Kuinka ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua?

Ilmastosiat ovat viime päivinä olleet ilahduttavasti näkyvillä. On kuitenkin ilmeisen hankalaa puhua mahdollisimman monille sopivalla tavalla tällaisesta ongelmavyyhdistä.

Jokin aika sitten korostettiin, että asiat pitää esittää kannustavaan sävyyn eikä saa syyllistää, koska silloin pienelle ihmiselle voi tulla paha mieli ja hän voi luovuttaa kokonaan. (Hankalaa tällaisesta aiheesta on olla syyllistämättä, koska ensinäkin syyllistäminen asuu syyllistyjän päässä ja toisaalta kuluttajien toiminnallakin on väliä.) Nyt viime päivinä uusi debatti on syntynyt siitä, kannattaako kuluttajien toiminnasta ylipäänsä puhua. Samaan aikaan kuin osa uutisista keskittyy listaamaan keinovalikoimaa, jolla tavallinen ihminen voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen, muutamat ovat esittäneet kuluttajavaikuttamiseen keskittymisen suorastaan vaarallisena. He ovat tuoneet esiin, että suomalaiset kuluttajat aiheuttavat vain osaan Suomen kasvihuonepäästöistä, eikä kulutuspäätöksillä pysty vaikuttamaan rakenteisiin kuin korkeintaan välillisesti. Henri Weijo muotoili asian jopa niinkin kärjistetysti, että kuluttajavaikuttamisella nyhertäminen on vaarallista, koska se vie huomion pois asioista, joilla on suhteellisesti enemmän väliä. Oikeasti rakenteelliset asiat kuten maataloustuet, liikenteen subventointi ja ympäristölle haitalliset yritystuet ovat täysin kulutuspäätösten vaikutuksen ulottumattomissa.

Olen samaa mieltä siitä, että tärkeämpää äänestää politiikkaan sellaisia henkilöitä, jotka ottavat ilmastokysymyksen tosissaan, kuin vaikka vaihtaa salaattijuusto tofuun. Nämä kaksi vaikuttamistapaa eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Weijo perustaa argumenttinsa kuluttajavaikuttamiseen keskittymisen vaarallisuudesta esimerkkiin amerikkalaisista: republikaanit kokivat (ilmeisesti kovin kulutuskeskeisen) identiteettinsä uhatuksi ja kääntyivät koko ympäristöprojektia vastaan, mikä oli koko ympäristöliikkeelle haitaksi. Se mitä hän ei maininnut on, että pitkälle 1970-luvulle ympäristöasiat olivat jopa vahvemmin republikaanien kuin demokraattien agendalla ja vasta syventynyt konservatismi puolueessa johti täyskäännökseen. Amerikkalainen poliittinen järjestelmä on lisäksi viime vuosina polarisoitunut muissakin kysymyksissä. Ongelmallisinta on, että osalle amerikkalaisista äänestäjistä totuuden vastaiset väitteet uppoavat totena. Siksi mielestäni vertaus Suomen ja Jenkkilän välillä ontuu. (Osataan sitä toki Suomessakin, jos muistellaan vaikka esimerkkiä tuulivoimasta ja räjähtävistä lepakoista.)

Pohjoismaissa mikään puolue ei kiellä ilmastonmuutoksen olemassaoloa, vaikka reagointitavat siihen toki poikkeavat paljonkin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei ilmastonmuutoksen kieltäminen menisi täällä läpi edes heikommin asiaan perehtyneiden piirissä ainakaan siinä määrin, että se kannattaisi poliittisesti. Täällä ilmastonmuutoksen olemassaolo myönnetään, mutta omat vaikutusmahdollisuudet ajoittain kielletään, koska kiinalaiset, nigerialaiset, muut bloggaajat tms. Tietty identiteettiprobleema ilmastokysymykseen toki liittyy, koska ”ympäristöpiperrys” koetaan helposti vihervasemmiston haihatteluksi ja ne vähemmän koulutetut (pääosin) miehet, jotka ovat kärsineet globalisaatiosta ja äänestävät perussuomalaisia tai sinisiä, eivät halua olla tällaisissa hankkeissa mukana. Koska ilmastonmuutoksen olemassaolo kuitenkin laajalti tunnustetaan, ollaan projektiin sitouttamisen osalta ihan eri pohjalla kuin Jenkeissä, jossa osa edelleen kieltää koko asian. Meillä saattaa riittää, että löytää jokaiselle identiteetille sopivan markkinointikeinon. Sampo Terho näytti ilmastomarssilaisille esimerkin tällaisesta retoriikasta mainitessaan, että jollei ilmastonmuutokseen puututa, merkittävät osat Afrikkaa muuttuvat elinkelvottomiksi, mikä johtaa kasvavaan muuttoliikkeeseen. Toisin sanoen Suomeenkin pyrkii jatkossa enemmän ilmastopakolaisia. Tämä argumentti saattaa vedota perussuomalaisiin, sinisiin, osaan keskustalaisista ja kokoomuslaisista enemmän kuin puhe siitä, että Suomen pitää olla rikkaana ja kehittyneenä maana edelläkävijä, koska Suomella on siihen varaa.

Ajatus muuttoliikeargumentin kaikupohjasta saa tukea, jos katsoo, millaisia kommentteja ilmastonmuutosteksteihin tulee niin Ylellä kuin Hesarillakin. Aika montaa kommentoijaa tuntuu kiinnostavan afrikkalaisten lisääntyminen ilmastokysymyksenä. Toki väestönkasvulla, resurssien riittämisellä ja ilmastonmuutoksella on kiistattomat yhteydet, mutta en voi mitään sille, että näitä kommentteja lukiessani pieni piru olkapäällä kysyy, miksi afrikkalaisten petipuuhat kiinnostavat niin kovasti kaikkia näitä kommentaattoreita. Onko kyse vain siitä, että oma vastuu halutaan kieltää vai onko ehkä myös puhe siitä mistä puute? Hyväksyn kuitenkin afrikkalaisten elinolosuhteiden puolesta tehtävän ilmastotyön mielihyvin, jos se johtaa toimintaan eikä vastuun kiistämiseen. Perustelkoon jokainen tarpeen ilmastotoimiin ihan millä tahansa, mikä itselle toimii.

Summa summarum: en usko, että Amerikkaa vähemmän polarisoituneessa Suomessa ilmastokysymyksestä olisi todella vaarassa tulla identiteettisidonnainen asia sillä, että asiasta uutisoidaan ajoittain kulutusvalintojen näkökulmasta. Puhuminen asioista tavalla, joka tuo ison asian konkreettisesti tavallisen ihmisen elämänpiiriä lähelle voi olla välttämätöntä aikana, jolloin politiikka koetaan etäiseksi, tylsäksi ja siihen vaikuttaminen lähes mahdottomaksi. Vielä vähemmän uskon, että sellainen ihminen, joka pyrkii jo omalla toiminnallaan vähentämään kasvihuonepäästöjä, jotenkin erehtyisi kuvittelemaan, että kulutuskäyttäytyminen riittää ja äänestäminen on toisarvoista. Päinvastoin. Mitä paremmin ihmiset ymmärtävät, että ilmastonmuutos näkyy omassa arjessa, sitä enemmän he sitoutuvat myös pohtimaan asiaa äänestyskopissa –tai jopa ylipäänsä vaivautuvat äänestämään. Suomessa ilmastonmuutos huolestuttaa eniten nuoria, ja nuoret yleensä jäävät äänestyspäivinä kotiin useammin kuin muut. Luulen myös, että niille joilla on omatunto, on helpottavaa että arjessa voi tehdä edes jotain pientä konkreettista ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi (sen äänestämisen lisäksi). Vaikka näillä toimilla ei toki koko kysymystä ratkaista, psyykelle voi olla lohduttavaa saada kokemus siitä, että edes jotain voi tehdä. 

Kuluttamisesta muodostuu noin 70 prosenttia kasvihuonepäästöistä, joten kulutusvalinnoilla on tietenkin väliä. Kyseessä on niin iso ongelma, että kaikki keinot ovat tervetulleita eikä pienten tekojen tekeminen sulje pois myös isojen rakenteellisten ratkaisujen etsimistä.

Koska olen itse sitä mieltä, että suomalaisten ja muiden rikkaiden länsimaalaisten kannattaa kulkea ilmastonmuutostyön eturintamassa todetaan loppuun, että ilahduttavan moni suomalainen tai muuten Helsingissä oleva vaikuttaisi olevan samaa mieltä. Ilmastomarssille 20.10.2018 osallistui noin 8000 henkeä.

Eduskuntatalon edessä nousi esiin monta asiaa, jotka Suomi voisi tehdä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, kuten:
– Lopettaa ilmastolle haitalliset yritystuet (esim. suomalainen risteilykulttuuri on läpimätä: mitä järkeä on, että iso paljon polttoainetta kuluttava paatti seilaa kahden kaupungin välillä eestaas, vaikka suurin osa porukasta tahtoo vain humalaan. Kännit voi juoda ihan hyvin maissakin, jos ei edes halua päästä sinne toiseen kaupunkiin, jonne laiva on matkalla. Risteilyaluksille jaetaan vuosittain noin 55 miljoonaa euroa yritystukia. Muita esimerkkejä on paljon.)
– Lentopetroli pitäisi saada verolle (tämä on kansainvälinen ongelma, ja johtaa osaltaan aivan liian halpoihin lentolippujen hintoihin. Miksi junamatkustamista ei tueta vastaavilla eduilla?)
– Suomen metsät tarvitaan hiilinieluiksi, eli hakkuut minimiin.
– Turpeen poltto on lopetettava.
– Kehitysyhteistyön määrärahoja on viime vuosina leikattu, ja ne olisi syytä nostaa ylös jo ilmastosyistä.

Palaan vielä uudessa postauksessa ”mutku kiinalaiset” –argumenttiin, ja nigerialaiset ansaitsevat varmasti rivin tai pari. Tässä ei siis ollut vielä kaikki.

Oispa jo vaalit!

Kommentit (5)
  1. Jep, tärkeää pitää tätä aihetta esillä. Mäkin oon pitkään ikään kuin kääntänyt katseeni pois tästä asiasta, vaikka olen pitänyt sitä tosi tärkeänä, mutta sitten kuitenkin liian vaikeana. Ja oon ajatellut just, että poliitikot tekee ratkaisut yms. Kunnes, nyt oon alkanut ajatella asiaa tarkemmin ja tajunnut just tuon mistä sinäkin kirjoitit, että meidän pitää vaatia poliitikoilta sellaisia päätöksiä kuin haluamme. Ja sen takia meidän pitää tietää mitä haluamme. Että olen sitten päättänyt alkaa ottaa selvää, tarkemmin. Ja mitä tuohon syyllistämiseen ja syyllistymiseen, mun mielestä pitää luoda jotenkin toiveikas kuva tulevaisuudesta. Jos ihmiset vaan lamaantuu apatiaan (kuten itse olen ehkä tehnyt viimeiset 15 vuotta), ei tapahdu mitään. Meillä pitäisi olla jokin yhteinen päämäärä, semmoinen parempi huominen, jota tavoitella. Tai näin mä ajattelen.

  2. Ketä ajattelit äänestää?

    Jos äänestää oikeistoa, äänestää rahanvaltaa, jonka ainoa pyrkimys on tehdä mahdollisimman paljon rahaa ja haalia mahdollisimman paljon valtaa luonnonvaroja surutta riistämällä.

    Jos äänestää vasemmistoa, äänestää rahanvaltaa, koska vasemmistolainen jako- ja empatiapolitiikka vaatii vahvaa talouskasvua tai vahvaa verottamista. Jälkimmäinen romuttaisi globaalissa maailmassa talouden, jolloin jakovara loppuu. 

    Olen pohtinut omaa puoluevalintaani, enkä ole löytänyt vaihtoehtoa. Kannatan mm. näitä asioita:

    -Turhasta työstä tulisi rankaista. Sähköautolla töihin ajavan vaatesuunnittelijan tai elektroniikkaleluja kehittelevän insinöörin työ on niin haitallista, että kun hän on saanut kerättyä työtä tekemällä rahat sähköautoon, hänen työllään aiheutettu kuormitus on jo niin valtava, ettei sähköautolla ajaminen koskaan korvaa sen haittoja.

    Työn verotus pitäisi sitoa työn välttämättömyyteen. Mitä haitallisempaa työ on eli mitä enemmän se kannustaa kulutuskeskeisyyteen ja tukee sitä, sitä enemmän työntekijän tulisi maksaa veroja, jotka tulisi käyttää esimerkiksi metsien suojeluun. 

    Välttämättömiä töitä ovat alkutuotantoon liittyvät kuten maanviljelys ja kalastus, hyödyttömiä taas esimerkiksi erilaisten harrastelehtien toimittajat, joiden ainoa tehtävä on jakaa paperia pitkin maailmaa ja luoda harrastusten ympärille kulutuskeskeistä sosiaalista pöhinää. Retkeilylehdetkin ovat alkaneet muistuttaa erehdyttävästi tuotekuvastoja. 

