Joulukilarit

Heinäkuu on jo melkein loppu, joten on aika vetää vuoden ensimmäiset (huom. perinteiset) joulukilarit. En lievästi sanottuna ole yhtään perinteiden ystävä. Ei siinä mitään, jos joku toinen saa kiksit ripustellessaan tipukoristeita pääsiäisenä tai joulukoristeita jouluna. Huvinsa kullakin. Valitettavasti juhlapyhiin ja varsinkin jouluun liittyy tiiviisti kaikenlainen krääsä, kulutushysteria ja kulissien ylläpitäminen tavalla, joka ei ole minulle mieluinen. Ongelmia tulee esimerkiksi siinä kohtaa, kun yrittää sovittaa oman sukupolvensa kulutusihanteita ja käsityksiä mukavan vapaapäivän vietosta muiden sukupolvien käsitykseen siitä, kuinka vaikkapa joulua tulisi viettää.

Iloiset pääsiäispuput joskus railakkaalla 80-luvulla.

En missään muussakaan asiassa tykkää siitä, jos joku ulkopuolinen yrittää liikaa päsmäröidä tekemisiäni. Käsitystäni mukavasta vapaapäivästä ei vastaa sellainen, että minun pitää seistä klo 12 riisipuuro kourassa kuuntelemassa joulurauhanjulistusta. Tai kuunnella tuohtuneita kommentteja, jos myöhästyn kriittiset 5 minuuttia jostain muusta tuiki tarpeettomasta rituaalista. Onko jouluaatoksi pakko laatia minuuttiaikataulu? Kaikkein tyhmintä rituaalipäivissä on, että jos noudatan muiden toiveita, minulla ei ole kivaa ja jos en noudata, joku loukkaantuu. Haluaisin tähän sellaisen vaihtoehdon, että kaikilla on kivaa. Sellaista ei vaan ole, koska minkäänlainen soveltaminen ei kuulu rituaalien henkeen.

Nyt tonttu-ukot hyppikää, ja mielellään kaikki samassa tahdissa niin, ettei kukaan poikkea ruodusta missään kohtaa. Joulurituaaleihin kiintynyt sääntö-Suomi pitää tiukasti kiinni myös muista konventioista. Kaikki jääkööt heinäkuuksi kesälomalle, katsokoot linnan juhlia itsenäisyyspäivänä, jonottakoot ruuhkassa hiihtolomalle pääsyä ja ylipäänsä kärsikööt mukisematta siitä, ettei ole yhteiskunnallisella tasolla kovin sujuvaa tai mukavaa, jos kaikki haluavat tehdä mitä tahansa asiaa samaan aikaan. Laitetaan mielenterveystoimisto koko heinäkuuksi kiinni, koska ovathan ne sairaudetkin kesälomalla heinäkuun, eiku. Otetaanpa suomalaiset nyt vaan oppia Pohjois-Koreasta! Näin on aina tehty ja siksi niin tehdään aina tulevaisuudessakin. Ei saa kysyä miksi! Ei saa kyseenalaistaa!

https://youtu.be/H4NBjR7iqJI

Videolla suomalaiset ovat jouluostoksilla.

Olen kapinallinen, ja vietän heinäkuuta mieluusti töissä. Töissä on hyvä ilmastointi ja kesällä niin hiljaista, että artikkeleja ehtii kirjoittaa kenenkään häiritsemättä. Otan lomaa mieluiten maksimissaan parin viikon pätkissä, jolloin ennen lomaa ei tule pakkoa saada koko maailmaa kerralla valmiiksi. Jaksottamalla lomia pitkin vuotta on useammin jotain mitä odottaa. (Ymmärrän tietysti hyvin, etteivät vaikkapa kouluikäisten lasten vanhemmat voi tehdä näin.)

Pahinta on, jos arki jostain syystä tökkii ja sitten muutamiin lomapäiviin tai juhlapyhiin ladataan kohtuuttomat odotukset, jolloin ei oikeastaan voi muuta kuin pettyä. Ei liene ihme, että kesälomien jälkeen erotilastoissa näkyy piikki. Onneksi intohimotyö pelastaa välillä tästäkin pinteestä, koska teen töitä myös juhlapyhinä, jos joku deadline vaatii. Viime itsenäisyyspäivänä olin koko päivän töissä emmekä juhlineet mitenkään. Joskus kymmeneltä illalla mies sortui sytyttämään kynttilät ikkunalaudalle neljä tuntia oikeasta ajasta myöhässä. Tässä vaiheessa minusta olisi ollut tyylikkäämpää olla sytyttämättä niitä kynttilöitä, mutta antaa toisen juhlia sydämensä kyllyydestä, jos siltä tuntuu. Nauroin katketakseni niille kynttilöille, osin väsymyksestä, osin siksi kun meininki oli jotenkin vaan kaikin puolin niin säälittävää. Suomi 100, jee! No, uhrasin itsenäisyyspäivän mutta sain tekstin valmiiksi ennen joulukuun 8. päivä alkanutta triathlon-lomaani, josta nautin enemmän kuin olisin perinteisestä itsenäisyyspäivän vietosta nauttinut. Elämä on valintoja.

Työelämän vaatimukset lisäävät entisestään rituaali-inhoani: töissä tehdään ajoittain epämiellyttäviä tehtäviä, joten vapaa-ajalla ei halua tehdä itselle epämieluisia asioita vain tavan vuoksi. Muutamina vuosina kapinoimme miehen kanssa koko joulusesonkia vastaan ja lähdimme sukellusreissuun. Yksi vuosi olimme Malediiveilla, toisena Thaimaassa, kolmantena laajennetulla sisarusporukalla Réunionin saarella. Siinä missä minä nautin joulusta ilman rituaalien suorittamista, miehelle tuli Malediiveilla koti-ikävä ja hän oli vähintään jouluaaton kärttyinen. En halunnut luovuttaa. Jos kerran joulua ei voi pakoilla ulkomailla (tiedän, lentäminenkin on iso synti), Suomi-joulusta pitäisi tehdä miellyttävämpi. En halunnut joutua ennen joulua päiväkausiksi räntäsateeseen etsimään epätoivoisesti jotain kivoja ja tarpeellisia joululahjoja, jotka eivät lentäisi kasvattamaan jätevuorta heti pyhien jälkeen. Mitäs jos ei vaikka ostettaisikaan yhtään lahjaa, kun kaikilla on jo kaikkea? Samalla säästyisi pitkä pätkä kaikkien hermoja.

Lahjattoman joulun läpivienti perheessäni vaati useiden vuosien tinkimättömän työn, ja antoi minulle sellaiset neuvotteluopit, että voisinkin lähteä tästä saman tien pääneuvottelijaksi Lähi-Idän rauhanneuvotteluihin. Äiti välillä ostelee lahjoja kaikesta huolimatta, mutta olemme perheenä päässeet valovuoden eteenpäin aiempien vuosien lahjaröykkiöistä. Lisäksi minulla on ainakin yksi harvinainen esimerkki asiasta, jossa minä, suorittajapersoona, olen se rento, joka sanoo muille, että relatkaa nyt niiden rituaalienne kanssa. Ei tarvita noin paljoa ruokaa eikä mitään lahjoja. Stressataan vähemmän ja nautitaan mieluummin toistemme seurasta.

Tarvittaessa osaan suorittaa myös joulun, mutta onko se vaivan arvoista? Todennäköisesti ei.