Viime viikko vierähti ohitseni sekunnin sadasosassa. Asioita tapahtui ja sitten kuitenkaan ei. Suurin osa viikoista on luonteeltaan juuri tällaisia. Suurin osa elämästä on juuri tällaista. Kaikkea ja ei yhtään mitään samanaikaisesti.Vasta jälkeenpäin kykenee analyysiin, mikäli analyysin tarvetta on. Useimmiten ei kai olisi, mutta pidän reflektoinnista. Tahdon halkoa asiat pikkuosiin ja havainnoida, mitä olen oppinut ja vielä tärkeämpää: mitä en ole vieläkään oppinut. 

Nukuin toissa- ja viime yönä kahdentoista tunnin unet. Puoli kymmeneltä petiin ajatellen, että herään sitten varmaan kuudelta, mutta vielä mitä, posotin kellon ympäri. Se, että tekee vähemmän töitä, on itseasiassa joskus väsyttävämpää kuin se, että tekisi viisi päivää viikossa. Kroppa järkyttyy joka kerta, vai onko se ehkä mieli joka järkyttyy? Kahvilatyössä lävitseni kulkee päivässä satojen ihmisten energiat, onko ihmekään että uuvahdan. Läsnäolo saa väsymään, mutta onneksi uni paikkailee tilanteen. 

Värjäsin hiukseni hetken mielijohteesta kuparinpunaiseksi. Tiedättehän ne ideat, jotka syntyvät ei-oikein-mistään ja putkahtavat päähäsi äkkiarvaamatta? Lopulta ajatuksesta saattaa tulla pakkomielle, josta et pääse irti ennen kuin toteutat idean. Tämä punakka pää oli juuri tuollainen idea. Poikaystävä ei ollut yhtään vakuuttunut (en kysele häneltä lupaa ulkonäköäni koskeviin asioihin, mutta arvostan hänen mielipidettään hyvin korkealle. Sama pätee toisinkin päin) ja sai minutkin epäröimään. Onneksi kuitenkin tein sen, sillä tuntuu ihanalta ja jossain määrin jopa kotoisalta, mitä en ois kuunaan uskonut.

En tiedä onko sattumaa vaiko kuontalon värinmuutoksesta johtuvaa, mutta minua tytöteltiin lauantaina ja ulkonäköäni kommentoitiin enemmän kuin yleensä. Tytöttely ei todellakaan imartele, vaikka käyn jo neljättä kymmenystä elämässäni. Päinvastoin, se on alentavaa. Toistan: alentavaa. Jos tytöttelet minua, varaudu siihen, että saat vähintään vihaisen tuijotuksen takaisin. 

Tukan kanssa sävy sävyyn on Jätkäsaaren uusi oranssi silta, jota Rokkiporkkanaksi kutsutaan. Sillan alta pääsee parkkihalliin nimeltä Rokkiparkki ja silta on porkkanan värinen. Makes sense. Yksi niistä sanoista, jotka alkuun aiheuttavat myötähäpeää, mutta joita lopulta alkaa itsekin käyttämään muina henkilöinä.

Poikaystävä muutti pois luotani. Täysin ilman draamaa ja rakkaudellisissa merkeissä toki, nimittäin avoliittomme oli alunpitäenkin vain väliaikainen. Hänen oman kotinsa putkiremontti valmistui viimeinkin ja viisi kuukautta saman katon alla päättyi. Tuo aika toi meitä lähemmäs toisiamme, sillä opimme esimerkiksi viimeinkin nukkumaan samassa sängyssä (!!) ja ymmärsimme vahvemmin sen, että todellakin tarvitsemme paljon omaa aikaa. Kun kolme ihmistä ja kaksi kissaa asuu kaksiossa, on se välillä hyvin haastavaa. Odotan sitä, että pääsen viettämään aikaa hänen uudistuneessa yksiössään Kalliossa ja myös kaipaukselle jää tilaa kehittyä <3

Ystävänpäivänä kosin miestä puolihuolimattomasti. Kysyin, milloin hän tulee aviomiehekseni. Ei tullut täydet pakit, mutta ei myöskään myöntävää vastausta. Kyllä me vielä ehdimme. 

Viime viikkoa ilahduttivat Olga ja Maissi, kuten kaikkia muitakin viikkoja. Elämä kissain kanssa on vaan ihan parasta ja kaikki yölliset törttöilyt antaa aamuun mennessä anteeksi <3

Meillä on töissä ilahduttavan hyvä vegaanitarjonta tätä nykyä. Sunnuntaibrunssi on suunniteltu niin, että vegaanista ja gluteenitonta on ilman, että siitä oikeastaan tehdään numeroa. Näin sen soisin olevan joka paikassa: vegaanisen ruuan tulisi olla niin taiten tehtyä, että sekasyöjät eivät ajattelisi syövänsä vegaanisesti. Joillekin kun tuntuu edelleen olevan punainen vaate tuo kasviperäisyys, vaikka itse maussa ei eroa olisikaan. Hyvänä esimerkkinä serkkuni, joka kesken kakun leikkaamisen sai tietää sen olevan vegaanista. Jätti sitten ottamatta ja pelkäsi että vegaanius tarttuu. Jes. Suku on pahin ja silleen.

Tuntui ihanalta kävellä jäitä pitkin kotiin Kaivarin edustalla. Oikeastaan ajoin pyörällä osan matkaa, mutta se osottautui melko haastavaksi puuhaksi, joten talutin loppumatkan. Jäällä on niin täydellinen hiljaisuus, aivan kuin olisi kammiossa. Ja se aurinko! Huh.

Mikäli Insta-seurailu kiinnostaa, niin tilini löytyy tästä.