Asennoitumisia

Havahduin tänään, aivan tarkalleen viisi minuuttia sitten siihen, että: 

1. viikon päästä olen New Yorkissa,
2. kahden viikon päästä olen Indianassa
3. ja kolmen viikon päästä olen Montrealissa. 

En tiedä pitäisikö tuijottaa lamaantuneena tyhjyyteen, alkaa hyperventiloida kunnes pyörryn vai vaan jatkaa päivää samaan tapaan kuin tähänkin asti; katsoa vielä yksi jakso True Bloodin viimeistä kautta, ehkä tyhjentää tiskikone, syödä kaapin perukoilta kaikki suklaiden jämät pois ja jättää loput tekemättömät työt huomiselle. Todennäköisesti toteutan kaikkia vaihtoehtoja 10 minuutin sykleissä kunnes vaivun voipuneena jonkinlaiseen mentaaliseen limboon. 

Viettelen tässä viimeisiä virallisia vapaapäiviä ennen kuin heitän duunille lopulliset hyvästit sunnuntaina kello 18.15. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet työn puolesta kaikessa ristiriitaisuudessaan älyttömiä, ja vaikka kahdeksan päivän työputki ei ollut millään muotoa ideaali tapa aloittaa heinäkuu, jaksoi sen puskea loppuun ajatukset tiukasti tulevaisuudessa pitäen. En kehtaa valittaa enää tässä vaiheessa, kun ensin retostelin loppukesäni huimalla aikataululla, ja eiköhän jokainen vuorotyötä kesäaikaan tehnyt tiedä kuinka hauskaa on puurtaa iltavuorossa kun lomalaiset istuvat terassilla auringonpaisteessa. Ei se kivaa ole, muttei maailman suurin epäkohtakaan, koska palkkapäivänä hymyilyttää.

Eilen jouduin todistamaan ikävää tapahtumasarjaa, josta en malta olla mainitsematta vaikka se ei aiheeseen liitykään. Benin bändillä ja kahdella muulla yhtyeellä piti olla eilen illalla keikka Club Libertéssä Kolmannella linjalla, mutta vain pari tuntia ennen kaavaillun soundscheckin alkua kävi ilmi että Liberté oli haettu konkurssiin, ja sen toiminta oli lopetettu samantien (linkki Rumban uutiseen). Keikan Facebook-tapahtumaan oli ilmoittautunut lähes 80 henkeä, joten viimehetken peruminen ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta harmitti bändejä ymmärrettävästi todella paljon. Silti olen aivan erityisen pahoillani Libertén omistajien ja henkilökunnan puolesta, jotka joutuivat tällaisen tilanteen keskelle. Helsinkiläisiä klubeja ja ravintoloita tuntuu kaatuvan tuon tuosta, ja täytyy vain toivoa, että tuhkasta nousee entistä parempia ja toimivampia liikeideoita. 

Hyh, lipsahtipas viimeiseen lauseeseen hitunen amatöörimäistä bisnesanalyysipätemistä… En todellakaan kuvittele olevani mikään liike-elämän innovaattori. On sellainen rennon nokkela blogikieli edelleen hakusessa, ja siksi sormenpäistä tuntuu karkailevan kaikenlaisia aivopieruja, jota eivät istu kontekstiin lainkaan. Yksi lause kouluesseestä, toinen Facebook-statuksen tyylistä, kolmas lifestyle-blogista. Kannattaisi ehkä joskus lukea muutakin kuin tabloideja, niin pysyisi kirjoitustaito yllä. Vähän Shakespearea ja Dostojevskia, kevyttä kesälukemista.

Seuraavassa postauksessa voisin rupatella hieman yliopiston hakuprosessistani. Ja loppuun tunnelmakuva Suomesta.