Talvihorrokseen vetäytymisestä

Viime päivinä

Uni on maistunut niin että napa naukuu. Tuntuu sille, että päästän parhaillaan jostain irti ja nukun pois kaikkea ylimääräistä pois kropastani. Taikka sitten kyse on ihan vaan tästä pitkittyneestä yskästä, jota yritän nukkua pois. Puuh.

Olen taas inspiroitunut musiikista! Meni kuukausia niin, ettei mikään paitsi äänimaisemat jaksaneet innostaa. Musiikki tuntui stressaavalta ja häiritsevältä, tahdoin hiljaisuutta. Eilen koiralenkillä kuulokkeet korvilla tunsin suurta iloa mm. Ryan Adamsista ja Grimesista. Sain taas kiinni siitä ihanasta fiiliksestä, jonka vain musa voi tuoda. Hyvä musa siis. 

Olen ollut omissa oloissani, ellei poikaystävän tapaamista lasketa. Somen ja whatsappin kautta yhteydenpito ystäviin on saanut luvan riittää tässä pimeässä marraskuussa, vaikka eihän se ole ollenkaan sama asia. Parempi tosin kuin ei mitään. Joulukuussa aion skarpata asian tiimoilta, edes yhden kerran! Vaikka oonkin vähän tällänen loner, niin kyllä se ihmisten näkeminen on ihan huippua myös. 

Mutta tätä tää on, elämä. Oon myös tullut siihen lopputulokseen, että just näin on hyvä nyt. Hämärän hyssyn viettäminen tai hygge, millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua. Kun valo vähenee, niin on aivan luonnollista, että ihminen vetäytyy talvihorrokseen. Eivät ehkä kaikki, mutta minulle tapahtuu näin. Ero edellisiin vuosiin onkin ollut nyt se, etten ole potenut tästä minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Olen aivan hyvillä mielin vetänyt peittoa korviin omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. 

Kuvat viikon takaa pitkältä lenkiltä Hietsuun, Töölöön, merelle, rannalle, kahville.