Kun joogatessa ärsyyntyy
Elämässä olosuhteet eivät ole aina suotuisat. Oikeastaan olosuhteet ovat hyvin harvoin niin, että automaattisesti tuntisi olevansa tilassa ja hetkessä, jossa kaikki on hyvin. Aina on jotain. Oli se sitten kiire, stressi, väsymys, nälkä, hiertävä rintsikka, kesä, talvi tai ärsy naapuri, niin se on varmaa, etteivät olosuhteet ainakaan valittamalla parane. Ja vaikka paranisivatkin, niin aina tulee jotain muuta. Olosuhteita ei ihan aina pysty muuttamaan, mutta omaa suhtautumistaan voi muuttaa. Onneksi. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta ainakin pääsee vähemmällä energian tuhlaamisella, kun ärsyyntymiseen takertumisen sijaan antaa tunteen vain mennä menojaan. Sanoo heihei ja työntää sen lempeästi matkaan. Ärsyyntyminen on tuntemus, johon ainakin itse jään helposti ja jopa mielelläni vellomaan ja haen oikeutusta juuri olosuhteista, esim. ”nokun on niin saatanan kuuma että v**uttaa!!” Hirveätä energian hukkaan heittämistä.
Joogamatollakaan ei ole immuuni ärsyyntymisen tunteille. Se on paikka, jossa joutuu olemaan rehellinen itselleen ja pintaan saattaa nousta asioita ja tunteita/tuntemuksia kehossa, joihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Usein mielessä ollut harjoitus täytyy muuttaa tilanteeseen sopivammaksi, olotilaa tukevaksi ja parantavaksi. Vaikka oman kehon kuunteleminen onkin kammottavan kuuloinen klisee nykypäivänä, niin sitähän tämä juuri on. Herkistymistä oman kehonsa viesteille.
Ärsyyntymisen tunne saattaa toki tulla myös ympäröivästä maailmasta kesken joogaharjoituksen. Varsinkin silloin, kun tekee harjoitusta kotona, kuten itselläni on tapana. On päiviä, jolloin ympäristöään on hankala sulkea pois. Tuntuu, että jokaikinen ääni, kissankarva lattialla tai pölypallero on haitaksi. Hyvänä esimerkkinä tästä viime perjantainen harjoitukseni, joka oli ensimmäinen koko viikolla ja tästä syystä erittäin blissful ja herkullinen. Ulkoa kuului linnunlaulua ja kaikki oli täydellistä. Kunnes linnunlaulu vaihtui läheisen kaljakuppilan terassin pulijengin naurunremakkaan. Ärsyynnyin naurusta!! Hah. Onneksi sain ärsyyntymisestäni kiinni ja päätin, että teenkin siitä osan harjoitusta. Myötätuntoa niitä kohtaan, jotka nauravat ärsyttävästi kaljapäissään. Myötätuntoa ihan kaikkia kohtaan.
Se, mitä joogamatolla tapahtuu, ohjaa minua myös elämässä. Niin fyysiset asanat, kuin joogan tuoma henkinen kehitys valmistavat elämään. Ovat elämää varten. Ärsyyntyminen on inhimillistä, mutta aina voi mennä piirun verran omia tunnetilojaan edelle ja huomioida niitä vähän ulkopuolisen silmin, jopa huumorilla. Jos ei muuta, niin ainakin tehdä niistä elämänmittaisen henkisen harjoituksen. Matolla ja ihan tosielämässä.
Kuvissa Maissi-kissa, joka ei ärsyynny mistään niin kauan kunhan ruokakuppi on täysi. Eikä muuten joogaakaan, koska on jo henkisesti ja fyysisesti sulavalinjainen. One love.