Ei oo kevät, mutta kuljen Hakaniemenrantaa

Tänään aurinko ei vain paistanut, se myös lämmitti. Joulukuussa, mitä ihmettä! Tuntui siltä kuin kevät olisi jo kolkutellut, vaikka totuus taitaa ollakin ihan toinen. Sopivasti kuulokkeissa soi myös La Luzin Sure as spring -biisu. Koska jos mihinkään muuhun ei voi luottaa, niin ainakin sitten siihen, että kyllä se kevätkin vielä joskus tulee.

Aivan samoin kuin kevään tuloon, voi elämässä luottaa siihen, että tulee vielä parempia hetkiä ja aikoja. Joskus menee asiat täysin pieleen eikä mikään jaksa innostaa. Noissa fiiliksissä tarpoessaan ei usein edes jaksa nähdä valoa tunnelin päässä ja tuntuu, että toisinaan pieneen itsesääliin vaipuminen voi tehdä jopa hyvääkin, kunhan siitä ei tule tapa. Joskus pitää todeta olevansa ihan paska, jotta voi myöhemmin nauraa itselleen kuinka väärässä olikaan. 

Olen viime viikkoina tosiaan ollut aika sitkeän yskän kourissa ja vaikka alkaakin jo helpottamaan, niin silti on vielä rippeet jäljellä. Samanaikaisesti olen myös käyttänyt voimavarojani uuden osa-aikatyön etsimiseen ja taloudellisen tilanteen stressaamiseen. Ollut tosiaan olo, että muuttuuko tää nyt iloksi ikinä, hitto vie. Entä jos asioilla ei sittenkään ole tapana järjestyä? Kauhuskenaariot oman terveyden ja työllistymisen suhteen on jyllänneet mielessä. Oon välillä kokenut olevani täysin osaamaton ja huono hyödytön, vaikka samalla tiedostanut että ei asiat oikeestaan olekaan niin hullusti mitä kauhuskenet esittää. 

Vaikka kuinka negistelis ja tuntuis siltä, ettei asiat tuu ikinä rullaamaan, niin tärkeintä on säilyttää se pohjavire. Positiivinen pohjavire. Jännästi se tuolta sisimmästä kumpuaa pahimmassakin ahdingossa. Kyllähän sen tottakai on tiedostanut, että elämä välillä heittelee suuntaan jos toiseenkin ja nyt hetkellisesti on liikaa asioita ajateltavana omat voimavarat huomioonottaen. Positiivisuus ei välttämättä ole aina ulospäin näkyvää, eikä se saa ihmistä iloiseksi ja nauravaiseksi, eikä se varsinkaan ole kyllä tää tästä! –tyyppistä mantraa. Joskus toki edellä mainittuja, mutta feikkaisin, jos lähtisin tuolle positiivisuuden tielle nyt. Minun positiivisuus on viime viikkoina ollut sisäistä tilanteen hyväksyntää juuri sellaisena kuin se on. Se on ollut myöskin vahvaa luottamusta itseen ja universumiin kaiken sen tunne- ja ajatusmylläkän alla, joka mielessä on vilissyt. 

Kyllä se kevät vielä tulee, sano minun sanoneen.