Mies, miksi olet ääliö?

Presidenttiehdokas Timo Soini kaivoi taas joulun alla esiin kestoaiheen, jolla suomalaisille naisille vittuillaan: Mikä on, kun tavallinen suomalainen mies ei enää kelpaa.

Päänaukomista pönkitettiin soittamalla paikalle tiedemies ja kas, siinähän Väestöliiton Osmo Kontula taas väittääkin, että jopa puolet keski-ikäisistä amisäijistä kompastelee elämänsä juurakkoisella polulla ilman muijaa, koska naiset ovat liian koulutettuja, olemme leuhkoja, meillä on väärät arvot ja blaa blaa blaa.

En tiedä, mistä Osmo on tuon ”puolet” repäissyt, mutta vaikuttavalta se kuulostaa. Siihen numeraalisena vastavetona haluan sanoa, että 95 % meistä suomalaisista hetskunaisista on sitä mieltä, että suomalainen mies noin stereotyyppinä on kiva, mahtava ja ihan paras.

 

Mutta naisena ja muijana en yhtään jaksaisi veisata soinien ja sosiologiukkojen kanssa tätä ikuista itkuvirttä. Pakko on silti yrittää:

Ei kyse ole siitä, mikä helvetin koulutus jätkillä on.

Kyse on siitä, onko jätkä ääliö.

Näissä liikuttavissa akattomat Suomen miehet -fiilistelyissä luodaan mielikuvaa, että kivat ja mahtavat miehet jäävät yksin, koska naiset vaativat nähdä maisterin paperit.

Älkää nyt viitsikö.

Ääliöt miehet eivät saa naisia, koska ääliöiden kanssa on rasittavaa eikä niiden geenien jatkamisessa ole järkeä. Toisekseen ääliöön rakastuminen on vaikeaa ellei mahdotonta, ja kyllä: naisilla on kaiken muun leuhkan patsastelun lisäksi tällainenkin höpsö vaatimus.

Olisiko siis mitenkään mahdollista, että sen sijaan, että ”naisten pitäisi muuttaa arvoja”, kuten Osmo sanoo, miehet olisivat vähemmän ääliöitä? Voisiko se jopa mahdollisesti olla helpompaa? Olisiko se hyväksi ehkä myös yhteiskunnalle?

 

Mutta ei, se ei tietenkään käy. Mies on sellainen kuin on. Nainen sen sijaan voi muuttaa ”arvojaan” eli lakata arvostamasta miehessä mukavuutta, rakastettavuutta ja sosiaalisia perustaitoja, koska mies se on mänttikin mies.

Näinhän siis mies jo joidenkin sosiologien mukaan ajattelee: Mies haluaa missin, mutta koska ymmärtää, että sellaisen saa vain jääkiekkoilija, mies tyytyy kehen tahansa, jonka merkittävin ominaisuus on naiseus.

Jos Osmo Kontulan ja Timo Soinin läpät ovat naisnäkökulmasta pönttöjä, miehiä ne eivät varsinkaan imartele.

Tyypitelty keski-ikäinen ”duunarimies” on onneton, avuton ja yksinäinen.

Naiset eivät tarvitse miestä enää kantamaan rahaa ja tapettuja eläimiä talouteen, kyllä mieskin osaa tiskata ja pestä kalsarinsa.

Että mitäs jos suomalainen mies on yksin, koska ei halua kotiinsa tärkeilevää maisterinaista löpisemään kulttuurista.

 

Älä käytä tällaista t-paitaa. Ei hauskaa.

610440_suommies.gif

Suhteet Rakkaus Höpsöä

Pelkääjän paikalla

Eräs ihminen kysyi minulta muutama päivä sitten, uskonko kohtaloon. Kysymys oli mielestäni typerä. Ja lapsellinen. Ja ärsyttävä. Uskonko MINÄ kohtaloon?

Sellaiseen kohtaloon, että jokin meidän valtamme ulottumattomissa oleva voima tai ”suuri ohjaaja” järjestelee elämämme tapahtumia ja me itse pyörimme kuulana elämän flipperissä?

