Upea ruskeahko valo ja porkkanasorsat

Oli joulukuisen sunnuntain auringonvalo, joka teki varjoista pitkiä ja oli käteentakertunut mieshenkilö, jota kai elämänkumppanikseni voisi kutsua. Oli myös liuta sorsia ja niiden pubiruusunauruinen käheä ääntely, joka nauratti. Oli porkkananpaloja ja ohraa ja se ilostutti lintukatrasta, mutta meitä kahta ehkä sitäkin enemmän. Oli hyvä mieli. On vieläkin. Siihen ei muuta tarvita kuin annettua ja saatua rakkautta, vähän aurinkoa, sateenkaari, jäähilesadetta ja kävelyä. Niin ja niitä sorsia, hitokseen sorsia!

Spottaa kuvasta outo lintu! Siel hää uiskenteli.