Teräsnainen ja sen rautainen vatsa

Triathlonistin tilityksiä osa 6, jossa teräsnaisesta tulee iron(wo)man 

Välillä tuntuu, että mun elämä on yks iso ”älä kokeile tätä kotona”, mutta niin vaan pääsin Köpiksen täpärillä 19.8.2018 hyvillä mielin maaliin ajassa 12t 34min. Tämä oli mulle toinen täysmatka, ja aiempi kokemus on Tahkolta kaatosateesta elokuulta 2017. Köpiksessä tuli sellainen parin tunnin aikaparannus, mikä johtunee osin Köpiksen Tahkoa huomattavasti tasaisemmasta pyöräilyreitistä, ja osin siitä, että triathlonuraa on pidemmälti alla, jolloin viimeisen vuoden duuni rakentuu jo jonkinlaisen pohjan päälle. Mun ”urheilu-uran” vahvuus ja kulmakivi on kuitenkin vatsani, joka on terästä. Mieheni sanoin voin syödä vaikka rautanauloja eikä vatsa mene sekaisin.

Vaikka luotan vatsaani, olosuhteet viime hetken valmistautumiselle eivät olleet ideaalit. Jouduimme nimittäin muuttamaan täpäriä edeltävänä viikonloppuna, ja roudasin painavia kirjalaatikoita yms. ylös alas portaita sellaiset 12-15 tuntia päivässä, kun kummassakaan talossa ei ole hissiä. Hiukan siis pohdin, että mitähän ne reidet tuumivat tuosta 180 kilsan polkemisesta muuttorääkin päälle. Vaikka tein treenit kesällä aika lailla ohjelman mukaan, sain silti jännittää ihan kisapäivään asti, selviänkö edes maaliin. Muuton takia treeniohjelmaa oli yksinkertaisesti pakko keventää enkä siis pystynyt tekemään kaikkia ohjelmaan merkittyjä viimeistelyharjoituksia. Kaiken muuttoon liittyvän kamahärdellin jälkeen kisaan liittyvä pakkaaminen sai kamelin selän melkein katkeamaan, koska vaikka olin pakannut reissukamat suunnilleen valmiiksi jo ennen muuttoa, jotain välineitä tarvitsin vielä lopputreeneissä eikä niitä voinut siksi pakata kuin vasta juuri ennen reissua.

Päätimme miehen kanssa pitää pidemmän yhteisen kesäloman vasta kisan jälkeen, koska treenaaminen asetti rajoitteita mun aikataululle. Kesken oleva remppa vahvisti fiilistä, että on ihan kiva olla elokuussa jossain muualla kuin kotona haistelemassa parkettilakkoja ja kuuntelemassa anivarhain alkavaa paukutusta. Niinpä pakkasimme asuntoautoon kisakamat ja Norjan reissua varten vaellusvaatteet ja puksuttelimme lautalla Tukholmaan. Mies ajoi urheasti Ruotsin läpi ja pääsimme illaksi Kööpenhaminaan (olisin toki auttanut ajamisessa, mutta mulla ei ole ajokorttia).

Täpäri vaatii kaikenlaista säätöä, ja vaikka olimme perillä kisapaikalla yli päivää ennen kisaa, olimme aika lailla viime hetkillä paikalla. Kisaa edeltävä päivä oli nimittäin melkein stressaavampi kuin kisapäivä. Aamulla piti rekisteröityä ja käydä kisainfossa (jossa ei tosin uintiveden lämpötilan lisäksi tullut mitään lisätietoa verkkosivujen ohjekirjaseen), sitten vetää parit pikatreenit hotellin lähellä ja tarkistaa että pyörä on kaikin puolin kunnossa. Lopuksi piti ehtiä viemään pyörä ja pyöräilyyn ja juoksuun tarkoitetut vaihtopussit ensimmäiselle vaihtoalueelle, joka sijaitsi tietysti eri paikassa kuin rekisteröityminen. Kävin varusteiden jättämisen jälkeen vielä pulahtamassa uintialueella, ja huomasin että vedessä on pieniä meduusoja, mutta meduusat eivät onneksi sukellusharrastajaa haittaa.

