Nukun kymmenen tuntia yössä
Aamuherääminen on helppoa, kun menee nukkumaan yhdeksältä illalla ja nukkuu kymmenen tuntia. Paitsi että aikaisin aamulla tuntuu siltä, kuin olisi herännyt keskellä yötä. On kuin olisi joutunut johonkin kummalliseen aikapoimuun.
Vapaapäivänä kroppa luulee hämärän laskeutuessa, että on ilta ja aika mennä nukkumaan.
Jos keho toteuttaisi luonnon rytmiä, olisimme me Pohjolan ihmiset talvella unessa suurimman osan ajasta, mikä ei itseasiassa taida olla kovinkaan kaukana totuudesta. Suurinta osaa väsyttää näihin aikoihin enemmän kuin kesällä ja siihen on ihan looginen syykin: käpyrauhanen tuottaa hämärässä melatoniinia. Aurinkoisia päiviä ei pariin kuukauteen ole ollut liiemmin ja se saa hämärän ajan tuntumaan entistä pimeämmältä.
Kaamos on hiljentymisen ja vetäytymisen aikaa, mutta valitettavasti ympäröivä maailma ei tunnista pysähtymisen tärkeyttä. Niinpä ihmisen on vain jatkettava kuten aina ennenkin, mikä taas aiheuttaa herkästi ristiriitaa oman jaksamisen ja odotusten välillä. Se, ettei jaksakaan samalla tavoin kuin valoisaan aikaan, aiheuttaa huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä. Itsekin usein pohdin näihin aikoihin olenko vakavasti sairas. Ei, en ole. Olen vain kadottanut yhteyden sisimpääni ja jättänyt huomioimatta sen sisäisen äänen, joka sanoo, että kantsis hei ottaa iisimmin.
Toki olen siitä hyvin tietoinen, että tarvitsen keskivertoa enemmän unta palautuakseni, mutta silti usein nukun vain 7-8 tuntia yössä. Jotta voin hyvin, on unen määrän oltava kymmenisen tuntia. Se tarkoittaa sitä, että nukkumaan on tosiaan mentävä yhdeksältä. Mutta ei kait siinä, tällainen lasten nukkumaanmenoaika käy ihan mainiosti, varsinkin kun tietää, että uni on se kaikkein tärkein elementti ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Ja onhan nukkuminen ihan parasta puuhaa!