Tai itse asiassa tarkemmin ottaen tuo voima on jo järjestellyt kaiken kuin olisi laittanut dominopalikoita jonoon ja sitten vain tyrkkäissyt ensimmäisen nurin ja katselee nyt suurella mielihyvällä, kuinka palikat yksi toisensa jälkeen kaatavat seuraavan jonossa.

Sellaiseen kohtaloon? Että uskonko?

 

Vastasin, että en tietenkään usko. Vastasin varmuuden vuoksi vielä vähän lisää.

Sanoin, että tuollaiseen uskominen on ensinnäkin taikauskoa ja maagista ajattelua, joka sopii hyvin kuusivuotiaan maailmankuvaan, mutta aikuisen olisi syytä ajatella hieman toisin.

Lisäsin, että kohtalonusko johtaa passiiviseen ja vastuuttomaan olemassaoloon ja ajaa ihmisen lopulta viettämään ainutkertaisen elämänsä sohvanpohjalla pilveä poltellen ja Frasierin uusintoja odottaen.

Ja sitten kun oma saamattomuus aiheuttaa vaikeuksia, on leppoisaa todeta: ”Se oli varmaan tarkoitettu näin.”

 

Sitten aloin ajatella.

Kasvatus, koululaitos, työelämä ja ahdistuksessa selailemamme niinsanotut elämänhallinnan oppaat opettavat meille tiukasti syyn ja seurauksen lakia. Minussa on syy, ja seuraukset tulevat perässä.

Mutta tällä logiikalla on hintansa. Elämä ei ole usein läheskään kaikkea sellaista, mitä toivoisimme sen olevan, ja syyksi tiedämme omat väärät valintamme, väärät ajatuksemme, väärät tunteemme ja väärät tekomme. Olemmehan oman onnemme seppiä.

Elämme siis maailmassa, jossa vastoinkäymiset ja vaikeudet itsessään eivät riitä taakaksi. Päälle lasketaan vielä arvonlisäveron verran syyllisyyttä ja häpeää siitä, että on nämä kiroukset tullut elämäänsä hankkineeksi. Omaa tyhmyyttään. Tai päättämättömyyttään. Tai laiskuuttaan.

Ja syyllisyys on musertava tunne. Se vie ajan mittaan takuulla parhaan terän sinnikkäimmästäkin oman onnensa sepästä.

 

Toisaalta, mikä ihmeellinen armo ja vapaus olisikaan siinä, jos uskoisin, että kaikki on kohtalon sanelemaa!

Ajattele kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat elämääsi astuneet ja muuttaneet sitä suuntaan tai toiseen. Onnellisia ja onnettomia rakkauksia. Kaikkia työpaikkoja ja mahdollisuuksia, jotka olet saanut ja käyttänyt tai mokannut. Miten monet näistä olet valinnut tarkasti puntaroiden tuhansien tai kymmenientuhansien vaihtoehtojen joukosta?

Aivan. Sama täällä. Emme me niitä päätä. Ne tulevat kutsumatta eteemme ja muuttavat elämämme.

Ajatus siitä, että jokin ohjaileva kohtalo olisi kaiken takana, alkaakin tuntua onnellisuuden näkökulmasta aivan yhtä järkevältä kuin kuvitelma itse kohtaloaan ohjaavasta ihmisestä.

Jos hyväksyisin kohtalon selitykseksi elämäni tapahtumille, voisin ehkä kokea jotain rentoutumista. Suostumista matkalle pelkääjän paikalla. Olisi siinäkin varmasti puolensa. Että antaisi kohtalon ohjata ja katselisi itse maisemia. Välillä voisi ehdottaa, että ”käännytäänkö hei piruuttaan tolle pikkutielle?”

 

Sanoiko joku sanan sattuma? Että kaikki olisi sattumaa? Randomia? Se vasta karmea ajatus olisikin. En halua elää venäläistä rulettia. Mutta toisaalta en nyt enää tiedä, mitä uskoa tai ajatella. Ulkonakin on niin helvetin pimeää.

Rauhallista joulua, ihmiset!

 

Lue Kari Ketosen aiemmat Punakynät:

Mä niin rakastan mun elämää!

Jokaiselle vartalonsa mukaan

Wallikadun finanssi-Anssi…

Paljon onnea vaan!

Ällöpersut ja hyysärit

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään