Itsensä johtamisesta

Kirjoitan, siis olen. Ja silloin kun en kirjoita, olen turhautunut, kireä ja pettynyt itseeni. Happy happy joy joy! Terveisiä tutkijankammiosta.

Tutkijan homma saattaa vaikuttaa kuivalta yksinäiseltä puurtamiselta, mitä se usein onkin. Minulle tämä on yksi työn hyviä puolia. On kuitenkin hämmästyttävää, millaisella tunneskaalalla sitä saattaa omassa pikku tutkijankammiossaan päivän aikana liikkua –vaikka onkin siellä yleensä ihan yksin. Tunteiden kirjo liittyy paitsi työssäni käsiteltäviin asioihin (autoritarismin syveneminen, sota ja rauha, viholliskuvat, naisten asema Aasiassa, Pohjois-Korea), myös siihen, kuinka suhtautuu itseensä ja itsensä johtamiseen. Ajoittain omana pomonaan oleminen on ihanaa, välillä taas ihan kamalaa. On itse vastuussa melko lailla kaikesta, ja silloin kun työt takkuavat ja motivaatio mataa, ei ole ketään muuta, jonka niskaan voisi huonon edistymisensä sälyttää. Mulla on kyllä useitakin esimiehiä, mutta ei ole heidän syynsä, jos artikkelini kirjoittaminen ei edisty. Heidän hommaansa ei ole johtaa tätä duunia, jota teen päivittäin.

Lyhyesti sanottuna tutkijan homman raskain asia on se, miten tiiviisti ammatti-identiteetti ainakin minulla liittyy myös muuhun olemiseen. Kun teksti on edennyt, olen paremmalla tuulella ja vietän vapaa-aikaa tyytyväisenä. Silloin kun aikataulut lägäävät, meininki menee usein siihen, että unohdan tai en oikein osaa pitää taukoja, vaikka tiedän että ne parantaisivat työtehoa.

Itsensä johtamisessa on välillä haasteita. On eri asia tietää, miten joku asia kannattaisi tehdä, ja sitten oikeasti toimia sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedän, että minun vuorokausirytmilläni kannattaisi ehdottomasti aloittaa päivä vaikeimmasta ja tärkeimmästä hommasta eli akateemisten journaaliartikkelien kirjoittamisesta. Kun on tehnyt tärkeimpiä hommia aamupäivän, voi siirtyä vähemmän aivokapasiteettia vaativiin tehtäviin kuten sähköpostien läpikäymiseen, lukemiseen tai juokseviin asioihin. En ymmärrä, miten tämän yksinkertaisen asian toteuttaminen on niin vaikeaa. Miksi sähköposti kiinnostaa heti aamusta niin kamalasti? Tiedän kyllä, ja silti menen yhä uudestaan samaan halpaan: sähköposteihin vastaamisesta tai muiden sälätehtävien hoitamisesta saa valheellisen aikaansaamisen tunteen helposti. Artikkelin kirjoittaminen olisi tärkeämpää, mutta paljon vaikeampaa. Siksi sitä yrittää vältellä, vaikka oikeastaan tietää koko ajan, että työskentelee epätehokkaalla tavalla, jos lykkää vaikeimman homman tekemistä iltapäivään.

Toinen hankaluus itsensä johtamisessa on sisäistää, että kovaa työputkea seuraa väistämättä kevyempi päivä tai pari. Koko ajan ei voi paahtaa täysillä, vaikka välillä täytyykin. Kevyemmässä vaiheessa pitäisi ymmärtää, että lepo on tarpeen eikä kyse ole mistään yleisestä laiskistumisesta tai tehottomuudesta. Sama pätee hyviin ideoihin. Välillä niitä tulee, mutta ei voi olettaa, että joka päivä olisi kaikkein luovimmillaan. Vaihtelu työtehossa ja aikaansaannosten laadussa täytyy vain oppia jotenkin hyväksymään. Vaikka tämän vaihtelun ja siihen liittyvän arvaamattomuuden tietää, vaihtelua on kymmenisen vuotta alalla olleena edelleen todella vaikea sietää.

Tänään on maanantai, ja lupaan yrittää aloittaa artikkelista ja jättää sähköpostien perusteellisemman perkaamisen iltapäivään. Iloista ja tehokasta (työ)viikkoa kaikille!