Kadonneiden päiväunien arvoitus

Suomen-matkan jälkeen huomasin, että jotain puuttuu. Pari viikkoa meni sairastellessa ja huonosti nukkuessa, mutta onneksi flunssasta keuhkoputkentulehdukseksi muuttunut tauti viimein hellitti. Arki palautui lähes uomiinsa, kuitenkin jotain puuttui. Lopulta sen tajusin. Sen, miksi en ole päivittänyt blogia, saati tehnyt mitään muutakaan rakentavaa viikkokausiin. 

Päiväunet! Toiset nukkuvat useita tunteja päivässä, meillä ne ovat totaalisen hukassa. Poika nukkuu päivisin ehkä pari pätkää, jotka kestävät maksimissaan puoli tuntia kerrallaan. Loppuaika riehutaan, tutkitaan, pyöritään, riekutaan, hekotetaan ja kaatuillaan minkä keritään. Juuri istumaan oppinutta pienokaista täytyy vahtia käytännössä joka hetki, sillä pystyyn on päästävä, muttei koordinaatio toimi vielä täysillä, vaan istuma-asennosta kaatuillaan milloin mihinkin suuntaan. Vanhemmat yrittävät sydän kurkussa varmistella, ettei kaatumissuunta ole kivilattia, vaan vartavasten Ikeasta haettu pehmeä matto. Mutta mikä kumma siinä on, että juuri sille kivilattialle on silti ryömittävä?!?

Yöt sentään menevät lähes entiseen tahtiin, eli noin iltakahdeksasta-yhdeksästä aamuseitsemään-kahdeksaan. Joskus hän herää välissä kerran tai kaksi syömään, mutta useimmiten ei. Hampaatkaan eivät onneksi liiemmälti valvota.

Hyvin nukuttujen öiden lisäksi olisi kuitenkin suotavaa saada myös hieman hengähdystaukoa päiviin. Vai onko se täyttä utopiaa? Onko tämä nyt tätä loputtomiin? Osaisiko joku viisas neuvoa, miten löytäisimme Nukkumatin myös päiväunille?