Eräänlainen juhlavuosi kai tämäkin. En tiedosta (tai ainakaan tunnusta) potevani ikäkriisiä, mutta pohdin elämää ehkä enemmän kuin koskaan, koska olen juuri täyttämäisilläni neljäkymmentä kokonaista vuotta. Neljäkymmentä. 40. XL.

Tähän ikään kulminoituu monia asioita. Erot siinä, mitä tähän mennessä on ehditty saada aikaan, ovat minimissäänkin massiiviset. Samaan ikäluokkaan kuuluvia Facebook-kavereita satunnaisotannalla: yrittäjä, tietokirjailija, erikoissairaanhoitaja, eläkeläinen, farmaseutti, opiskelija, toimittaja, kouluavustaja, myyjä, työtön, lentoemäntä, maalari, lääkäri, hitsaaja, muusikko, insinööri. Promoottori löytyi kotoaan kuolleena jo reilusti ennen nelikymppisiä, mutta hän ehti lyhyen elämänsä aikana elää paljon enemmän kuin monet meistä tähän asti yhteensä. Vaan eipä silti, ihan liian paljon jäi vielä elämättä.

Tässä iässä tulee vähän turhankin aktiivisesti katseltua taaksepäin ja niin ikään pohdittua, tuleeko siellä edessäpäin enää mitään merkittävää vastaan. Paljon, ärähtävät nyt varmasti kaikki 41-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Niin, eihän nyt 40 ole ikä eikä mikään – eihän tässä nyt olla vielä kuin vasta puolessa välissä matkaa. Enää puolet jäljellä? Vai vielä puolet? Monen kohdalla vielä huomattavasti enemmän. Vaan silti, enemmänkin olisi voinut saada aikaan, sanoo hän, joka tuosta peilistä tuijottaa.

Urani huipulla olin melkein kymmenen vuotta sitten. Käyntikortissa päällikön titteli kaikkien tuntemassa yrityksessä, jota pidettiin oman alansa kiintotähtenä bisnesmaailman taivaalla. Itsevarmana sanoin, että lähden talosta viimeisenä ja sammutan valot lähtiessäni. Yritys myytiin, minua ei. Alamäki ei kuitenkaan alkanut vielä siitä, koska sain tilalle vähintään yhtä katu-uskottavan paikan kansainvälisestikin tunnetun brändin vartijana. Eteenpäin oli menevän mieli ja aina parempaan asemaan piti päästä – ja pääsinkin, vain päästäkseni kokemaan irtisanomisen tuotannollis-taloudellisin perustein konkurssin myötä. Konkurssin, joka koitti aikaisemmin kuin ehdin aata sanoa. Ja siinä se sitten ilmeisesti oli. Ura.

Onko nelikymppinen liian vanha uuteen nousuun urallaan? Niin tunne kuin järkikin sanovat, että ei. Olin viime viikolla työhaastattelussa. Haastattelija, yrityksen toimitusjohtaja, oli minua yli puolet nuorempi. Yli puolet. Revipä siitä. Koskaan, en koskaan, ole tuntenut oloani yhtä vanhaksi kuin silloin.