Ihmettelen, siis olen

Tämänpäiväinen lenkki venähti kolmen tunnin mittaiseksi ja sen aikana käytiin tutkimassa Josafatin ja Lintsin kalliot sekä Alppipuisto. Alpparissa nähtiin Corgi-jono ja orava, jonka talvitakki oli mustanpuhuva. Ihmeellistä, että turkin väri muuttuu vuodenaikojen mukaan. 

On muutenkin niin paljon kaikenlaista ihmeteltävää, vaikka sää onkin harmaa ja ihmeellisyys on kaukana tästä todellisuudesta. Parasta on ihmettely oman paremman puoliskon kanssa, hän saa minussa heräämään sen ihmettelijälapsen, joka välillä tuntuu olevan kadoksissa. Mutta siellä se on, toisinaan vaan vähän enemmän hautautuneena kaiken aikuismatskun alle. Lapsenmielisyydestä tulee väistämättä mieleen sellanen ärsyttävä kaikelle hihkuva ja ilakoiva riemuidiootti (eikä siinäkään mitään väärää siis!). Meissä kaikissa on kuitenkin sisällä se lapsi, joka joskus oltiin, ainoastaan kehon puitteet on vähän venähtäneet. 

Haluan vastakin ympäröidä itseni sellaisilla ihmisillä, joilla on ihmettelyn ja lapsenmielisyyden taito tallella. Niin ja toki eläimillä, niillä se tutkailu on osa luontoa. ​Välillä voi antautua täysillä lasten ja eläinten tasolle. Ei sillä, että aikuisena olisi millään korkeammalla tasolla, ehkä jopa päinvastoin. Päivässä olisi hyvä pitää ainakin yksi ihmettelysessio, se on nimittäin hetkessä elämistä ja läsnäoloa parhaimmillaan. Joskus ne elämän tärkeimmät pikkuasiat saa tuotua esiin ainoastaan hämmästelylasit silmille laittamalla. 

Tosin ei noita laseja aina jaksa pitää ja sekin on ihan ookoo. Onpahan enempi ihmeteltävää sitten kun on taas fiilistä siihen.

Hyvää ihmetyksentäyteistä viikonloppua sinne!