Kun mikään ei riitä
Triathlonistin tilityksiä osa 2, jossa suoriudutaan maaliin ensimmäisestä täysmatkan triathlonkisasta (eli teräsmieskisasta)
En tiedä johtuuko se työelämän huonontumisesta, jossa nelikymppisillä ja kaikilla sitä nuoremmilla on jatkuvasti sellainen olo, että koko ajan on annettava kaikkensa tai tulee fudut. Tai siitä, että modernissa maailmassa on vaan niin paljon vaihtoehtoja ja tavoitteita, joita kohti tekee mieli pyrkiä. Ehkä tällaiset asiat ovat osaltaan luomassa vapaa-aikaankin sellaista kulttuuria, ettei ole sopivaa makoilla sohvalla, vaan pitää tehdä jatkuvasti jotain merkityksellistä tai hyödyllistä. Hiukan kärjistäen voisi väittää, että kapitalistinen ajattelu ryömii salavihkaa vapaa-aikaamme. Jos se ei onnistu riistämään vapaa-aikaa työnteolle, se aivopesee meidät suorittamaan vapaa-ajallakin ja omistamaan elämämme tullaksemme aina vaan paremmiksi työntekijöiksi (jotka luonnollisesti ovat reippaita ja terveitä, eli eläköön urheiluharrastukset). Voi tietysti olla, että tämä ajatusrakennelma on ihan puppua. Pitäisi varmaan tehdä aiheesta tutkimus. Syystä tai toisesta on niin, etten ole ainoa jolle maratonin juokseminen ei ole enää big deal, vaan kovat tyypit tekevät jotain vielä hurjempaa.
Toisaalta tietysti nautin kaikkein eniten siitä, kun huomaan kehittyväni jossain asiassa. (Tässä on osaltaan taustalla aivokemiaan pohjaava persoonaallisuusprofiilini, mutta se on pitkä stoori, johon täytyy ehkä palata erikseen myöhemmin.) Vaikka olen varmasti osaltaan aikani ja tietyn kulttuurin tuote, sohvalla makoilu ei vaan koskaan ole ollut mulle se, mitä haluaisin eniten tehdä, jos saan ihan itse vapaasti valita.
Rankka työ vaatii myös rankat huvit: töissä on usein stressiä. Työ on laadultaan sellaista, että sitä voisi halutessaan tehdä kellon ympäri eikä koskaan tule valmista. Kun on istunut koko päivän koneella, kotona ei tee enää mieli istua. Jos vain istuu ja istuu, on kaikin puolin tunkkainen olo. Ja minunlaistani ihmistä motivoi, jos treeneillä on jokin tarkempi tavoite, kuin vain yleisesti terveyden ja hyvän olon ylläpitäminen. Siispä juostuani 11 maratonia ajattelin, ettei maran juokseminen ole enää tarpeeksi haastavaa. Mielenkiintoani ylläpitämään tarvitaan joku niin hurja suoritus, etten voi etukäteen olla varma selviänkö siitä.
Kesällä 2014 osasin uida auttavasti (mökki)sammakkoa ja jotenkin selkää, joten tällaiseksi riittävän haastavaksi suoritukseksi valikoitui täysmatkan triathlon, jossa uidaan ensin 3,8km vaparia, pyöräillään 180km ja juostaan siihen päälle maraton. Koska uintitreenit lähtivät liikkeelle nollasta, en ottanut täpäriä ensimmäisen treenivuoden tavoitteeksi vaan osallistuin ensimmäisinä kahtena vuonna omatoimitreenien turvin puolimatkan triahlonkisoihin. (Huom. Kilpailut kannattaa ymmärtää enemmän urheilutapahtumina kuin kilpailuina, koska suurin osa kisaa vain itseään vastaan.)
Täysmatka oli sen verran hurjalta kuulostava koitos, että ajattelin tarvitsevani siihen ammattimaisempaa valmennusta kuin mitä pystyin itse itselleni tarjoamaan. Tammikuussa 2017 ilmoittauduin treeniryhmään, joka harjoitteli yhdessä monta kertaa viikossa. Kävin tiistaisin juoksutreeneissä hallissa, keskiviikkoisin aika usein miehen kanssa body pumpissa ja perjantaisin ja lauantaisin sisäpyöräilytreeneissä. Treeniohjelman koetinkivi oli lauantaiaamun uintitreeni, joka alkoi seitsemältä Espoossa. Joka. Helvatan. Lauantai. Muina päivänä oli muita itse tehtäviä treenejä niin, että kokonaan treenittömiä päiviä oli kerran parissa kuukaudessa.
Kun altaassa piti lauantaisin olla seiskalta, sain herätä viiden jälkeen, syödä ja hoitaa itseni minuuttia yli kuusi lähtevään lähijunaan ollakseni ajoissa Leppävaarassa. Kuormittavien työviikkojen jälkeen herääminen treeneihin oli varmasti suurempi ponnistus kuin useamman triathlonin täysmatkan tekeminen putkeen. Mutta sisäinen sankari ei luovuttanut, vaan punkesi minut ylös sängystä lauantaisin kerta toisensa jälkeen. Ja siitä keväästä selvittiin. Opin myös uimaan paremmin, ja on muuten aika hieno fiilis aloittaa jonkin aivan uuden asian opettelu nollasta aikuisiällä ja ymmärtää, että aikuisenakin voi oppia uusia taitoja. Treeniryhmästä sain paljon uusia kavereita, koska lajin pariin hakeutuu luonnollisesti vähän no …omanlaistaan eli minunlaistani sakkia.
Kesällä triathlonseuran yhteistreenit olivat tauolla ja ryhmäläiset treenasivat kukin oman kisakalenterinsa mukaisesti. Minä seurasin omaa Exceliäni ja olin aluksi hyvinkin iloinen siitä, että lauantaisin sai nukkua vähän pidempään. Huomasin kuitenkin, että kun työtilanne yllättäen paheni yhden isomman kirjoitusdediksen lähestyessä, ei ollutkaan helppoa treenailla 16 tuntia viikossa töiden ohessa. Tuntui ettei yhtään vapaata hetkeä ollut, vaan juoksin koko ajan joko töihin tai töistä treeneihin. Jouduin lopulta perumaan kaksi kesälomaviikkoani työtilanteen takia, ja tekemään kovimmat treeniviikot töiden ohessa pinna jokseenkin kireällä. No, mitäs ilmoittauduit täysmatkalle, urpo. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Hymy ei ollut herkässä myöskään täysmatkan kisa-aamuna Tahkolla, kun näytti ilmeiseltä, että melkein koko päivän sataisi. Uinnissa sateella ei tietenkään ollut mitään väliä, mutta sen jälkeen olisin mieluusti ollut kastumatta muuhun kuin omaan hikeeni. Säälle ei kuitenkaan voinut mitään, joten lähdin tekemään suoritusta laji kerrallaan sillä mentaliteetilla, että keskeytän jos tuntuu tosi pahalta. Lähdin uintiin todella rauhassa eikä mistään kisapaniikista ollut tietoakaan. Suunnistus ei sujunut ollenkaan, vaan uin jotain itse keksimääni ”pipariuintia” eli koukkasin vasemmalle ja oikaisin, koukkasin vasemmalle ja oikaisin taas jne. Erittäin hitaasti mutta varmasti selviydyin uinnista, siirryin vaihtoon ja lähdin pyöräilemään. Kymmenen minuuttia ajettuani taivaalta tuli niskaan saavillinen vettä niin että vesi vain lotisi pyöräilykenkien sisällä. Näillä mentiin sitten seuraavat 6-7 tuntia. Pelotti, että kaadun pyörällä tiellä vellovien vesimassojen takia, mutta niin ei onneksi käynyt. Loppumatkasta nähtiin jopa ajoittaista aurinkoa, mutta siinä vaiheessa se ei enää juurikaan lohduttanut, kun reidet olivat ihan hapoilla 180 kilometrin polkemisesta.
Tullessani viimeiselle vaihtopisteelle olin todella tyytyväinen, koska pyöräily oli ollut se rankin ja epävarmin nakki. Tässä vaiheessa olin jo melkein varma, että pääsisin maaliin koska jäljellä oli enää maraton, ja juoksu on vahvin lajini. Geeliä huiviin ja juoksukengät jalkaan. Maraton juostiin kiertämällä neljä kertaa sama lenkki, mikä oli henkisesti aika rankkaa. Reitti oli myös mäkinen, ja sade oli kovertanut hiekkatiehen suuria veden täyttämiä kraattereita, joiden yli sain harppoa. Maran alussa paistoi aurinko, mutta toisella juoksukierroksella sain taas pari sadekuuroa niskaani ja kastuin likomäräksi. Huh että oli ihanaa päästä maaliin koko koettelemuksen jälkeen! Ja niin minusta tuli teräsnainen (teräshenkilöitä ovat siis triathlonin täysmatkan suorittaneet superihmiset).
Triathlon sopii sinulle jos
Olet taipuvainen moniavioisuuteen monipuolisuuteen: miksi valita vain yksi kestävyyslaji kun voi saada kolme?
Sinulla on henkisiä ongelmia joita et uskalla kohdata, ja luulet alitajuisesti voivasi vältellä näiden asioiden käsittelyä aikatauluttamalla koko elämäsi aamusta iltaan töillä ja treeneillä. Haluat haastaa itsesi ajankäytöllisesti.
Et ole riittävän hyvä uinnissa, pyöräilyssä tai juoksussa voidaksesi kilpailla pelkästään yhdessä näistä lajeista. Haluat haastaa itsesi yhden lajin sijaan kolmessa lajissa.
Arvostat kunnon alkulämmittelyä. Miksi juosta maraton marana, kun sen alle voi uida 3.8 kilometriä, pyöräillä 180 kilometriä ja olla sitten sopivasti vetreä juoksemaan se maraton löysät housussa hyvällä fiiliksellä.
Kaipaat helppoa elämää. Täysmatkalle treenaava avaa aamulla Excelin, ja katsoo mitä treenejä kyseisenä päivänä pitäisi tehdä. Sitten hän käy töissä ja tekee kyseiset treenit. Varsinkin kesäviikonloppuisin hän joko treenaa aamusta iltaan tai on kisoissa. Mitään muuta hän ei ehdi tehdä, eikä kannata edes yrittää. Helppoa vai mitä? Koskaan ei tule sellaista lapsuudesta tuttua ”mitä mä nyt tekisin?”-hetkeä.
Tämän t-paidan saamiseksi piti nähdä hiukan vaivaa. Mitäs sitten tehtäis?