Valmistujaiset – eli kuinka minusta tuli ”Bachelor” säkkipillin soidessa

Kesäkuun alussa kolmevuotinen aherrukseni Concordiassa palkittiin Bachelor’s degreella. Edellisistä suuremman luokan päättäjäisistäni eli ylioppilasjuhlista oli ehtinyt kulua jo muutama vuosi, mutta ylppäreissä kokemani esiintymisjännitys iski lähes samalla voimakkuudella myös tällä kertaa. Pelkäsin kompastuvani, pyörtyväni tai yleisesti mokaavani koko homman, vaikka siellä satojen opiskelijoiden joukossa pienet kömmähdykset olisivatkin jääneet suurelta yleisöltä kokonaan huomaamatta. Irrationaalisuus on siis toinen nimeni, hei vaan hei.

Juhlallisuudet pidettiin maanantai-iltana kello 19.30 Montrealin keskustassa sijaitsevassa konserttisalissa, jossa on istumapaikat tuhansille ihmisille. Valmistuneita kehotettiin kutsumaan maksimissaan neljä vierasta per naama, jotta mahdollisimman monen perhe pääsisi todistamaan tätä ikimuistoista ja jokseenkin pitkäveteistä tapahtumaa. Itse pyysin paikalle vanhempani, vanhemman siskoni sekä melko yllätyksettömästi Benin. Vaikka koko poppoo saapuikin pääkallopaikalle hyvissä ajoin, sai perheeni paikat vasta ensimmäisen parvekkeen perältä. Olin siis heidän näkökulmastaan noin nuppineulan pään kokoinen astellessani lavan poikki.

Kuten jo edellä hieman vihjasin, itse seremonia oli varsinkin vieraiden näkökulmasta melko pitkästyttävä. Kaksi ja puoli tuntia kului ensin puheita kuunnellen, sitten tohtoriopiskelijoiden, maisteriksi valmistuneiden ja lopuksi meidän kandien kättelyä seuraten – ilman taukoja. Kahdesti vuodessa, keväällä ja talvella, Concordiasta valmistuu tuhansittain opiskelijoita. Keväällä valmistuneiden joukko on talvea suurempi, ja seremoniat olikin jaettu kolmelle päivälle, kolmeen eri ajankohtaan (aamuun, iltapäivään ja iltaan). Ilta-aika lienee aamua tunnelmallisempi, mutta illallispaikkaa jälkikäteen etsiessämme kello oli jo 22, ja aikaerorasituksesta kärsivä sisareni vietti suuren osan seremoniasta unen ja valveen rajamailla. Suomi on seitsemän tuntia Montrealia edellä, joten söimme iltaruoan noin aamukuudelta Helsingin aikaa (koska elämää ei ole kehäkolmosen ulkopuolella).

Opiskelijana pääsin todistamaan tätä spektaakkelia kulissien takaaa. Olinkin hyvin vaikuttunut siitä kuinka sujuvasti kaikki toimi. Ennen seremonian alkua seisoimme aakkosjärjestyksessä ja omien pääaineidemme mukaan jaoteltuina mustissa kaavuissamme toisen kerroksen aulassa, josta siirryimme istumaan konserttisaliin säkkipillimusiikin tahtiin (älä kysy, kukaan ei tuntunut ymmärtävän tätä musiikillista valintaa). Kättelyiden aikana opiskelijat siirtyivät rivi kerrallaan takahuoneeseen, jossa yliopiston henkilökunta auttoi suoristamaan tiedekuntien väreissä olevia huppujamme valokuvausta varten. Kuin muurahaiset siirryimme organisoidusti jonosta toiseen, jokainen hieman hermostuneesti kuvaajalle hymyillen. Ainut läheltäpiti-tilanne tapahtui kun metalliseen kehikkoon viritetty taustaverho oli kaatua päälleni, mutta valokuvaajan assistentti sai pelastettua tilanteen juuri ja juuri ajoissa. 

Lavalla astellessani nimeni ja tutkintoni sekä livekuva tilanteesta heijastettiin kahdelle isolle valkokankaalle. Kättelin tiedekunnan johtajaa, poseerasin tiesmonennelleko kameralle, ja psykologian laitoksen puheenjohtaja/entinen pomoni Virginia Penhune ojensi kouraani tutkintotodistuksen. Kipusin portaat alas lavalta kompuroimatta ja palasin istumaan paikalleni. Tadaa! Homma paketissa.
 

grad1.jpg

grad3.jpg

grad4.jpg

grad7.jpg

grad6.JPG

grad5.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *