Meidän koti
Ei, kuvissa ei ole meidän koti, vaikka otsikko antaa hämäävästi niin ymmärtää. Kuvissa on meidän Köpiksen airbnb-koti elokuussa kun viimeksi kävimme siellä. Se on meidän henkinen koti, Kööpenhamina siis.
Meidän koti-kotona asuu kaksi kissaa (Maissi ja Olga), siskoni Laura sekä tätä nykyä myös poikaystäväni Maukka. Avoliitto on väliaikainen ja kestää putkiremontin ajan, mutta jo nyt mietin, kuinka osaan olla niin, ettei toinen ole koko ajan arjessa läsnä.
Meidän rakkautemme täytti pari viikkoa sitten viisi vuotta ja meille on ollut aika itsestäänselvää se, että molemmilla on omat kodit. Viihdytään hyvin omissa oloissamme ja myös parisuhde kukoistaa, kun ei olla kaiken aikaa yhdessä. On jäänyt aikaa kaipaukselle.
En sano, etteikö monella toimisi varsin hyvin se, että muutetaan nopeasti jo suhteen alussa yhteen. Taisin itsekin alkuaikoina kuvitella, että tietenkin ollaan kohtapuoliin avoliitossa, koska se vain kuuluu asiaan. Ehkä myös niihin aikoihin, monen vuoden yksinolon jälkeen, ajatus tuntui houkuttelevalta ja turvalliselta. Viimeinkin joku ihana, jonka kanssa pesiytyä.
Onneksi kuitenkin päätimme rakentaa suhteemme muulla tavoin ja helppoahan se oli siinä mielessä, että asuin ensimmäiset kahdeksan seurustelukuukautta toisessa kaupungissa. Tuona aikana luotiin se pohja suhteelle, jossa ollaan täysillä mukana, mutta kuitenkin niin, että molemmat säilyttävät vahvan itsenäisyyden. Vaikeaakin on ollut välillä, tietenkin, mutta samalla hyvin kasvattavaa. On ollut pakko kohdata omat epävarmuutensa ja heikkoutensa, joita oli paljon. Rakastuminen ja varsinkin oman sielunkumppaninsa löytäminen tuo vääjäämättä myös ne omat pimeät puolet esille, halusi tai ei.
Onkin ollut mahtavaa huomata, että tuossa hän nyt silti tönöttää, vaikka on joutunut näkemään ei-niin-kauniin puoleni. Tai ehkä hän on tuossa juuri siksi, kuka ties.
Loppujen lopuksi sillä ei ole juurikaan väliä asummeko yhdessä vai erikseen, sillä meidän kodit on toistemme sydämissä. Hän on mukana minne tahansa menenkin ja toivottavasti myös toisin päin.