Sanon useammin ”kyllä”

Tänä vuonna olen ehtinyt harrastamaan kulttuuria ehkä enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Jonkinlainen epävirallinen lupaus tälle vuodelle voisi olla: ”sano useammin kyllä”. Tiedän, että monella on päinvastainen lupaus ja ei-sanan käyttöä opetellaan, mutta itselleni kyllä on haastavampi. Olen aiemminkin maininnut, että minun on äärimmäisen helppo jäädä kotiin ja nautin ehkä liiankin kanssa kotoilusta. En ole halunnut myöskään pakottaa itseäni mihinkään lupauksiin aiemmin, koska tiedän, etteivät lupaukset olisi pitäneet. 

 

Mutta nyt, yhtäkkisesti, tuntuu kovin luontevalta kirjata kalenteriin tulevia näyttelyitä, keskusteluiltoja, leffoja. Muutama museokäynti ja lähes päivittäinen art journalin näperrys on saanut inspiraationnälän kasvamaan, aivot ovat enemmän vastaanottavaisessa tilassa ja haluan laajentaa perspektiiviäni, pitää mielen virtaavana. Ihana tunne. 

Väitän, että iso osasyy tähän on se, että kävin viime alkukesästä ja vielä kesänkin aikana uupumuksen porteilla. Tein kevään ajan kuusipäiväistä työviikkoa kolmessa eri tehtävässä ja vaikka joogan ohjaaminen tasapainottaakin tätä kaikkea, alkoi ohjattuja tuntejakin kertymään aivan liikaa. Ajattelin, että kesän aikana palaudun, mutta toisin kävi. Nyt vasta alan kunnolla ymmärtämään, kuinka väsynyt olinkaan, eikä sellaisesta toivu ihan tuosta vaan. Usein oman todellisen olotilansa tiettynä ajanjaksona pystyy käsittämään vasta jälkikäteen, vaikka päivittäin harjoittaakin itsetutkiskelua ja on (muka) synkassa kehonsa kanssa.

Niin kamalaa kuin uupumus onkin, on aivan mahtavaa nousta sieltä sumusta ja olla viimeinkin seesteisempi. Ja näistä pienistä jutuistahan sen huomaa: ulkomaailma alkaa kiinnostaa aivan eri tavalla kuin aiemmin ja se tuntuu taas mahdollisuudelta.