Journalismi, meikit ja tyhmät naiset
Viime aikoina on taas puhuttu lehtien kauneusjutuista, koska muuan aikakauslehti sai näpäytyksen alan itsevalvontaelimeltä hömelöstä käytöksestä.
Muun muassa Hanna Jensen käsittelee asiaa hauskasti, mutta opponoisin sen verran, että nykymeikkivoiteiden levittäminen ei todellakaan ole vaikeaa. Itsekin sörkin aihetta Nytissä.
Kauneusjutut ovat niin sanotun mediakriittisen tarkastelun lempikohteita. Niistä on helppoa ja älyllisesti vaivatonta löytää naureskeltavaa. Ja ne herättävät taatusti närkästystä: meikithän ovat ihan turhia.
Lehdissä kirjoitellaan monenlaisista tavaroista: huonekaluista, autoista, ruuista, ravintoloista, vaatteista, kännyköistä, puutarhasaksista ja lomamatkoista (Oletko koskaan lukenut matkajuttua, jossa sanotaan, että paska kohde, älä mene?), mutta ainoastaan meikkijutut nostavat journalisteissa raivoa. On tietysti hyvä, että alalla suhtaudutaan kriittisesti muiden tekemisiin, mutta usein tuntuu, että kauneusjuttuja luetaan kuin hommaforumilainen koraania.
Kansakunnan naisten älyn puolesta pyyteettömästi kamppailevat journalistit siis pelkäävät, että rasvapurnukoista kirjoittaminen ja niistä lukeminen tyhmentävät jo ennestään hölmöjä naisia, jotka kävelevät ostamaan tilinsä miinukselle uutuusripsivärejä. Ja kaiken takana on korruptoitunut salaliitto.
Ajatus perustuu sekavan monipolviseen kelaan siitä, että koska toimituksiin lähetetään ilmaisia meikkinäytteitä, toimittajat on lahjottu, ja koska kosmetiikkafirmat mainostavat samoissa lehdissä, kaikki kosmetiikkajutut ovat siksi piilomainontaa.
***
Ensinnäkin toimittajat saavat työstään palkkaa. He eivät ole riippuvaisia meikkipurkeista.
Aluksi sitä on tietysti hetken aikaa, että iiiiik, ihana mutaseerumi, mutta tököttimeressä kahlaamisesta karisee uutuudenviehätys yhtä nopeasti kuin donitsinmyynnistä Arnold’sissa. Ja sitten on sellainenkin asia kuin toimittajien ammattitaito, jonka perusteella ei noin vain kirjoiteta lehteen, että iiiik, ihana mutaseerumi, vain koska sellainen on lähetetty nenän eteen.
Toisekseen, kyllä, L’Oréal on iso tekijä naistenlehtimainonnassa. Ja iso tekijä suomalaisessa kosmetiikkakaupassa. Sen omistamia merkkejä ovat – poislukien ne, joissa sen nimi jo mainitaan – muun muassa Lancôme, Helena Rubinstein, Yves Saint Laurent, Garnier, Body Shop, Maybelline, Vichy, Biotherm, Kérastase ja Redken.
Syyttäkää vain kehäpäätelmäksi, mutta kai niiden tuotteista kirjoitetaan ja kai ne nyt mainostavat naistenlehdissä.
Saattaa olla tai sitten ei, että L’Oréal kähmii jotakin kähmyröintiä ripsiväriensä mainitsemisfrekvenssistä, eikä varmasti ainoana isona ilmoitusasiakkaana, mutta päätoimittajien tehtävä on pitää kähmyröinnit pois ruohonjuuritasolta eli toimittajien työstä. Ja siihen työhön kuuluu myös taistella periaatteidensa puolesta eikä suostua rikkomaan niitä vain, koska joku urpo käskee.
***
Tähän väliin on syytä todeta, että tietysti on olemassa huonoja juttuja, huonoja toimittajia, huonoja pomoja ja tarpeetonta takapuolen nuolentaa. Kauneusjutut ovat viihteellistä journalismia eivät Kuluttajaviraston testejä.
Valitettavasti on aina, ihan aina, lukijan vastuulla suhtautua kriittisesti lukemaansa. Sen on oltava peruskansalaistaito. Väittävätpä toimittajat mitä hyvänsä, väitteisiin sinisilmäisesti uskominen rikkoo jo alan itsensä asettamia kriteereitä.
Kaveri on kehunut tätä vuolaasti. Ei ole Lorkun tuote. Kuva Jolien nettikaupasta. Onko tämä piilomainos?
