Rakkaudessa eläminen
Eilinen kävelylenkki. Se oli lähinnä veden ihastelua. Jää oli osittain sulanut jättäen pinnalle ohuen vesikerroksen tehden kaikesta niin erinäköistä, taianomaista. Sää oli harmain naismuistiin, mutta ei se haitannut. Tai haittasi. En tiie. Oikeestaan aivan sama mitä taivaalta nykyisin tulee vai tuleeko mitään, en jaksa siitä ottaa stressiä. Ainoastaan auringonpaiste vaikuttaa mielialaani. Suuri muutos siihen, että olen aiemmin saanut päivän pilalle silkasta vesisateesta taikka harmaasta säästä.
Ahdistua en ole myöskään jaksanut viimeaikojen pahuudesta, jolla taas hetki mässäiltiin mediassa. Puhun noista Imatran ammuskeluista, jotka sinällään liippaavat läheltä, että olen kyseisestä kaupungista kotoisin. Luulisi, että järkytys olisi ottanut vallan. Mutta ei, ei ottanut. Tottakai asia kosketti ja tuntui pahalta, mutta tunne ei tällä kertaa jäänyt vellomaan. Mietin, olenko turtunut pahuuteen, olenko kylmä ihminen, onko minussa jotain vikaa. Päättelin lopulta, että kyseessä on itsesuojelumekanismi, joka ei päästä läpi vihaa ja pahuutta sieluun saakka. Kuolemat itsessään ja teko kauhistuttivat, mutta itse vihalle haluan pysyä immuunina. En halua sen vaikuttavan minuun. Pahalta on tuntunut lukea kirjoittelua siitä, kuinka uhrit ”ansaitsivat” kuolla (koska suvakki) ja myös ne kirjoittelut, joissa toivotaan tekijälle julmaa kuolemaa, ovat olleet puistattavia. Mikä saa ihmisen väkivaltafantasioimaan? Mikä saa ihmisen viemään itsensä samalle tasolle itse murhaajan kanssa? Sillä kuten itse tekokin, niin myös tuo kirjoittelu kumpuaa vihasta.
Viha on helppoa. Se on menemistä sieltä mistä aita on matalin. Sille on helppo myydä sielunsa. Vihaan on helppo patouttaa kaikki mustimmat tunteensa ja ajatuksensa, kunnes se on lopulta iso möykky, josta ei saa minkäänlaista otetta. Viha myös lietsoo lisää vihaa ja samalla tulee levittäneeksi ympärilleen negatiivista energiaa. Lopulta vihasta tulee elämänasenne ja sen kautta saa oikeuden teoilleen ja/tai antaa oikeuden teoille, jotka ovat pelkkää pahuutta. Vaikka eihän pahuuden tekemiseen ole mitään oikeutta. Ihmismieli vain kaikessa pienuudessaan luulee näin.
Vaikka en haluakaan arvottaa vihaa ja rakkautta ääripäiden kautta vastakohtina, toimii vihan sijaan rakkaudessa eläminen paljon parempana vaihtoehtona. Se ei ole tietenkään se helpoin tie ja vaatii paljon myös itsetutkiskelua sekä lukuisia uusia päätöksiä rakkauden valitsemisesta. Lukuisia uusia päätöksiä siksi, että mieli herkästi luisuu pois päätöksistä. Rakkaudessa eläminen on tietoinen valinta, viha taas mielen köyhyyttä.
En ole itsekään mikään pyhimys. Elämä on jatkuvaa harjoittelua, mutta päivä päivältä huomaa kehittyneensä parempaan suuntaan. Paljon hoettu laini on, ettei pelolle saa antaa valtaa. Mutta minä sanon, ettei vihalle saa antaa valtaa.
Choose love.