Naisistuisit vähän!

Brittiläisessä miesten aikakauslehdessä GQ:ssa oli marraskuussa opastava juttu, jonka otsikkona oli Man Up!, siis kuta kuinkin Miehisty!

Jutun kirjoittaja, brittikolumnisti Victoria Coren antaa siinä neuvoja, kuinka miehen täytyy olla MIES, siis saadakseen naisia, koska sehän on miehen elämän päätavoite, niin kuin naisen tavoite on päästä vakiintuneeseen suhteeseen.

Coren jakaa suomalaisen Henry Laasasen käsityksen siitä, että sukupuolet pääsevät parhaiten päämäärinsä, kun he noudattavat 1950-lukulaista roolimallia, jossa nainen on kellohelmainen hömelö hellan ääressä ja mies pukuammatissa toimiva leveäharteinen, ketjupolttava harrastelijarakentaja.

 

 

Victoria Corenin GQ-juttu, jonka voi lukea täällä, edustaa tyypillistä perseentuijotusfeminismiä, jota itsekin harrastin 16-vuotiaana.

Se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy tuijottaa miesten äässejä ja kommentoida niitä, koska se on tasa-arvoa.

Kaikkein edistyksellisimmät perseentuijottajafeministit myös läimivät miehiä perseille, sillä a) meillä naisilla on siihen oikeus, koska myös jotkut miehet tekevät niin ja b) miehet tykkäävät siitä, koska ne ovat miehiä.

Perseentuijottajafeministien ideologia on seuraavanlainen: ”Haluamme samasta työstä saman palkan ja vähän lisää tilaa yhteiskunnassa, mutta emme silti halua raahata omia matkalaukkujamme. Meitä täytyy viedä kunnon treffeille ja meille pitää tarjota miehinen olkapää, johon nojata. Miesten täytyy olla miehiä.”

Edellinen ei ole Mattelin ensimmäisen Barbien käsitys tasa-arvosta vuodelta 1959, vaan 39-vuotiaan Victoria Corenin tekstiä marraskuulta 2011.

Perseentuijotusfeminismissä ei ole sen syvällisempää tasoa kuin että naiset saavat käyttäytyä kuin ääliöin mahdollinen mies, ja esittää sen pohjalta vaatimuksia, millaisia miesten pitäisi olla.

Tässä tasa-arvon nimissä myös naisille pikku vinkkilista. Ohjeet on suoraan mukaeltu GQ:n Man Up! -jutun neuvoista. 

Naisistuisit vähän!

Monet sanovat, että miehet eivät enää nykyään pidä naisellisista naisista, jotka itkeskelevät, kirkuvat sekä ovat vähän yksinkertaisia ja heikkoja. Se on hölynpölyä. Me miehet haluamme, että te tienaatte omat rahanne ja kannatte omat laukkunne, mutta voisitteko silti samaan aikaan olla seksikkään holhoavia kanoja.

1. Hanki kädentaitoja.

Pliis, opettele edes jotain naisten taitoja. Mikään ei ole niin viehättävää kuin nainen, joka osaa neuloa, käyttää ompelukonetta ja tehdä neljän ruokalajin päivällisen.

2. Ole pelokas.

Naisten kuuluu pelätä hämähäkkejä, matoja ja kauhuelokuvia ja hätkähtää pelokkaasti, kun sampanjapullon korkki poksahtaa. Miehen on voitava suojella naista.

3. Vältä mukavia asioita.

Älä käytä verkkareita, alle 14-sentin korkoja, sukkahousuja tai esiinny meikittä. Mies haluaa, että näet naiseutesi eteen aivaa.

4. Ole päättämätön.

Pyydä miestä tekemään kaikki päätökset aina siitä lähtien mitä ravintolassa syöt. Kysy miehen mielipidettä joka asiasta.

 

Hei sinä miesten mies siinä. Sun itsetehty kanoottis vuotaa. Mutta en pysty millään päättämään, tilaanko salami-ananas- vai kinkku-aurajuustopizzan, voitko neuvoa? (Kuva pöllitty GQ:n jutusta)

bgrylls_gq_21nov11_pr_b.jpg

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään

Mä niin rakastan mun elämää!

Onko otsikon lause sinulle tuttu? Oletko ehkä joskus päästänyt sen suustasi? Kenties kirjoittanut Facebook-statukseksi? Ehkä olet kuullut ystäväsi julistavan lausetta kesäisenä iltana parin kuohuviinilasillisen virkistämänä?

Näitä hetkiä on meillä kaikilla. Ja pian sen jälkeen, seuraavana päivänä tai vaikkapa parin kuukauden päästä, tulee tilanne, jolloin lausut jotain aivan päinvastaista. Kuten vaikkapa ”Tsiisus mä vihaan mun elämää!” tai: ”Fak! Mul ei oo elämää!”

