Mutku ne kiinalaiset
Yksi usein esiintyvä perustelu sille, ettei suomalaisten ilmastonmuutoksen vastaisella toiminnalla ole väliä, on että isot maat kuten Kiina ja USA eivät ole sitoutuneet vähentämään päästöjään riittävästi (hyvä teksti aiheesta esim. täällä). Jenkit irtautuivat Trumpin johdolla sinänsä riittämättömästä Pariisin ilmastosopimuksesta (tosin irtautuminen on käytännössä mahdollista ilmeisesti vasta 2020), ja Kiinalle sopimus mahdollistaa päästöjen kasvattamisen vuoteen 2030 asti. Kiinan kasvihuonepäästöt ovatkin olleet kasvussa viime kuukausina. Kiina tuottaa tällä hetkellä noin 30 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä ja USA noin 16 prosenttia. Amerikkalaisen keskimääräiset kaasupäästöt vuodessa ovat 17 hiilidioksidiekvivalenttitonnia ja kiinalaisten 7,2 henkeä kohden.
(Savusumua isojen yliopistojen läheisyydessä Pekingin luoteisosassa.)
Jenkit voisivat tehdä paljon enemmän, ja heillä olisi siihen varaa. Yhdysvalloissa on osavaltioita kuten Kalifornia, joka toteuttaa varsin edistyksellistä ilmastopolitiikkaa, joten ei Yhdysvaltojenkaan tilanne ole yksinkertainen, vaikka nykyhallinnolla ei olekaan kiinnostusta edistää kansainvälistä yhteistyötä vaativia hankkeita oikein missään asiassa. ”America first”.
Miksi pienen maan, kuten Suomen kannattaisi sitten pyrkiä minimoimaan kasvihuonepäästönsä, vaikka globaalin kokonaisuuden ratkaisevat muut?
1) Koska kasvihuonekaasut eivät tunnusta maantieteellisiä rajoja, eli kyllä se suomalaisenkin päästämä kaasumassa pahentaa tilannetta.
2) Suomen päästöt henkeä kohden ovat paljon suuremmat, kuin monessa kehittyvässä maassa. Keskimäärin suomalainen päästi vuonna 2017 ilmoille noin 10 hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Osa lähinaapureista, jotka painivat samojen kylmästä ilmastosta johtuvien haasteiden kanssa, pärjäävät vähemmällä. Ruotsissa vähäpäästöiset energiajärjestelmät mahdollistavat Suomea paljon vähäisemmät päästöt, jotka ovat olleet joinain vuosina Suomen tasolla, vaikka Ruotsissa on puolet enemmän väkeä. (Viro tosin kasvattaa päästöjään hurjaa vauhtia).
3) Kumulatiivisesti rikkaat länsimaat ovat tuprutelleet ilmakehään kasvihuonekaasuja aiemmasta teollistumisestaan johtuen paljon kehittyviä maita enemmän (sen lisäksi, että per kapita-päästöt ovat rikkaissa maissa paljon köyhempiä korkeampia). Niiden kannattaa olla esimerkillisiä omassa ilmastopolitiikassaan, että myöhemmin kehittyvät maat kokisivat ilmastonmuutoksen torjuntaan tehtävät investoinnit oikeudenmukaisina. Jos jokainen ajattelee vain itseään, riittäviin toimiin ei ryhdytä ja lopulta kaikki kärsivät.
Puhutaan kuitenkin nyt vielä Kiinasta, koska sen päästöt ovat yksittäisistä maista suurimmat (tosin sillä on myös maailman suurin väestö, eivätkä päästöt per henki ole lähelläkään rankingin kärkeä). Kiinassa energiapaletin koostumusta selittää, että maalla on omasta maaperästä saatavilla halpaa ja huonolaatuista kivihiiltä. Kivihiilen osuus energiapaletissa oli vuonna 2016 lähes 60%. Kivihiilen polttoa on kuitenkin pyritty vähentämään jo siksikin, että huonolaatuinen kivihiili aiheuttaa paikallisesti niin kehnon ilmanlaadun, että Kiinan pohjoisosissa on tavattu keuhkosyöpää lapsilla siinä määrin, ettei selitys voi olla muu kuin huono ilmanlaatu (uudesta raportista saasteiden vaikutuksista lapsen kehitykseen uutisoitiin toissapäivänä, ja toivon että se saa näkyvyyttä myös Kiinassa). Saastepilvet vähentävät myös maatalouden tuottavuutta, kun auringonvalo ei pääse savuverhon läpi maahan samalla tavalla kuin saasteettomina aikoina. Ennen kaikkea sillä, että koulutetut kaupunkilaiset, joiden mielipiteistä puolue välittää eniten, ovat alkaneet välittää ympäristökysymyksistä 2010-luvulla ihan uudella tavalla, on ollut vaikutusta. Ilmanlaadusta alkoi tulla jo puolueen legitimiteettiin liittyvä kysymys, ja kas kummaa kun alkoi tapahtua.
Vaikka Kiinan päästöt ovat edelleen kasvussa, se on tehnyt myös paljon lähtötasoonsa nähden. Tässä muutama asia, jotka tulevat mieleen.
1) Kiinan talouskasvu lähti käyntiin kunnolla vasta 1990-luvulla, joten maassa elettiin pitkään erittäin vähäpäästöistä elämää ja käytettiin jopa pelloilla paljon ihmistyövoimaa, kun sitä oli edullisesti saatavilla. Kiinan kumulatiiviset päästöt ovat siis kaikesta muutaman viime vuosikymmenen tupruttelusta huolimatta maltilliset. Nämä viimeaikaisetkin rakentuvat merkittävissä osin siitä, että Kiinassa on paljon teollisuutta, joka tuottaa hyödykkeitä vientiin eli muualla maailmassa asuville ihmisille. Kiinalaisten matkailu ja lihansyönti ovat olleet vaurastumisen myötä kasvussa, mutta keskiarvot ovat hyvin kaukana suomalaisesta kulutuksesta.
2) Uusiutuviin satsataan. Aurinkoenergia on edullista ja aurinkopaneelien tuotanto on laskenut paneelien hintaa globaalisti, jolloin ne ovat laajemmin kehitysmaiden ja kehittyvien maiden ulottuvilla. (Kaikkea muutakin toki rakennetaan ydinvoimaloista öljynjalostamoihin.)
3) Kiinan päästökauppajärjestelmä on saatu kasaan, mutta toiminnasta ei vielä tiedetä varmasti. Paperilla järjestelmä vaikuttaa kunnianhimoiselta.
4) Junaverkosto toimii aika hyvin, ja esim. magneettilevitaatiotekniikalla toimivia junia ajaa isojen kaupunkien väliä nopeasti, mukavasti ja muihin kuluneuvoihin verrattuna vähäpäästöisesti. Itselle ei tulisi mieleenkään lentää Pekingin ja Shanghain väliä (1300km), koska luotijuna on niin nopea ja mukava. Arvon valtion rautateihin verrattuna Kiinan junaverkosto ja palvelun taso ovat kuin toiselta galaksilta, sori nyt vaan (ja tämäkin on toki poliittinen päätös. Jos Suomi haluaisi parantaa raideliikennettä esim. henkilöautoilun kustannuksella, se olisi mahdollista, jos niin päätetään).
5) Vaikka en hyväksy tätä politiikkaa ihmisoikeusnäkökulmasta, syntyvyydensäännöstelyä voi pitää ilmastotekona. Osa arvioi syntymättä jääneiden ihmisten määrän noin 400 miljoonaan, osa 200 miljoonaan tai alle. Asiasta on mahdotonta esittää täysin aukottomia arvioita koska Kiinan kokoisen maan väestölaskenta ja tilastointi eivät ole aina tarkkoja, ja varsinkin 1980-luvulla ja sitä ennen kaikenlaisessa tilastoinnissa oli paljon puutteita. Osa tilastoissa näkymättömistä lapsista syntyi, mutta heitä ei rekisteröity, joten järjestelmän näkökulmasta heitä ei ole olemassa. Todennäköisesti moni syntymättä jäänyt lapsi olisi varsinkin 1990-luvulta eteenpäin jäänyt syntymättä jo talouskasvunkin takia, joten on mahdotonta tietää varmasti, mitkä kaikki tekijät vaikuttivat laskeneeseen syntyvyyteen ja missä suhteessa. Joka tapauksessa maassa ollaan siinä tilanteessa, että vaikka kaikki saavat halutessaan hankkia kaksi lasta, monet tyytyvät mieluummin yhteen koska lapsen kasvattaminen on kallista ja yhdestä lapsesta on tullut kulttuurinen normi.
(Kaupunkipyöriä Pekingissä keväällä 2017)
Kiinalaiset tietävät, että jollei ilmastonmuutokseen puututa, maa itse kärsii merkittävästi. Huono ilmanlaatu on hiilenpolton seuraus. Jos lämpötilat nousevat, kuivuus pahenee. Kiinalla on jo nyt vaikeuksia saada puhdas vesi riittämään. Merkittävä osa kiinalaisista asuu itärannikolla, jolloin merenpinnan nousemisella olisi kurjia seurauksia. Kiinan ilmastopolitiikan hankaluutena on, että kommunistisen puolueen legitimiteetti pohjaa pitkälti talouskasvuun, joka on hiipumassa. Näin ollen voi olla, että kunnianhimon taso ilmastopolitiikassa tippuu, jollei ympäristöasioista tule talouskasvua tärkeämpiä sille porukalle, jonka mielipiteellä on puolueelle väliä. Uskon kuitenkin, että Kiinalla on potentiaalia, varoja ja teknistä osaamista tehdä kunnianhimoistakin politiikkaa niin halutessaan. Sen poliittinen järjestelmä mahdollistaa epäsuosittujen rajoitusten läpiajamisen rytinällä, kun rajoituksia asetetaan. (Esim. henkilöautoilla saa ajaa vain rajatusti jo tälläkin hetkellä, ja isoissa kaupungeissa viikossa on monta päivää, jolloin ei saa ajaa.) Väestö ikääntyy kovaa vauhtia ja väkimäärä kääntyy laskuun arvioiden mukaan vuonna 2025, koska synnytystalkoot kiinalaisin erityispiirtein eivät ole lisänneet syntyvyyttä (olen avannut tätä hiukan pidemmin täällä ja asiaa käsitellään suomeksi myös Enemmän kuin puoli taivasta -kirjassa ja Mari Mannisen Yhden lapsen kansa -kirjassa).
Toisin sanoen, kiinalaiset kyllä tekevät yhtä ja toista ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja on mielestäni älyllisesti ja moraalisesti varsin epärehellistä yrittää pakoilla omaa vastuutaan sillä perusteella, että ”suomalaisia on niin vähän” tai että ”joku muu ei tee jotain”. En tarkoita tällä vastuun pakoilulla niinkään yksittäisten kuluttajien toimintaa, vaikka silläkin on väliä (aiempi postaus aiheesta löytyy täältä), vaan Suomea ja varakkaita länsimaita laajemmin. Sillä miten puhumme asioista ja mitä itse teemme ongelmien korjaamiseksi on väliä globaaleissa kysymyksissä. Meidän kaikkien, pienten ja suurten maiden, pitäisi tehdä töitä sen eteen, että ilmastopolitiikkaan syntyisi sellainen ilmapiiri, että asioita yritetään saada aikaan yhdessä ja motivoidaan kaikki korottamaan kunnianhimon tasoa ilmastoasioissa. Vapaamatkustajat pilaavat ilmapiiriä.
Tarvitaan myös uudenlaista taloustiedettä, joka ottaa ympäristönäkökulmat huomioon. Päästöjen laskentaan liittyy tällä hetkellä paljon erilaisia ongelmia, jotka johtavat helposti epäreiluihin tai epätasapainoisiin tuloksiin.
Jos saisin suuren puurokauhan, jolla taikoa maailmaan rauhan, toivoisin ilman hurskastelun häivääkään, että asevarustelun sijaan Kiina ja USA kilpailisivat siitä, kumpi saa kasvihuonepäästönsä nopeammin tiputettua. Näin ei kuitenkaan tule Trumpin aikana tapahtumaan. Mutta vaikka Kiinaa voi kritisoida monesta asiasta, tällä hetkellä heidän ilmastopolitiikkansa vaikuttaisi kaikesta huolimatta paremmalta kuin amerikkalaisten. Se, mitä tämä sitten kertoo maailman tilasta, onkin toinen juttu.