    Jo pelkästään Hesarissa on valtava määrä kulutukseen kannustavia artikkeleita. Pahimmillaan myönteisessä valossa nostellaan esiin matkakohteita. Vähemmän haitallista on polkujuoksun esittely, mutta haitallista on sekin. Olen juossut koko ikäni pitkin polkuja haisevilla liki puhki kuluneilla lenkkareilla vanhoissa risaisissa T-paidoissa. Vasta Hesarin artikkeli paljasti minulle, mitä tarvitsen, jotta tulisin todelliseksi lajiharrastajaksi. Hesarin mukaan minun pitäisi ostaa täysin turhaa ja joutavanpäiväistä roinaa.

    -Turismin kieltäminen kokonaan. Turismi on valtava teollisuudenala ja esimerkki äärimmäisestä kerskakulutuksesta. Suomeen saapuu vuosittain yli puoli miljoonaa aasialaista. He tuovat maahan paljon rahaa, miljardeja, mutta myös heidän aiheuttamansa päästöt ovat kohtuuttomat, koska niille ei ole muuta perustaa kuin huvittelu. Yhden edestakaisen Aasian lennon päästöillä voi syödä possua tai kanaa hillittömät määrät tai ajella autolla pitkät matkat.

    Vaikka vihreillä on Helsingissä suuri valta, niin heiltäkään en ole nähnyt aloitteita Helsingin kasvavan turismin kitkemiseksi. Ilmeisesti vihreätkin ovat sitä mieltä, että kerskakulutus jatkukoon.

    -Kaupunkikulttuurin purkaminen. Kun ihmisiä kerääntyy yhteen, se luo mahdollisuuden erilaisten palvelujen tarjoamiseen. Palveluita tarjotaan sekä yksityisesti että verovaroin. Kaikki palvelut lisäävät kuormitusta. Harvaan asutulla maaseudulla puuhastelu tuppaa jäämään pihapiiriin. Kaupungeissa, joihin kerääntyy ihmisiä ja joissa on rahaa, lähdetään liikkeelle kuluttamaan.

    Kaiken lisäksi asutustihentymiin syntyy  kulttuuria, joka kannustaa kuluttamaan. Kuluttamisesta tulee identiteetin jatke, sillä luodaan merkityksiä. 

    Maalla työmatkatkin ovat tilastojen mukaan kilometrimääräisesti lyhyempiä kuin Etelä-Suomen ruuhkakeskuksissa.

    -Lisääntymiskielto, siirtyminen pieniin maatalousyhteisöihin ja olemassa olevan tekniikan hyödyntäminen päästöjen pienentämiseksi. Koko maailman väestö huomioiden muuta mahdollista kestävää elämäntapaa ei ole, elämäntapaa, joka kestää vuosisadat ja -tuhannet. On purettava globaali kulttuuri, liikuteltava ihmisiä ja tavaroita mahdollisimman vähän ja hankittava yhteisön ulkopuolelta vain välttämätön.

    Petteri Taalas totesi Ilta-Sanomissa suomalaisten henkilökohtaiset valinnat turhiksi, joskin lisäsi, että saavathan ihmiset niistä hyvän mielen. Taalaksen mukaan todelliset ratkaisut tehdään suuremmilla areenoilla. Ne eivät voi perustua yksittäisiin kulutustottumuksiin.

    Kiinalla on Pariisin ilmastosopimuksen mukaan lupa kasvattaa hiilidioksidipäästöjään vähintään vuoteen 2030. Ja ne ovat jo nyt aivan hirmuiset. Vaikka Kiina satsaa myös uusiutuviin, niin vielä enemmän se satsaa hiilivoimaan. Tuho kasvaa ja etenee.