 

Mietitäänpä hetki, mitä lause oikeastaan tarkoittaa. Rakkaushan on noin laveasti määriteltynä jonkinlaista pyyteettömällä ja absoluuttisella tavalla hyväksyvää suhtautumista johonkin.

Esimerkiksi:

”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet.”

Tai:

”En välttämättä pidä kaikesta, mitä teet, mutta rakastan sinua kaikesta huolimatta.”

Tai

”Sä oot niin perseestä toisinaan, mutta mä rakastan sua, senki pökäle.”

 Eikö niin?

 

Rakastuminen puolestaan on rakastumisen kohteen idealisointia. Rakastumisen kohteeseen heijastetaan omia, epärealistisiakin toiveita ja odotuksia. Rakastunut kulkee kuin huumattuna suloisessa horteessa, kykenemättä ajattelemaan paljoakaan muuta kuin omnifantastista rakkausobjektiaan.

Nyt saatatkin huomata, että hetkinä, jolloin olet kiljahtanut rakastavasi elämääsi, oletkin tarkemmin ottaen ollut rakastunut elämääsi. Elämä on tuona hetkenä toiminut  (ehkä sattumalta) toiveittesi mukaisesti, antanut sinulle juuri sitä, mistä pidät. Olet tuolloin  ehkä ajatellut mielessäsi: ”Tällaista sydämen täyttävää riemua tämä tulee tästä lähin aina olemaan! Hamaan tappiin saakka! Perskeles!”

Tämä on aivan luonnollista. Paljolti se johtuu hormoneista.

 

Suhdetta elämään värittävät usein sen alkutaipaleella innostuksen ja onnellisuuden tunne. Tunne siitä, että nyt tässä on jotain mahtavaa tapahtumassa ja tulevaisuus on vallan lupaava.

Ajan saatossa elämään rakastumisen euforia enimmäkseen laimentuu. Useimmissa tapauksissa viimeistään kolmen-neljänkymmenen vuoden elämisen jälkeen.

Saatat tuolloin huomata, että ne asiat elämässä, jotka alussa tuntuivat kovin  jännittäviltä ja kiehtovilta, kuten esimerkiksi ihmissuhteissa rimpuilu, rahan ansaitseminen työtä tekemällä ja seksiin liittyvien huolien ja kysymysten pohdiskelu,  alkavat tuntua arkisilta ja tavanomaisilta, jopa ärsyttäviltä seikoilta. Eikö niin?

Saatat yrittää raivokkaasti muuttaa elämääsi toiveitasi vastaavaksi, mutta sekin voi osoittautua vaikeaksi. Elämällä tuntuu olevan oma tahto ja omat tarkoituksensa, joita sinun on usein vaikea ymmärtää.

 

Joskus elämän kanssa vietetty arki voi tuntua jopa niin tympeältä ja kuvottavalta, että tekisi kertakaikkiaan mieli ns. pistää poikki. Luopua tyystin elämästä, katkaista yhteydet ja siirtyä suosiolla seuraavaan. Jotkut tekevätkin niin. Valitettavasti. He ehkä kuvittelevat löytävänsä jostain toisen elämän. Paremman, täydellisen.

Useimmat meistä kuitenkin jatkavat vaikeuksista huolimatta sinnikkäästi elämänsä elämistä ja huomaavat, että voivat kriisien ja epävarmuuden ajanjaksojen jälkeen löytää uudenlaisen suhtautumisen elämään ja sen eriskummallisuuksiin. Tämä kysyy rohkeutta, mutta luvassa on palkinto.

 

Suhde elämään voi kasvaa ja kypsyä. Rakastumisen utopian korvaa realistisempi kuva elämästä. Se ei ehkä ole täydellinen, mutta on siinä puolensa. Huomataankin, että elämä on kaikessa ennustamattomuudessaan ihan vänkä juttu.

Elämän oikut eivät enää samalla tavoin raivostuta ja turhauta, vaan niihin voi suhtautua lempeästi hyväksyen: ”Tuo nyt on aina välillä vähän tuollainen. Kyllä se siitä taas. Välillä se on vaikea, mutta on se kuitenkin minulle rakkain kaikista.”

Lopulta meidän on siitäkin luovuttava. Ollaan rohkeita ja rakastetaan sitä nyt, kun se vielä on tässä.

 

Lue Kari Ketosen aiemmat Punakynät:

Jokaiselle vartalonsa mukaan

Wallikadun finanssi-Anssi. Eli: Pankit, valtio ja sen kansalaiset. Eiku siis: Anssi, taloyhtiö ja sen asukkaat

Paljon onnea vaan!

Ällöpersut ja hyysärit

Suhteet Rakkaus Mieli Ajattelin tänään