Havaintoja Albaniasta

Auringonlaskut. Ihan mielettömän mykistäviä. Luulin nähneeni Amalfin rannikolla yhden hienoimmista auringonlaskuista ikinä, mutta Albanian illat veivät voiton. Mystinen valo, joka ei filttereitä kaipaa. Ja joka itseasiassa tuntui insta-filtteröidyltä ja käsitellyltä jo sellaisenaan, koska oli niin kirkas ja käsittämätön.

Balkanilaiset ihmiset ovat sydämellisiä, avuliaita, aitoja ja todella zen. Rauha oli käsinkosketeltava. Tuijotuksen kohteeksi toki joutui kaikkialla minne päätyi, mutta rauhassa sai olla, eikä kukaan tunkeutunut iholle saakka. Ihmisten kiintymyksestä hitaaseen elintyyliin kertoi sekin, että kahviloita oli todella paljon ja ne olivat täynnä porukkaa aamuisin ja aamupäivisin. Mietin, miten ihmisillä on aikaa istuskeluun? Mutta miksipä ei, elämähän on tuolla päin enemmän iltapainotteista. Kait sitä nyt ennen duunia sumpit hörppäsee kavereitten kanssa.

Vihannekset ja hedelmät olivat todella, siis todella tuoreita, auringonkyllästämiä ja ravinnepitoisia. Ja edullisia. Noin eurolla sai runsaan salaatin ainekset vihanneskaupasta. Minä, joka yleensä kaipaan proteiinia ravintola-annoksiini olin tyytyväinen ja kylläinen runsaan, pelkistä vihanneksista koostuvan aterian jälkeen. Oli yllättävän iisiä olla vegaanina reissussa.

Nähtiin esimerkiksi possu matkalla kaupungista toiseen. Sellainen iso karju hengasi tien pientareella. Vastaan tuli myös hevosia, aaseja, kanoja, kukkoja, vuohia, lehmiä ja kissoja, hitosti kissoja. Täysin normaalia paikallisille, että eläimet pyörivät vapaana, meille turreille tietysti vain eksoottista, kun pääsee näkemään possun luonnontilassa. Tosin selväähän se oli, että eläimet päätyvät ennemmin tai myöhemmin lautaselle, mutta ehkäpä niiden elämä on kuitenkin hitusen verran siedettävämpää kuin tehotuotantolaitoksissa olevien.

Muuten niin mielettömän ihanassa maassa oli kuitenkin yksi ainut musta tahra, nimittäin julkinen liikenne. Varsinkin ihmiselle, joka on tottunut aikatauluihin ja siihen, että bussit tulevat ajallaan, tuntui painajaiselta olla epämääräisen tiedon varassa. Paikallisetkin tuntuivat olevan melko pihalla siitä, milloin mikäkin liikenneväline lähtee, mistä se lähtee ja miksi se lähtee. Virallisia bussiasemia ei juurikaan ollut, vaan lähtöpaikka piti tietää. Ja lähtöpaikka oli joku random kadunkulma ja sekin saattoi vaihdella vuodenajan mukaan. Mutta perille päästiin kuitenkin joka kerta, vaikka välillä meinasi epätoivo puskea pintaan.

Me oltiin Albaniassa vain neljä päivää ja sinä aikana käytiin läpi pääkaupunki Tirana sekä Vlore ja Himare Albanian rannikolla. Hyvin pieni pintaraapaisu siis ja jälkikäteen ajateltuna olisi voinut käyttää pidemmänkin ajan tutkien Albaniaa. Haluan matkustaa tuonne ehdottomasti vielä uudelleen ja varsinkin ennen kuin turismi valtaa paikan. Nyt muihin turisteihin ei tullut juurikaan törmättyä, tosin kesällä voi olla vähän eri meno. Sesongin ulkopuolella matkustamisen etuja!