisemmän aikataulun töissä ja aikaa istua joskus kaverin kanssa kahvilla.) Alkoi vaikuttaa vahvasti siltä, että tarveharkinta vaateostoksilla oli minulle hämärtyvä käsite.

En voinut hyväksyä käytöstäni. Koska olen tutkijaluonne, päätin selvittää kuteideni käyttöasteen. Latasin puhelimeeni Stylebook-sovelluksen, ja aloin systemaattisesti siirtää vaatekaappiani elektroniseen muotoon. Kesti parisen vuotta ennen kun sain projektin loppuun työkiireiden ohessa. Tämän jälkeen alkoi vimmattu tilastointi.

Olen merkinnyt sovellukseen päivittäin kaikki käyttämäni vaatteet suunnilleen vuodesta 2015. Hajanaisia puuttuvia merkintöjä toki on, mutta kokonaiskuva on erittäin hyvin hanskassa. Tilastointia vääristää se, että kaikkien ennen vuotta 2015 hankittujen vaatteiden vuotta 2015 edeltävät käyttökerrat ovat pääosin rekisteröimättä, ja vasta tämän jälkeen hankittujen vaatteiden osalta tilasto alkaa oikeasti alusta. Kyllä tästä silti jo aika hyvän kuvan tilanteesta saa, (ja minulle ehkä jonkin lievän autismin kirjoon viittaavan diagnoosin).

Tiedän, että harva jaksaisi nähdä näin paljoa vaivaa oman kulutuskäyttäytymisensä seuraamiseen. Tässä muutama asia, jonka olen oppinut itsestäni projektin myötä.
1) Omistan edelleen aivan liikaa vaatteita käyttötarpeeseen nähden, ja minulla on kledjuissa kiinni ihan tolkuton määrä rahaa. Valitettavasti en ole yksin. Kuningaskuluttaja teki vuonna 2015 jutun, jossa toimittajat laskivat kaikki omistamansa vaatteet ja kengät, ja määrät pyörivät 300-400 tienoilla.
2) Muisti vääristää. Mielikuvani siitä, paljonko olen jotain vaatetta käyttänyt ei vastaa todellisuutta. Kun tiedän, että tilastointini on lähes aukoton jo useamman vuoden ajalta, voin osoittaa itselleni konkreettisesti, ettei muistiin voi luottaa tässä. Minulla voi olla sellainen olo, että olen käyttänyt jotain vaatetta ”tosi usein”, ja ohjelma saattaa osoittaa, että todellisuus on lähempänä 30 käyttökertaa.
3) Valmiiden asukokonaisuuksien suunnittelu helpotti shoppailuhimoa projektin alussa. Tätä kikkaa suosittelee myös Rinna Saramäki kirjassaan Hyvän mielen vaatekaappi. Kun kokonaisuuksia on mietitty valmiiksi, aamukiireessä pääsee helpommin sen ”täällä ei ole mitään päällepantavaa” –fiiliksen yli ja tulee käyttäneeksi vaatteitaan monipuolisemmin.
4) Minun vaatteistani korkeimmat käyttöasteet ovat ulkovaatteilla, luottoasusteilla ja muutamilla urheiluvaatteilla. Kun tiettyä tarkoitusta varten on vain yksi tai kaksi tuotetta, niitä tulee toki käytettyä suhteessa enemmän. Se mikä tässä hämmästyttää on, etten näiden tiettyjen vaatteiden osalta koe käyttäneeni tiettyjä ulkovaatteita/urheiluvaatteita ”koko ajan” tai ”liikaa”. Jostain syystä kyllästyn helpommin ”sisävaatteisiin”, vaikka niitä minulla on edelleen turhan paljon.
5) Valitettavasti ostohinta ei ole laadun tae. Pitäisi jaksaa selvittää materiaalit, tarkistaa saumat jne. Sovellus voi kertoa, että farkkuja on käytetty vasta 50 kertaa, mutta materiaali alkaa olla todella kulahtanut.
6) Omaa käytöstään voi tietenkin muuttaa. Kun on lyönyt itselleen faktat pöytään ja kohdannut todellisuuden, tarveharkinnasta irrallisen ostelun pystyy lopettamaan ja aikaa ja muita resursseja vapautuu muuhun. Olen ajanut perheessäni myös lahjatonta (tai elämyksiin keskittyvää) joulua, jotta tavaraa ei ala kertyä muuta kautta.

Koska pystyisin periaatteessa edelleen käyttämään kaikkia tällä hetkellä omistamiani vaatteita, en ole konmarittanut omaisuuttani menemään vaan yrittänyt käyttää vaatteita tasaisemmin. Suurin ongelma ei ole se, että olisin tehnyt hutiostoksia, jotka olisivat esim. tyylillisesti vääränlaisia. Trendien perässä en ole missään vaiheessa juossut. Ongelma on enemmänkin se, että vaatteita on vain liikaa. Vaatteiden olemassaolo kuitenkin hillitsee ajoittain kiusaavaa shoppailuhimoani. Jos laittaisin toistaiseksi vähemmälle käytölle jääneet suoraan kierrätykseen, hyllyillä olisi liikaa tilaa uusille hankinnoille. Mikäli jossain vaiheessa saavutan korkeamman valaistumisen tason, jossa harhautumista totuuden tieltä ei tarvitse enää pelätä, saatan vastata kirppiksen kutsuun. Nyt iloitsen siitä, että olen jo usemman vuoden ajan käyttäytynyt ostoksilla fiksummin.

Suosittelen Stylebookia tai muuta vastaavaa sovellusta, jos shoppailu uhkaa lähteä lapasesta tai haluaa muuten rikastaa elämäänsä tilastoilla. Useimmille olisi varmaan ihan herättelevä kokemus laskea, kuinka monta (sataa) vaatetta omistaa. Kun sovellukseen syöttää tuotteen ostohinnan ja tilastoi käyttöään päivittäin, sovellus laskee automaattisesti, paljonko vaatteelle tulee hintaa per käyttökerta. Tämä voi kannustaa sijoittamaan rahat fiksummin. Sovellus voi myös auttaa hutiostosten välttämisessä. Elektronisesta vaatekaapista näkee esim. kaupungilla liikkuessaan, mitä omassa kaapissa jo on ja voi selata, minkä muiden vaatteiden kanssa harkinnassa olevaa tuotetta voisi käyttää. Olen itse tykännyt myös pakkauslistatoiminnosta, jonka avulla voi pakata elektronisesti etukäteen esim. hammaslääkärin aulassa, ja selviytyä fyysisestä pakkaamisesta sutjakasti kotona. Kun omat pakkauslistat tallentaa, seuraavalle konferenssimatkalle voi ottaa malliksi edellisen vastaavan reissun pakkauslistan ja säästää vaivaa.