Kisa-aamuna heräsin neljältä ja menin kisahotellin varhaisaamupalalle, jonka aikana katselin muuta porukkaa ja mietin, mitä helvataa olin taas lupautunut tekemään. Sitten kisapuku niskaan ja valkoisen vaihtovaatepussukan kanssa ulos odottamaan bussia. Bussi oli perillä kisa-alueella kuuden aikoihin, ja porukka tsekkaili vielä pyöristä ilmanpaineita ja harjoitti kaikenlaista kamasäätöä. Minun lähtöryhmäni uintiverkka oli klo 07:11 ja pääsin veteen noin 20 vailla kahdeksan.

Uintireitti oli vähän hankalampi kuin Tahkon täysmatkalla 2017 siksi, että reitille osui virtauksia ja meinasin ajautua vastaantulevien kaistalle. Uinti ei ole vahvin lajini, ja sujui siihen nähden suunnilleen odotusten mukaan. Olin toivonut uivani reitin tuntiin ja kahteenkymmeneen minuuttiin, mutta virtausten kanssa sählääminen toi päivään omat haasteensa ja rantauduin ajassa 1t  32min.

Vaihto uinnista pyörään oli hirveää sähläystä. Ensin meinasin unohtaa kellon kivelle ja sitten viedä vaihtopussin väärään paikkaan. Lopulta pääsin pyörälle ja lähdin vetämään kahta kierrosta pyöräreittiä läpi. Ensimmäinen kierros meni melkeinpä maisemia katsellessa. Alun keskustaosuuden jälkeen päästiin kauniille rantapätkälle, jossa sai ihailla sekä valkoisia pitsihuviloita että merellä seilaavia purjeveneitä. Pienestä vastatuulesta huolimatta osuus oli kohtuullisen nopea ajaa. Mäkisemmän osuuden jälkeen siirryttiin maaseudulle, ja siellä oli enemmän mäkiä ja kääntymisiä ja vauhtini hidastui merkittävästi. Viimeisen osuuden autotiepätkällä sain jonkin verran kurottua hidastunutta vauhtia kasaan. Yritin pitää keskarin kolmessakympissä, mutta se tippui lopulta 29km/t. Oman viehätyksensä pyöräreitille toivat muutamat pyörää yläasennossa polkeneet lihaksikkaat äijät, jotka tuntuivat hiukan suivaantuvan, kun painelin ohitse toistellen mielessäni valkun kisaslidejen lauseita: ”Pysy aerona!!! W/CdA – lukema ratkaisee (ilmanvastuskerroin Cd x otsapinta-ala)!” Pyörästä annan itselleni pisteet suunnilleen suunnitelmassa pysyneestä tankkauksesta ja ajoasennosta.

Sähläsin lahjakkaasti myös pyörän ja juoksun vaihdon, ja juoksu oli alkuun ihan kamalaa, kun molempien pohkeiden alaosiin sattui tosi paljon. Juoksu on mun tutuin ja turvallisin lajini, joten luotin siihen, että siedettävämpi fiilis koittaa jossain vaiheessa. Ekat pari kiekkaa marareittiä sujuivat kipuja ja kisameininkiä ihmetellessä, kun keskustassa oli paljon kannustajia katsomassa ja musa pauhasi. Sitten alkoi vähän hyydyttää, ja neljännen kiekan lopussa vauhtikin hidastui jo paljon, vaikka kuinka koitin pitää yllä juoksutempoa. Ottaen huomioon, että juoksin ekoja maroja johonkin 4t30min aikaan, on kuitenkin aikamoinen parannus juosta mara aikaan 4:16 kun on pyöräillyt siihen alle 180 kilometriä. Kyllä se toimistorottakin oppii uusia temppuja, kun treenaa hyvässä seurassa (ja muistaa kaivaa esiin sen sisäisen sankarin). Nyt sitten vaan uutta kautta kehiin. Jokohan minäkin oppisin vihdoin uimaan?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *