Recycle or die

Olen viime vuosina vähentänyt kuluttamisen ihan minimiin. Samalla olen karsinut tavaraa kovalla kädellä niin kotoa kuin vaatekaapistakin. Ja tuntenut taakan kevenneen. On helpompi hengittää kun ympärillä on vain minimimäärä materiaa. 

Yksi suurta tyydytystä tuottavista asioista on vanhan nutun laittaminen kiertoon. Se, että saa taas yhden mytyn pois pyörimästä vaatekaapista. Se musta trikoinen kasa on pahin, jokaikinen vaatekappale muka todella tärkeä. Siellä se myllääntyy päivästä toiseen ja lopulta siihen sekoittuu kaikki muukin. Sieltä on hyvä toiveikkaana vetää seasta ehjää sukkahousuparia. Toiveikkaana nimenomaan, sillä ei kai sellaista ole olemassakaan kuin ehjä pari sukkahousuja…

(Vielä helpompaa olisi muuten hengittää, jos ne olemassaolevat tavarat olisivat aina hyvässä järjestyksessä. En ole mikään organisoinnin mestari, mutta vaatekriiseilyn taidon hallitsen täydellisesti. Syy on tuo vaatekaapin mustanpuhuva kasa.)

Vaikka liputankin minimalismin ja anti-kuluttamisen puolesta, on minulla silti yksi pahe. Nimittäin second hand ja vintage. Kaapeissa on laukkua, asustetta ja mekkoa pienen vintageputiikillisen verran (siis tosi pienen!), enkä millään raaski laittaa mitään näistä kiertoon, vaikka monen artikkelin käyttöaste onkin jäänyt pyöreään nollaan. 

Täten olenkin haastanut itseäni tekemään löytöjä omasta vaatekaapista. Trikoorytkyt saavat ainakin osittain mennä menojaan ja alan käyttämään vaatekaappini timantteja. Kuten vaikkapa tuota kuvissa olevaa paitaa. Ja niitä lukemattomia vaaterekillä roikkuvia mekkoja. Puhumattakaan niistä laukuista…