Mä niin rakastan mun elämää!
Onko otsikon lause sinulle tuttu? Oletko ehkä joskus päästänyt sen suustasi? Kenties kirjoittanut Facebook-statukseksi? Ehkä olet kuullut ystäväsi julistavan lausetta kesäisenä iltana parin kuohuviinilasillisen virkistämänä?
Näitä hetkiä on meillä kaikilla. Ja pian sen jälkeen, seuraavana päivänä tai vaikkapa parin kuukauden päästä, tulee tilanne, jolloin lausut jotain aivan päinvastaista. Kuten vaikkapa ”Tsiisus mä vihaan mun elämää!” tai: ”Fak! Mul ei oo elämää!”
Mietitäänpä hetki, mitä lause oikeastaan tarkoittaa. Rakkaushan on noin laveasti määriteltynä jonkinlaista pyyteettömällä ja absoluuttisella tavalla hyväksyvää suhtautumista johonkin.
Esimerkiksi:
”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet.”
Tai:
”En välttämättä pidä kaikesta, mitä teet, mutta rakastan sinua kaikesta huolimatta.”
Tai
”Sä oot niin perseestä toisinaan, mutta mä rakastan sua, senki pökäle.”
Eikö niin?
Rakastuminen puolestaan on rakastumisen kohteen idealisointia. Rakastumisen kohteeseen heijastetaan omia, epärealistisiakin toiveita ja odotuksia. Rakastunut kulkee kuin huumattuna suloisessa horteessa, kykenemättä ajattelemaan paljoakaan muuta kuin omnifantastista rakkausobjektiaan.
Nyt saatatkin huomata, että hetkinä, jolloin olet kiljahtanut rakastavasi elämääsi, oletkin tarkemmin ottaen ollut rakastunut elämääsi. Elämä on tuona hetkenä toiminut (ehkä sattumalta) toiveittesi mukaisesti, antanut sinulle juuri sitä, mistä pidät. Olet tuolloin ehkä ajatellut mielessäsi: ”Tällaista sydämen täyttävää riemua tämä tulee tästä lähin aina olemaan! Hamaan tappiin saakka! Perskeles!”
Tämä on aivan luonnollista. Paljolti se johtuu hormoneista.
Suhdetta elämään värittävät usein sen alkutaipaleella innostuksen ja onnellisuuden tunne. Tunne siitä, että nyt tässä on jotain mahtavaa tapahtumassa ja tulevaisuus on vallan lupaava.
Ajan saatossa elämään rakastumisen euforia enimmäkseen laimentuu. Useimmissa tapauksissa viimeistään kolmen-neljänkymmenen vuoden elämisen jälkeen.
Saatat tuolloin huomata, että ne asiat elämässä, jotka alussa tuntuivat kovin jännittäviltä ja kiehtovilta, kuten esimerkiksi ihmissuhteissa rimpuilu, rahan ansaitseminen työtä tekemällä ja seksiin liittyvien huolien ja kysymysten pohdiskelu, alkavat tuntua arkisilta ja tavanomaisilta, jopa ärsyttäviltä seikoilta. Eikö niin?
Saatat yrittää raivokkaasti muuttaa elämääsi toiveitasi vastaavaksi, mutta sekin voi osoittautua vaikeaksi. Elämällä tuntuu olevan oma tahto ja omat tarkoituksensa, joita sinun on usein vaikea ymmärtää.
Joskus elämän kanssa vietetty arki voi tuntua jopa niin tympeältä ja kuvottavalta, että tekisi kertakaikkiaan mieli ns. pistää poikki. Luopua tyystin elämästä, katkaista yhteydet ja siirtyä suosiolla seuraavaan. Jotkut tekevätkin niin. Valitettavasti. He ehkä kuvittelevat löytävänsä jostain toisen elämän. Paremman, täydellisen.
Useimmat meistä kuitenkin jatkavat vaikeuksista huolimatta sinnikkäästi elämänsä elämistä ja huomaavat, että voivat kriisien ja epävarmuuden ajanjaksojen jälkeen löytää uudenlaisen suhtautumisen elämään ja sen eriskummallisuuksiin. Tämä kysyy rohkeutta, mutta luvassa on palkinto.
Suhde elämään voi kasvaa ja kypsyä. Rakastumisen utopian korvaa realistisempi kuva elämästä. Se ei ehkä ole täydellinen, mutta on siinä puolensa. Huomataankin, että elämä on kaikessa ennustamattomuudessaan ihan vänkä juttu.
Elämän oikut eivät enää samalla tavoin raivostuta ja turhauta, vaan niihin voi suhtautua lempeästi hyväksyen: ”Tuo nyt on aina välillä vähän tuollainen. Kyllä se siitä taas. Välillä se on vaikea, mutta on se kuitenkin minulle rakkain kaikista.”
Lopulta meidän on siitäkin luovuttava. Ollaan rohkeita ja rakastetaan sitä nyt, kun se vielä on tässä.
Lue Kari Ketosen aiemmat Punakynät: