Menin maalle nukkumaan

Punastus

Meillä on kesäpaikka Itä-Suomessa. Tai oikeastaan se ei ole pelkkä kesäpaikka, vaan vanhempieni koti, jossa he asuvat Suomessa käydessään. Joudun usein tilanteisiin, jossa tahtomattani tulen selittäneeksi koko rimpsun. "Olen menossa mökille, tai ei se kyllä mikään mökki ole, vaan talo maalla, vanhempieni koti, tai ei ne siellä asu vaan Moskovassa. Eiii, minulla ei ole venäläisiä juuria, vaikka olen itsekin asunut Venäjällä". Siispä fiksuinta puhua maalle menemisestä tai landesta, jollei halua joutua selittelemään sukujuuriaan ja taustojaan. 

Siellä siis vietimme miehen kanssa viikonlopun perjantai-illasta eiliseen keskipäivään. Suunnitelmissa ei ollut mitään ihmeempää, paitsi lauantain aamupäivälle olin varannut itselleni paikan ilmajoogatunnilta (oli muuten ihanaa!), muuten vaan lähinnä oltiin, syötiin ja nukuttiin. Painotus sanalla nukkuminen, sillä sopivasti viikonloppuna olikin vähän pilvisempää ja hirsitalon sisällä jopa viileää, mikä edesauttoi nukkumista. En ehkä ollutkaan tajunnut sitä, kuinka helle oli uuvuttanut ja univelkaa oli kasautunut. 

Kun eilen lähdettiin ajamaan takaisin Helsinkiä kohti, totesin olevani elpynyt. Arvotan hyviä unia ja lepoa arjessakin todella korkealle, mutta kun kävin nukkumassa virikkeettömässä hiljaisuudessa maalaisilmassa, ymmärsin, mitä lepo todella on. Ei haitannut, vaikka Maukka kuorsasi samassa sängyssä (olemme vähän huonoja nukkumaan samassa pedissä), posotin täysiä lähes kymmenen tunnin yöunia ja päivällä vielä lisäksi päikkärit. 

Toisinaan mietin, olisiko minusta maalla eläjäksi. Idea siitä on aika houkutteleva, mutta käytännön tasolla en usko, että siitä lopulta tulisi mitään. Tämä ristiriita urbaanin ympäristön ja maaseudun välillä tulee varmasti kummittelemaan lopun elämääni. Onneksi voi käydä maalla välillä elpymässä ja palata sitten takaisin kaupunkiin ja pitää näin yllä balanssia. Helsinki ei onneksi ole niin suuri kaupunki, etteikö täältäkin löytyisi luontoa, mutta helposti sitä vain jumiutuu niihin omiin kotikulmiinsa, vaikka metsä olisikin pyörämatkan päässä. 

Seuraavan kerran menemme landelle luultavasti vasta syksymmällä, kun kaupunki on kyllästänyt meidät äärimmilleen. Sitä ennen lupaan itselleni tehdä retkiä lähistölle aina kun aikataulut sallivat. Metsän ja luonnon maadoittava/elvyttävä vaikutus on valtava ja joskus riittää ihan jo se, että kävelee paljasjaloin puistossa nurmikolla. Kokeile ja saatat yllättyä ;)

 

Kommentoi