Back in Business!
Uusi vuosi, uusi yritys!
Joulukuunkin blogitauko vierähti yli kuukauden mittaiseksi. Hyvistä aikeistani huolimatta kamerani jäi laukun pohjalle ja keskityin ensin häihin ja sitten joulunviettoon raikkaiden kanssa. Ilman kuvia ei ollut inspiraatiota kirjoittamiseenkaan. Mutta uusi vuosi on hyvä hetki aloittaa alusta, joten tästä alkaa uusi yritys, ilman kuukauden mittaisia katoamisia. Lupaus!
Itse en tosin usko uudenvuodenlupauksiin. Uudenvuodenpäätökset ovat sensijaan osoittautuneet varsin onnistuneiksi aiempina vuosina. Olkoon tämä siis päätös aktivoitua blogin suhteen, vaikka suurin osa lukijoista on varmaankin jo kaikonnut laiskuuteni aikana. Tuskin äitikään enää tätä lukee.
Joulukuu meni Suomessa. Sain nauttia kaikkien lähimpien näkemisestä, hyvästä ruuasta, hiljaisuudesta, takkatulesta ja jopa lumesta. Hääpäivämme oli tähänastisen elämäni paras ja se onnistui täydellisesti. Joulu meni omien ja uusien sukulaisten parissa. Söin paljon suklaata. Aivan liikaa.
Uusi vuosi vastaanotettiin Singaporessa ja nautimme noin miljoonan muun kanssa kaupungin mahtavasta ilotuliksesta. Kuukauden poissaolon aikana ehti kaupunkia tulla jo ikävä. Oli ihana palata taas omaan kotiin.
Vaimona.
Kuva S.Handolin