Laulukoe ja euforia aka laulaminen muiden kuullen

Pari päivää sitten iltapäiväkävelyllä eksyttiin poikaystävän kanssa Hakasalmen huvilaan, koska muistin, että siellä on ilmainen näyttely jostain mielenkiintoisesta aiheesta. Musiikkihan se oli sitten lopulta se aihe. 

Siellä oli huone, jossa pystyi taantumaan takaisin kouluaikaisiin traumoihin laulukokeen tiimoilta. Oli pulpetti, mikki ja muutama biisi josta valita. En tiedä mikä ihme minuun meni, mutta siinä lauloin muutaman kappaleen M:n kuullen ilman nolostelun häivääkään. Ylitin niin sanotusti itseni.

Laulamisesta muiden kuullen on tullut iso kynnys johtuen nimenomaan noista laulukokeista. Yläasteella opettaja sanoi valitellen kun arvosanaa antoi ”kuule Anna kun sulla on toi äänenmurros vielä kesken niin seiska miikka”. Se oli eka kerta kun kuulin, että myös tytöillä on äänenmurros. Vai olikohan se vaan open kaunis yritys kiertää se tosiasia, että ääneni murtui (ja varmaan kiekui) kesken laulun? No joka tapauksessa, vuosia olin siinä uskossa, etten osaa laulaa. 

Tää äänenmurros jatkui yli kolmekymppiseksi, kunnes muusikkomiehen myötä ja osittain myös joogaohjaajakoulutuksen takia (kaikki ne lauletut ommmmm-äänteet…) aloin tuntea paloa laulamiseen. Koin, että muiden kuullen laulaminen vapauttaisi minua ihmisenä, veisi jännityksen ja paineen tuntua kurkun alueelta ja tekisi jopa onnelliseksi. Äänellä ja ääniaalloilla on mahtava voima, vähän sama fiilis jää laulamisesta kuin nauramisen tai kurkku suorana huutamisen jälkeen. 

Pari vuotta onkin jo ehditty puhua, että mennään treenikselle, poikaystävä säestää akustisella kitaralla ja meikä laulaa. Ujostus on jäädyttänyt aikeet. Kunnes nyt! Oon ottanut ensimmäisen askeleen ja rohkaistunut. Ei se ollutkaan niin kauheeta mitä kuvittelin, vaan oikeastaan nautin siitä. Nyt ehkä ymmärrän karaokeharrastajia paremmin. 

Ja puhutaanpa hieman siitä laulamisen jälkeisestä fiiliksestä. Tuntui tosiaan siltä, että koko rintakehän alue ja kurkunpää olisivat rentoutuneet ja olin enemmän auki. Illalla nukkumaan mennessä huomasin, että jotain on todellakin tapahtunut. Yleensä huomaamattani jännitän kaulan aluetta, hampaita, leukaperiä ja kasvojen lihaksia silloin kun pitäisi nukkua. Joudun joka ilta erikseen vapauttamaan nuo alueet. Paitsi toissailtana. Toissailtana olinkin jo valmiiksi rento. Syytän tästä vain ja ainoastaan laulamista ja sitä, että se laittoi tukkeutunutta energiaa liikkeelle. Jos chakra-hommiin haluaa uskoa, niin kurkkuchakrahan se oli joka aukeni. Ainakin hetkeksi. Tätä harrastetta pitää ehdottomasti jatkaa, eli seuraavaksi treenikselle suuntaamme siis (ehkä kera vinkkupullon, niin äidyn ihan täydelliseksi laulajaksi).