Ensimmäisen kolmanneksen yhteenveto
Lähes päivälleen viisi kuukautta sitten blogi vaipui horrokseen, joka oli vähällä muuttua ikiuneksi. Vaan ei! Täällä ollaan taas, jokseenkin pahimmasta ensijärkytyksestä toenneena, ja uudella energialla varustettuna. Terveiset ja lärveiset lumen peittämästä jouluisesta Montrealista!
Hermoja repinyt maahanmuuttoprosessi, uuteen kaupunkiin asettuminen ja opiskelun aloittaminen ovat vieneet suurimman osan valveillaoloajastani tänä syksynä. Tai itse asiassa, elo-joulukuun välinen aika on sulautunut niin tiiviisti yhdeksi paketiksi, etten ole juurikaan ehtinyt kelailla kuukausia tai vuodenaikoja. Jossain vaiheessa sandaalit vain vaihtuivat tennareiksi, ja tennarit korkeavartisiksi talvikengiksi, joihin saa nyt jo toisinaan tunkea villasukkaa hyytävää talvi-ilmaa eristämään.
Ensimmäistä kertaa kulttuurista toiseen muuttaminen jännitti luonnollisesti älyttömän paljon. Viimeisellä viikolla Suomessa asuessani saatoin jäädä tuijottamaan ikkunasta ulos kaurismäkeläisen ilmeettömästi, miettien suunnitelmieni järjettömyyttä. En tiedä miksi päähäni oli iskostunut mielikuva siitä, että ulkomaille muutto olisi jollain tapaa lopullinen ratkaisu, joka muuttaisi elämäni peruuttamattomasti. Dramatiikkaa noista lähtöä edeltäneistä päivistä ei puuttunut – eikä sen jälkeenkään.
Suhteeni Suomeen on muuttunut jo jonkin verran. Seuraan suomalaisia uutisia edelleen melkein päivittäin, mutta näen ne nyt paljon laajemmassa perspektiivissä. Montreal ja koko Quebec muistuttaakin yllättävän paljon yhteiskunnalliselta järjestelmältään Pohjoismaita. Täällä on Kanadan korkeimmat verot (12%) ja silti yliopistojen ja sairaaloiden toiminnasta joudutaan leikkaamaan, kaksi virallista kieltä, ja paljon mediahuomiota saanut konservatiivinen ja ”maahanmuuttokriittinen” poliittinen puolue, joka haluaisi irtaantua Kanadasta (kuulostaako tutulta?).
Karjalanpiirakoita en ole vielä kaivannut, vaikka niin moni ennustikin. Myöskään ruisleipää ei ole ollut ikävä. Eniten päivittäisessä elämässäni kaipaan suomenkielisiä tuoteselosteita. Elin esimerkiksi pitkään ymmärtämättä mitä on barley, luullen sitä joksikin eksoottiseksi siemeneksi. Kun vihdoin perehdyin asiaan, Google tiesi kertoa sen olevan Suomessakin viljeltävä ohra. Ei siis pidä ihmetellä, jos näette joulun aikaan jonkun tihrustamassa ilon kyyneleitä K-kaupan kylmähyllyllä, kun pakkauksissa lukee suurin kirjaimin maito, raejuusto ja viili. Se oon vaan mä.
Englanti ei ole ollut enää pitkään aikaan suurin ongelma, vaan ranskaa tai englantia ranskalaisittain puhuvat myyjät ja viranomaiset. Quebecin kielilaki on todella tiukka, ja myyjien tulee tervehtiä asiakkaita aina ensin ranskaksi, ja vasta sitten englanniksi. Jos näin ei tee, rapsahtaa sakko, jos olen oikein ymmärtänyt. Meikätytöllä on siis vielä piiiitkä matka Montrealin työmarkkinoille, kun en vielä edes yksinkertaisimpia alkeita handlaa. Olen myös löytänyt itseni omituisista asiakaspalvelutilanteista, jossa oma englanninosaamiseni on paikallisen englantia parempi. Go, suomalainen koulutusjärjestelmä!
Siinäpä tämän perjantai-illan olennaisimmat. Palataan ennen ensi kesää!