Vegaanina reissussa
Minulla tulee vuoden vaihteen jälkeen seitsemän vuotta vegaanina täyteen. Olen ollut yli puolet elämästäni enemmän tai vähemmän kasvissyöjä ja mahtuupa siihen myös parin vuoden lihansyöntikausi eli etsikkoaika, jolloin kokeilin elämässäni kaikkea muutakin ns. normaalia ja valtavirtaista. Onneksi tulin järkiini ja löysin taas itseni.
Vegaaniksi ryhdyin Pietarissa asuessani. En ollut miettinyt koko asiaa oikeastaan ikinä ja tulin käymään viikoksi Suomeen silloisen parhaan ystäväni luo, joka oli vegaani. Päätin pitää vegaaniviikon ihan hetken mielijohteesta ja sillä tiellä ollaan edelleen. Se vaan jäi päälle. As simple as that.
Näiden vuosien aikana olen muutamaan otteeseen joutunut tinkimään vegaaniudesta, kun olen ollut reissussa paikoissa, joissa ei vaan yksinkertaisesti onnistu tai syömiset jäisivät muuten turhan yksipuolisiksi. Tässä viittaan siis maitotuotteisiin, lihaan tai kalaan en edelleenkään ole koskenut ja kananmuna tuntuu myös ajatuksena pahalta. Kuubassa tosin taisi joutua jokin lihabiitti suuhun, vaikka olimmekin kasvisravintolassa syömässä… Aika mielenkiintoista, mutta kertoo enemmänkin siitä, ettei kasvissyönti ole täysin sisäistetty juttu siellä. Annan anteeksi.
Viimeisimmällä reissullamme taisin yhdesti joutua syömään juustoa peston seassa, kun oltiin ensin tarvottu koko päivä Italiassa Barin kaupungissa etsien aukiolevaa ruokapaikkaa. Ei ollut tullut mieleen siestan mahdollisuus ja juuri niiden tuntien ajan, jotka Barissa pyörimme, olivat kaikki paikat kiinni. Bruschetta pestolla lähti siis tilaukseen, mutta en soimaa tästä itseäni millään lailla. Ja miksi pitäisikään?
Muuten reissun syömiset onnistuivat yli odotusten, eikä Corfullakaan tarvinnut lähteä feta-juuston tielle, sillä kaupoissa oli melko hyvin vegaanisia vaihtoehtoja (vrt. Santorini pari vuotta sitten, jolloin söin fetaa). Corfulta löytyi muuten jopa yksi ihan perus ruokakauppakin, jossa oli vegaanituotteet selkeästi merkitty ja niitä oli muuten aika paljon. Liekö olisi ollut vegaanikauppias? Ateenassa en nähnyt tuollaisia merkintöjä missään, eikä vegaantuotteitakaan näkynyt, paitsi terveysputiikeissa.
Italia kohteli vegaania kauniisti. Juustohyllyä kun oikein intensiivisesti tsekkaili, niin usein löytyi seasta jokin ”100% vegetali” tai ”vegano” -merkitty juusto. Söin matkan aikana esimerkiksi sellaista aamupalajuuston tyyppistä junaeväänä. Varsinainen lapsuudenmaku ja näemmä mahdollista tehdä vegaanisenakin. Meidän Amalfin rannikon airbnb-kämppä sijaitsi korkealla vuoren rinteessä Ravellon kylässä, jossa oli vain muutama ruokakauppa. Hämmennys oli suuri, kun kylmäkaapin antimina oli mm. vegaanista mozzarellaa. Olin äimänä. Ja sitten tietenkin se jäätelö!! Pääsin toiseenkin otteseen lapsuuden makujen äärelle, nimittäin mango-meloni-sorbetti, ahh!
Albania yllätti todella positiivisesti ravintolatarjonnallaan, sillä kaikkialta löytyi aina jotain syömistä. Salaatteja oli vaikka minkälaisia, ranskanpotut (jep!) hyviä ja Marinara pizzamenussa. Suomessa en paljoa bailaisi tällaisen tarjonnan edessä, mutta koska raaka-aineet olivat äärettömän tuoreita ja hinnat alhaisia, niin rahalleen sai todellakin vastiketta. Tuli tilattua pöytä koreaksi kerran päivässä.
Vegaanivallankumous siis kukoistaa! Ainakin osittain. On mukava huomata, että paikoissa, jotka perinteisesti on mieltänyt hyvin vahvasti perinteisiksi lihamaiksi, onkin aivan päinvastainen meininki. Enää ei tarvitse mennä keitetty peruna/pakastevihannes -linjalla (ellei sitten jostain mystisestä syystä satu pitämään tästä herkusta), eikä periaatteistaan tarvitse tinkiä.