Täällä Tuhkimo, kuuleeko universumi?

universumieikuule.jpg

Aikaisemmassa postauksessani mainitsin, että olen aikeissa osallistua aarrekarttakurssille. Osallistuin. Ja nyt sitten vain odotellaan, että universumi kuulee.

Jos oikein ymmärsin, niin illan idea pähkinänkuoressa oli se, että kun itse päättää ajatella positiivisesti ja asettaa näiden positiivisten ajatusten myötä itselleen positiivisia tavoitteita, toiveet ja tavoitteet toteutuvat ihan sillä aikataulla, jonka niille on asettanut. Tässä toiveiden toteuttamisprosessissa olennainen työväline on aarrekartta, jota ilman mistään ei tule mitään. Ja pieleen menee, jos kartan teossa mokaa, vaikkapa nyt sitten valitsemalla siihen vääränlaisia kuvia.

Aarrekartta askarrellaan leikkaamalla lehdistä tavoitteisiin sopivia kuvia ja lauseita. Minun A3-kokoisessa kartongissani on vasta kaksi kuvaa, mutta leikkelen ja liimailen sen toki valmiiksi ihan tässä lähipäivinä, ettei menisi 46 euron askartelukurssi aivan hukkaan. Ja tavoitteetkin ovat selvät: unelmaduuni, taloudellinen tasapaino ja terveys. Senkin voi kuulemma saada kohdilleen aarrekartan ja positiivisen ajattelun avulla.

Terveys onkin aiheuttanut viime aikoina ihan yhtä lailla päänvaivaa kuin työtilannekin. Sairastuin viime syksynä vaatimattoman kuuloiseen, mutta kohtalaisen v****maiseen autoimmuunisairauteen. Se vaikuttaa varsin suuressa määrin yleiseen vireystasoon, mielialaan ja kaikenlaiseen jaksamiseen, etenkin niinä aikoina kun kontrollien jälkeen lääkityksen annostusta rukataan. Kuten esimerkiksi juuri nyt ja juurikin sen vuoksi en nyt vaan ole yksinkertaisesti jaksanut tehdä sitä karttaakaan valmiiksi

Vaan sairastanko ehkä juuri siksi, että kartta on edelleen rullalla repussa lehtileikkeiden kanssa? Sain kuulla tilaisuudessa, että sairaudet ovat negatiivisten ajatusten ja negatiivisen energian kertymiä, joista voi halutessaan päästä eroon lähettämällä hyviä viboja kohti universumia, aarrekarttaa avuksi käyttäen.

Hmmm… Tiettyyn pisteeseen asti ilta oli todella antoisa. Allekirjoitan ihan kivutta ajatukset muun muassa siitä, että

  • negatiivisuus ja negatiiviset ajatukset ovat haukotuksen lailla tarttuvia
  • positiiviset ihmiset saavat helposti positiivista vastakaikua ympäriltään
  • kun keskittyy elämässään positiivisiin asioihin, negatiiviset jäävät vähemmälle huomiolle
  • ainoa ihminen, joka voi vaikuttaa minun ajatuksiini ja siihen, ovatko ne positiivisia vai negatiivisia, olen minä itse.

Mutta. Onko todellakin näin, että aiheutin itse itselleni fyysisen sairauden vain siksi, etten ole lähettänyt riittävästi (tai lainkaan) hyviä viboja kohti universumia? Ja että voin parantua siitä askartelemalla aarrekartan kartongista ja lehtileikkeistä – jos vain uskon siihen itse tarpeeksi? Ja että universumi kyllä kuulee ja järjestää elämäni toivomallani tavalla, aina terveydentilaa myöten..?

Ei auta kuin yrittää, mutta kieltämättä vähän jännittää, jos se ei sitten kuitenkaan kuule.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *