Alkutahmeutta

Moi. Mä olen Sallamaari.

Ihan mahtavaa, että olet päätynyt lukemaan blogiani – jättimäinen kiitos siitä! Paha vaan, että sivustoni on vielä nolo tynkä vain… En halunnut jättää etusivua täysin tyhjäksikään, eritoten siitä syystä, että halusin nähdä kuinka Lilyn teemat pelittävät. Tämä postaus on siis ns. blogin soundcheck. 

Koska lupaukset tuppaavat unohtumaan, en aio tässä vaiheessa maalailla kovin mahtipontista tulevaisuudenkuvaa tälle blogille. Luultavasti tyyli tulee olemaan osittain päiväkirjamainen, osittain informatiivinen ”äiti mä oon yhä hengissä” -selonteko. Tykkään ottaa kuvia, mutta fäshionistaa tai foodieta musta ei saa tekemälläkään. Jos ottaa päähän, ajattelin kertoa senkin. Hillittömästä hehkutuksesta ja onnenhetkistä nyt puhumattakaan, jiihaa.

Koska arkeni on jo nyt vähintään 50 prosenttisesti englanninkielistä, aion kirjoittaa plokiani vain suomeksi. Ennakoin tällä päätöksellä jo vähän ensi syksynä todennäköisesti iskevää koti-ikävää, jota joudun tuhansien kilometrien päässä ainoana suomenkielisenä nöösinä yksin potemaan. Sitä paitsi onko mitään siistimpää kuin osata yhtä maailman vaikeimmista kielistä? Sitä pitää vaalia!