Priorisoi lepo!

Siskoni tuossa taannoin sanoi ääneen sen, mitä itseasiassa itsekin olen salaa toivonut pidemmän aikaa: ”trendaisipa lepo ja kehonhuolto ihan kunnolla”. Tuossa pyhässä treenin, ravinnon ja levon kolmiyhteydessä se lepo tuntuu monella olevan siellä tärkeysjärjestyksen viimeisenä. Tärkeänä toki, mutta tulee vasta itse treenin ja ravinnon jälkeen. Elämä saattaa olla muutenkin hektistä ja stressaavaa, jolloin levon tarve korostuu entisestään eikä treenikään mene halutulla tavalla perille, jos keho on uupunut. Tuollaisessa tilanteessa esimerkiksi jooga tai mikä tahansa keho-mieli-yhteyden palauttava liikunta (tai liikkumattomuuskin) tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Pysähtyminen sen sijaan, että jatkaa juoksemista. Antaa kehonsa hengähtää. 

Olen itse tietoisesti pyrkinyt kääntämään tärkeysjärjestyksen niin, että lepo ja ruoka tulevat aivan ensimmäisenä. Treeni vasta toisena. Itseasiassa se on mennyt siihen, ettei mitään treeniä ole edes ollut muutamaan kuukauteen. Päätin toden teolla hidastaa ja kuunnella kroppaani ja sen viestejä. Yksinkertaisesti muutama työpäivä viikossa seisomatyötä ja lisäksi useampi tunti joogan ohjausta on taannut sen, että kroppa on ollut aika kovilla ja olenkin kokenut, että hikiliikunta siihen päälle olisi kuormittanut kehoa liiaksi. Treenillä tässä viittaan nimenomaan esimerkiksi kuntosaliin ja juoksemiseen, omaa joogaharjoitusta ei lasketa eikä tietenkään myös runsasta hyötyliikuntaa 🙂 

Olen siis antanut keholle sitä, mitä se kulloinkin eniten kaipaa, viime aikoina se on pyytänyt lepoa. Tässä tosin täytyy olla tarkkana ja tietää milloin se on mieli joka puhuu, milloin keho. Ihan oma taiteenlajinsa. Lisäksi oon joutunut tekemään duunia sen eteen, etten potisi huonoa omatuntoa siitä, että lepään. Suorituskeskeisessä maailmassa kun se lepääminen ei oo kovinkaan arvostettua. 

Viikko sitten maanantaina lähdin kuukausien tauon jälkeen lenkille. Ihan vaan aloittaakseni päivän vähän eri tavalla ja käydäkseni ulkona. Ja minkä ahaa-elämyksen koinkaan! Juoksulenkkihän voi olla aika nopeakin pyrähdys ja sen voi tehdä lempeästi, vähän silleen ehkä jolkotellen ja välillä hyppelehtien. Syke nousee kuitenkin kivasti kun juoksee kaikki matkan varrella olevat rappuset ja rampit ylös&alas ja puolisen tuntia riittää ihan hyvin. Jee! Ajatuksena oli, että kävisin päivittäin tuollaisen lenkin, mutta siinä sitä oltiin taas: suorittamassa. Nyt ei mitään aikataulutuksia! Lenkki silloin kun sitä tarvitsee, oli se sitten päivittäin tai kerran viikossa. Tai jos ei enää koskaan, niin sekin on ihan fine!

Kroppa (ja mieli) pyytää näemmä myös juoksemista, asia selvä. Lepokin muuten maistuu huomattavasti paremmalta kun on ekaks kerännyt energiaa juoksemalla :)

Olen näemmä ehtinyt kirjoittamaan aiheesta jo muutamaankin otteeseen. Eli selkeästi aihe joka on itselle tärkeä ja josta takuuvarmasti tuun jauhamaan lisää! Jos kiinnostaa niin jutut löytyy täältä ja tästä. 

Kuvat: Kallion teknokirkko KBP:ssa. Oli muuten mystinen kokemus se.