    Sama hiilivoimavimma on Euroopassa. Ydinvoimaa ei rakennettu ajoissa, uusiutuvat eivät lunastaneet odotuksia, ja nyt jatketaan eteenpäin hiilellä. Surullisin esimerkki tästä on Saksa, jossa oli suuret puheet, mittavat satsaukset uusiutuviin ja jossa nyt kuitenkin poltetaan surutta hiiltä ja perustetaan ruskohiilikaivoksia.

    http://www.globalis.fi/Tilastot/CO2-paeaestoet

    Asiantuntijoiden mukaan väestönkasvu on kohtalonkysymys. Toinen asiantuntijoista kertoi, että ihmisiltä jää ymmärtämättä globaalin väestöpolitiikan momenttivaikutus. Vaikka väestönkasvu saataisiin kuriin, niin ikäluokkien rakenteen vuoksi haitat vähenisivät hyvin hitaasti.

    https://areena.yle.fi/1-4522997

    Ratkaisuksi yllikansoittumiseen tarjotaan mm. naisten oikeuksia ja kouluttamista, mutta todellisuudessahan se ei ole ratkaisu, koska samalla elintaso rupeaa nousemaan. Afrikkalainen on eurooppalaiseen verrattuna harmiton, vähän kuluttava.

    Räjähtelevät lepakot ovat huono idea huumorin aiheeksi. Jutun lopussa on viitteet.

    http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231160-rajahtavat-lepakot-yle-teki-tosiasiasta-vitsin

    Facebookissa on ryhmiä, joissa nostellaan esiin tilastoja. Niistä paljastuu, että olemme mahdottoman edessä. Taloususkonto vie voiton.

    https://www.facebook.com/groups/740342559331216/

    Oli tarkoitus kirjoittaa enemmän, mutta on kiire.

    Kunhan rupesin ihmettelemään, miten äänestämällä muka voi vaikuttaa, kun joka ikinen puolue perustaa perusideansa talouskasvuun ja ympäristön riistoon.

    1. Huh, tulipa tässä kommentissa aika monta asiaa ja ainakin omiin silmiini hiukan Linkolan hengessä. Mä en ihan omista lähtökohdistani pysty lähtemään Linkolan linjoille, sen verran humanisti kuitenkin olen. En pysty ottamaan tässä ja nyt kantaa kaikkeen, mutta olen itsekin tuskaillut puoluevalintojen kanssa ja tullut lopulta kuitenkin siihen tulokseen autoritaarisia hallintoja työkseni tutkivana, että demokratia on kuitenkin paras mahdollinen hallintomuoto. Ei siis ole mahdollista välttyä siltä, että joka puolueessa on aina jotain ongelmia, joten ei auta kuin valita vähiten huono.

      Lisääntymisestä: en usko, että Suomeen tarvitaan mitään lisääntymiskieltoa. Syntyvyys on jo muutenkin tippunut jonnekin nälkävuosien tasolle, ja vapaaehtoinen lapsettomuus lisääntyy varmaan osin siksi, että tulevaisuus ahdistaa monia. Lisääntymiskieltojen varsin kyseenalaisesta tehokkuudesta on olemassa Kiinan esimerkki, ja paikoin erittäin tiukasta syynistä huolimatta ihmiset kapinoivat ja hankkivat lapsia salaa. Kokeilun ihmisoikeudelliset seuraukset olivat niin karmivat, ettei politiikassa ollut juuri järjen tai moraalin hiventä -varsinkaan kun myöhempi tutkimus on osoittanut että talouskasvu ja yhteiskunnan kehittyminen tiputtivat todella tehokkaasti lapsilukua ihan ilman pakkoa. Ja nyt, kun maa on huomattavasti rikastunut, edes rikkaat eivät merkittävissä määrin halua useampia kuin sen yhden muksun -ei, vaikka hallitus väkikatoa peläten yrittää kannustaa hankkimaan toisen lapsen. Ts. jos Suomi haluaisi vaikuttaa globaaliin väkilukuun, ehdottaisin kieltojen sijaan ennemmin vaikka seksuaaliterveyteen ja ehkäisyyn yms. naisten aseman parantamiseen liittyviä projekteja korkean syntyvyyden maihin kuten Nigeriaan. 

      Kaupungeista: en näe kaupunkeja mitenkään automaattisesti pelkästään kulutuksen lietsomiseen keskittyvinä paikkoina. Onhan kaupunkikulttuurissa vaikka Helsingissä paljon ei-kaupallisiakin puolia, kuten kaupunkiviljelyä jne. Lisäksi se, ettei liikkumiseen kulu liikaa aikaa tai resursseja on hyvä, ja kaupungit tarjoavat myös asumisen synergiahyötyjä. Se, millaista elämää kaupungeissa tulevaisuudessa eletään, riippuu ihmisistä eikä ole mihinkään kiveen hakattu. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *