Kirjamessumuistelo
Mulla on nyt syksyllä työn alla useampi hyvin pienen porukan tutkimusalaan liittyvä akateeminen artikkeli englanniksi, ja koska ruoho vaikuttaa aina vihreämmältä aidan toisella puolella, on ollut vähän ikävä tietokirjatyyppistä kirjoittamista. (Tai siis jos ihan rehellisiä ollaan, kaikkein siisteintä olisi kirjoittaa romaani, mutta ei mennä nyt siihen.) Tänään alkavat kirjamessut, ja niihin liittyvä mainonta ehkä jotenkin vielä nostavat esiin sitä, että kirjoittaminen voi välillä olla muutakin kuin tilastoanalyysien kanssa nyhräämistä.
Vuonna 2016 ja sitä ennen mun elämään kuului nimittäin aika paljon, suorastaan rikollisen paljon, tällaista tietokirjan kirjoittamiseen ja julkaisemiseen liittyvää hommaa. Art House julkaisi maaliskuussa 2016 tietokirjan Enemmän kuin puoli taivasta, joka käsittelee kiinalaisten naisten erilaisia yhteiskunnallisia rooleja naisten oman aktiivisen toiminnan näkökulmasta. Kirja on toimitettu laitos, ja meitä toimittajia oli mukana yhteensä kolme. Meidän toimittajien lisäksi kirjaan on kirjoittanut joukko muita tutkijoita.
Kirjaprojekti alkoi oikeastaan jo vuonna 2013 ideoinnilla ja alkuhajatelmien kirjaamisella. Tuossa vaiheessa väikkäriprojekti oli vielä erittäin pahasti kesken, ja tavallaan mun ei olis missään nimessä kannattanut ottaa siihen oheen mitään muuta duunia. Mulla on kuitenkin paha taipumus yliarvioida se, mitä ehdin saada aikaan ja suoraan sanoen tuntui tosi kivalta työstää välillä jotain muutakin kuin väikkäriä, johon olin tuossa vaiheessa lopen kyllästynyt.
Kirjaprojektissa oli nousuja ja laskuja, muun muassa koska kaikilla meillä toimittajilla oli muitakin projekteja käynnissä samaan aikaan. Alkuvuodesta 2016 työstimme jo lukujen viimeisiä versioita lähes apinan raivolla. Opus ei ole mikään ihan kevyt läpyskä, koska painetussa versiossa on 486 sivua. Kustannustoimittaja oli korvaamaton apu, mutta meidän toimittajienkin piti lukea koko roska aika moneen kertaan ja yrittää pysyä kärryllä siitä, mikä tiedosto on tuorein, ettei jo tehtyjä korjauksia mene hukkaan. Hommaa siis riitti.
Julkkarit pidettiin maaliskuussa. Alkusyksystä saimme kustantajalta ilouutisia: kirjamme oli valittu viiden finalistin joukkoon vuoden parhaalle tietokirjalle jaettavassa Otavan kirjasäätiön tietokirjakilpailussa. Emme meinanneet uskoa korviamme. Kaikkien kirjan kirjoittamiseen ja toimittamiseen liittyvien vaikeuksien jälkeen joku muukin oli huomannut, että kirjaan on panostettu. Pääsimme pönöttämään lavalle julkimoiden kanssa Kirjamessuilla.
Myöhemmin syksyllä sain vielä uskomattomamman puhelun kilpailuraadin puheenjohtajalta. Voitimme kilpailun. Jos jo ehdokkuus tuli yllätyksenä, tätä en todellakaan olisi uskonut. En tainnut saada yhtään järkevää lausetta muotoiltua puhelimessa.
Marraskuussa pääsimme sitten uudelleen lavalle patsastelemaan. Kanava-palkinto jaettiin Suomen Kuvalehden 100-vuotisjuhlassa, joka tarjosi hulppeat puitteet. Tämä on niitä kerran elämässä –kokemuksia, joita on kiva välillä muistella kun muuten päivätyö on usein yksin omassa työhuoneessa istumista ja tsiljoona kertaa muokattujen tekstien kanssa taistelemista. Että olen mä joskus saanut jotain valmiiksikin, vaikka eteneminen tekstien kanssa saattaa päivätasolla vaikuttaa tuskastuttavan hitaalta.
