Merihaka-Jätkäsaari
Mistä kaikesta olenkaan luopumassa kun muutan täältä pois? Merihaasta voi olla montaa mieltä, mutta sijaintinsa ja näkymiensä puolesta se on kyllä varsin huippu. Merihaasta käsinhän ei näe rumankauniita betonitaloja, mutta näkee meren, Kalasataman, Hakiksen ja Krunan, Pohjoisrannan sekä Tervasaaren. Parhaat palat.
Uusi koti tulee sijaitsemaan Jätkäsaaressa, Tallinnan laivojen vieressä. Alueessa on hitusen verran samaa, kuin Merihaassa, ainakin toistaiseksi, kun se vielä hakee muotoaan ja identiteettiään. Rosoista jättömaata, kaivinkoneita ja nostokurkia, tunnelmaltaan varsin industrial. Sielläkin on meri, ja tuuli raivostuttavan voimakas.
Merihaan mukana elintila pienenee noin kahdenkymmenen neliön verran, vaikkakin uusi kämppä tulee olemaan silti tilava kahdelle. Kolmiosta kaksioon ja vuokra tippuu 200€ per naama, iha jees! Ei olla päästy katsomaan uutta kotia, koska rakennusaikataulu on niin tiukka, eli vähän tällainen sika säkissä -muutto.
Parasta tietty, että muutan siskon kanssa (ja kissojen!!). En voisi toivoa parempaa kämppistä itselleni. Ollaan niin samanlaisia, että taidetaan ymmärtää jo pään asennosta milloin on parempi olla hiljaa ja milloin on ok puhua. Luulen, etteivät täysin vieraat ihmiset tai kaveritkaan aina ymmärtäisi tätä sillointällöistä vetäytymisen tarvetta ja introverttiutta, joka taas on ristiriidassa sen toisen ääripään eli puheliaisuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden kanssa. Tai yksi tyyppi tajuaisi, nimittäin poikaystävä, mutta halutaan asua edelleenkin molemmat omissa kodeissamme. Ehkä joskus vanhuksina sitten lyödään hynttyyt yhteen. Tai voihan se olla, että asutaan siskon kanssa vielä kasikymppisinä mummoinakin, mistäs sitä tietää.
Paljon hyvää siis jää taakse kun Merihaka jää taa. Mutta muutto on aina uuden alku, mahdollisus tehdä asiat vähän eri tavalla (kunnes taas urautuu vanhoihin rutiineihinsa, heh). Innolla odotan ensi kuun loppua, kun saadaan avimet ihkauuteen asuntoon ja päästään muuttamaan. Sitä ennen tiedossa: massiivinen muuttostressi. Lovely.
Kuvat Tervasaaresta, jonne tapaamme viedä Rumi-koiran puistoilemaan. Rumiakin tulee ikävä, sillä luultavasti aika ei tule riittämään ainakaan näin sännöllisiin lenkkeihin hänen kanssaan. Mutta ehkä Jätkäsaaressa joku hyvä koira olisi vailla lenkkikaveria?