Peli poikki!

Minä olen kasvanut siihen itsestäänselvyyteen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. En koe, että minua olisi erikseen kasvatettu tähän, vaan asia on ollut itsestäänselvyys pikkuskidistä saakka. Olen kuulemma joskus pienenä itkenyt äidilleni omaa erilaisuuden tunnettani ja itkun lomassa sanonut: ”mutta olen kuitenkin ihan yhtä hyvä kuin muut”. Hellyyttävää Pikku-Annan pohdintaa. 

Tuohon samanarvoisuuden pyrkimykseen pohjautuu koko maailmankuvani ja -katsomukseni. Mielestäni se kuuluu myös olennaisena osana perussivistykseen, eikä siitä tavallaan tarvitsisi tehdä erikseen numeroa, koska itsestäänselvyys. Vaan kun ei kaikille ole, surullista kyllä. En ymmärrä ajatusta siitä, miksi joku haluaa nostaa itsensä korkeammalle kuin muut. Miksi joku luulee olevansa parempi kuin muut. Mistä kumpuaa tuollainen harhaluulo, että joku olisi jollain tavalla enemmän korokkeella? Ja eihän siinä mitään, jos näin harhaisesti haluaa ajatella itsestään, mutta pitäisi edes suunsa tukossa ja nyrkkinsä taskussa. Menisi syvälle itseensä ja pohtisi miksi on näin. Katsoisi peiliin ja todella pohtisi, kohtaisi itsensä ja ongelmansa, joita peittelee harhaiseen ylemmyydentunteeseensa. 

Tästä näkökulmasta katsoen on ollut lähinnä huvittavaa (silleen epäuskoisella tavalla) seurata nettikeskustelua liittyen viimeviikkoiseen uusnatsin aiheuttamaan kuolemaan. En enää saa itseäni raivon partaalle, vaan tunneskaalani kulkee tosiaan huvittuneisuudesta surullisuuteen. Surullisuuteen siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät näe omaa napaansa pidemmälle ja ovat niputtamassa ihmisiä tiettyihin kategorioihin ja tämän takia yrittävät vähätellä kuolemaa. Kuolema ei missään nimessä ole vähättelemisen arvoinen. ”Vihollinen” on helppo demonisoida jopa valheisiin tukeutuen. Kuitenkin meillä jokaisella on aivan samat tarpeet ja ihmisarvo. Meistä kukaan ei ole toista ylempänä. Ei kukaan.

Huomenna aion mennä Kansalaistorille Peli poikki! -mielenosoitukseen klo 12. Tule sinäkin!