Universumin haltuun vaan!
Olen aivan tietoisesti valinnut vapauden ja epätietoisuuden sen sijaan, että olisin jatkanut varmaa, mutta toisen tahon aikatauluille altista elämää. Viittaan tässä nyt lähinnä työelämään ja taloudelliseen tilanteeseeni, en alkuunkaan parisuhteeseen, vaikka siihenkin toki voisi ympätä kyseisiä määreitä ja valintoja.
Kahdesti olen jättänyt vakituisen työapaikan taakseni vailla tietoa tulevasta. Toisella kertaa tosin jäin puljuun nollatuntisopparilla, mutta siltikin hyppy tuntui aika radikaalilta; mitään takeitahan tulevista duuneista ei ollut. Samalla tiellä ollaan edelleen: kahdessa eri paikassa extrana tarvittaessa, ainostaan ohjaamani joogatunnit ovat säännölliset. Tämä käy oikein hyvin, sillä joogaa pidän päätyönäni, kaikki muu on lisätulon hankkimista. Olen odotellut milloin tulisi fiilis, että tahdon sittenkin vakkarityön ja varmat tulot, mutta jotenkin luulen, ettei sitä tunnetta taida tulla. Nyt koen, että maailma on minulle paljon avoimempi, kuin jos kävisin säännöllisessä työssä.
Olen siis jättänyt aika suuren osan elämästäni universumin haltuun. Se on todellakin vaatinut työtä, että epävarmuutta on oppinut sietämään, varsinkin kun olen ennen ollut kova stressaamaan esimerkiksi rahasta. Tottakai se on vaatinut myös omien kulutustottumusten syynäämistä, mutta se on aika helppoa, koska olen parisuhteessa miehen kanssa, jonka arvot ovat omani kaltaiset ja sama pätee myös ystäviinikin. En siis koe jääneeni mistään paitsi, vaikka rahaa on toisinaan todella vähän käytössä. Olen onnistunut jopa säästämään rahaa matkustelua varten ja siinä onnekkaassa tilanteessa, että töitä voi tarvittaessa tehdä enemmänkin mikäli tarve vaatii.
En yritä kirjoituksellani millään tavalla implikoida, että kaikki pystyisivät samanlaiseen elämäntyyliin ja siihen tulisi muidenkin pyrkiä. Minulla ei satu olemaan lapsia eikä muita elätettäviä (paitsi kissat) ja olen perusterve, joten on taloudellisesti suht helppoa elää elämää, jota elän. Henkisesti ei aina niinkään, mutta pahimmassa sohjossa tulen miettineeksi elämää, jota ennen elin ja totean, että nykyinen tapa on näistä kahdesta parempi. Minulle sopivampi.
Silti kannustaisin niitä, jotka painiskelevat tähän aiheeseen liittyvien kysymysten äärellä, oikeasti pohtimaan, josko olisi jotain elämänaluetta, jossa voisi kulutustaan vähentää ja tätä kautta pudottaa työviikosta vaikka yhden päivän pois. Taikka voisiko vain irtisanoutua ja jäädä vaikka hetkeksi tyhjän päälle ja luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä? Yleensä tilalle saa jotain vielä mahtavampaa ja elämä saattaa muuttaa täysin suuntaansa, kun vain uskaltaa antautua.
En usko mihinkään korkeampaan voimaan, mutta sen tiedän, että universumi järjestää. Joskus ei välttämättä tavalla, jota itse toivoit, mutta se järjestää joka tapauksessa. Ja sitten on vielä se Tekijä X, joka tekee kaikesta mielenkiintoista arvaamattomuudellaan. Se, jota ehkä kohtaloksi tai sattumaksikin kutsutaan. Se, jota ei pysty ennustamaan. Se, joka tekee kaikesta niin jännittävää.
Sillä eikö elämä olisikin aika tylsää, jos kaikki olisi kiveen hakatun varmaa?