Suuri ja ihmeellinen 2014

Appelsiinisuklaan makuista iltaa, ja mitä mielettömintä vuoden alkua 2015! Päräytetäänpä heti alkuun vuoden 2014 kohokohdat, jotta voidaan aloittaa seuraavat 364 päivää puhtaaksi puunatulta pöydältä. (Käytän tämän postauksen selkärankana mm. No Fashion Victims -blogin kysymyksiä, Facebookin aikajanaani, Spotifyta, kamerani muistille tallentuneita hetkiä, yms.)

<3

Teitkö viime vuonna jotain sellaista, mitä et ollut ennen tehnyt? 

Lyhyesti: kyllä.
– Vähän pidemmin:

  • Pääsin yliopistoon lukemaan psykaa.
  • Muutin uuteen maahan ja maanosaan.
  • Opiskelin matikkaa englanniksi ja läpäisin kurssin hyvin arvosanoin kaikista ennakko-odotuksista huolimatta.
  • Matkustin Suomeen lomalle. Ulkomailta.
  • Lensin Atlantin yli yksin. No oli siellä pilotti ja perämies, pari lentoemäntää ja stuerttia. Ja ehkä muutama muukin matkustaja. En siis tehnyt ihan ameliaearharteja kyllä…
  • Vietin aidon amerikkalaisen kiitospäivän.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?

– Lävistysten lukumäärä on tällä hetkellä pyöreä nolla. Tatskoja sen sijaan tuli otettua kolme kappaletta lisää, mikä on tähän mennessä henkilökohtainen ennätykseni per vuosi. Kaksi hakattiin ihoon Helsingissä, yksi New Yorkissa.

dopamine-horz.jpg

Missä maissa kävit?

– Kanadassa, Suomessa, Yhdysvalloissa, Virossa ja Saksassa. Ilman tuota parempaa puoliskoani olisin tuskin Suomesta poistunutkaan! 

Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2015, joka ei onnistunut vuonna 2014?

– Haluaisin ainakin oppia ranskan alkeet, hakea lounasta Montrealin food truckeista, saada arvosanaksi A+ tai A, päästä eroon pessimistisestä ajattelusta, ja pitää paremmin yhteyttä kaukana asuviin perheenjäseniin ja ystäviin. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, koska olen ahne kakkiainen, mutta toisaalta koen tavoitteideni olevan suurimmaksi osaksi realistisia. 

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

– Ihan ehdottomasti yliopiston lukukausimaksuihin. Välillä jo kyseenalaistin toimintani järkevyyttä, sillä valmistuttuani mulla on aikamoinen lainakuorma niskassa, mutta syksyn tulokset saatuani olen varma, että tämä kaikki on sen arvoista ja vielä enemmän.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

– Varmaankin True Detective, jonka ykköskausi kannattaa katsoa vaikka ihan vaan Matthew McConaughey’n takia. Kakkosijan jakavat Louie ja The Newsroom.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?

– Vietin ihanan päivän Berliinissä sydänkäpyseni kanssa. Sain muun muassa aamiaisen vuoteeseen ja pääsin lahjaostoksille KaDeWeen.

bday25-horz.jpg

Minkälaista musiikkia kuuntelit?

– Spotifyn kokoaman vuosikatsauksen perusteella Samuli Putro oli ylivoimaisesti kuunnelluin artisti viime vuodelta, ja kärkikymmenikössä oli peräti neljä kappaletta Taidekohdassa-levyltä. Vuoden 2014 suosituin biisi oli kuitenkin Arctic Monkeysin Why’d You Only Call Me When You’re High, jota jammailin jälleen uuden vuoden yön pikkutunteina luurit päässä. Myös Lana Del Rey, Chromeo, RY X, Max Frost ja The Black Keys mahtuivat top kymppiin.

Tenttiviikolla taustalla soi rauhallinen klassinen musiikki, ja muuten joulun alla kuuntelin aika paljon Michael Bubléta ja perinteisten joululaulujen jazz-versioita. Kuuntelin musiikkia viime vuoden aikana yhteensä 16 100 minuuttia eli noin 11 päivää putkeen. 

Vuoden mieleenpainuneimmat ravintolat ja parhaat ruoat?

– 2014 oli kulinaristista ilotulitusta. Ihastuin avokadoon raaka-aineena palavasti, ja itse kokatessani käytin runsaasti sriracha-kastiketta ja kuminaa, haha. Kesällä opin syömään kvinoaa, ja uuteen naapurustoon muutettuamme intialaisesta paneer-juustosta on tullut lähes viikottainen osa ruokavaliota. Montrealin ruokaskene on niin vertaansa vailla, että se ansaitsee erillisen postauksen.

Vuoden paras…

  • Pitsa: pizza margherita eli tomaattikastiketta ja mozzarellaa New Yorkin pikku-Italiassa
  • Ostos: Ikean Brusali-parisänky
  • Ranta: Brighton Beach 
  • Kuukausi: heinäkuu (lopetin työt, muutto, New York ja Indiana…)
  • Keikka: House of Jazz marraskuussa
  • Vaate: H&M:n nuden värinen pitsisomisteinen minimekko
  • Kaupunki: Montreal
  • Leivonnainen: juustokakku suklaakeksipohjalla Qing Hua Dumpling -ravintolassa / Benin äidin tekemä pumpkin whoopie pie
  • Päähänpisto: dopamiini-tatuointi
  • Matka: Berliini
  • Drinkki: Bar le Lab’n key lime -piirakan makuinen cocktail

ny.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *