Viikko 4 vuonna 2017

Viime viikon alussa oli pään sisällä kunnon maailmanlopun menot. Univelka, liika duuni ja liian vähä palautumisaika aiheutti sen, että kun lopulta oli vapaata, olin aivan död. Sellanen loputon seinääntuijotusolo ja samalla myös suuri pelko siitä, että tää on nyt se lopullinen olotila enkä koskaan tokene. Mutta kuten aina ennekin, tokenin ja palauduin ja tulin jopa entistä ehyemmäksi. Torstain tienoolla tunsin jo suunnatonta inspiraatiota elämästä ja se on paras fiilis se! On kuin olisi saanut elämänsä takaisin.

Loppuviikon ajan mulla oli kaveri Tampereelta käymässä ja käytiin perjantaina syömässä pho’ta Sen Chayssa sekä katsomassa DocPointissa Furusato. Sai pohtimaan maailmantilaa ja omaa etuoikeutettua asemaansa. Niin. Siinä katsellessa join lasin punkkua, ikäänkuin jotain viihde-esitystä olisin tullut seuraamaan. Kas kun en poppareita vetänyt…

Aivan toisen ääripään DocPoint-leffa oli Kedi, joka käytiin poikaystävän kanssa katsomassa sunnuntaina. Meillä oli lievä eripura ennen leffaa, mutta se suli samantien kun screenille tulivat kissat ja Istanbul, kaksi suurta yhteistä rakkauttamme. Huomasin jossain vaiheessa elokuvaa naaman vääntyneen tahattomaan virneeseen ja monessa kohtaa teki mieli kyynelehtiä silkasta liikutuksesta.

Monen tunteen ja tuntemuksen viikko siis. Sellasta sen välillä on oltavakin, jotta tasapainoa ja hiljaisuutta osaa taas arvostaa. Hetken aikaa. 

 

Viikko 4 sisälsi myös muutaman työvuoron saaressa, kauniin tammikuisen valon olohuoneessa, mahtavan hyvää duunisafkaa, muuttohommien aloittelua ja Olga-kissan, joka viihtyi parvekkeella n. kaksi sekuntia.