Vauvanruokavuori ja muuta pakattavaa

Huomenna käynnistyy tällä erää viimeinen Kaakkois-Aasian reissumme. Vuorossa ovat Hanoi ja Halong Bay, vihdoinkin!

Halong Bayn -matkaa on suunniteltu jo pitkään ja hartaasti, mutta onneksi matka sinne saatiin lopulta onnistumaan. Parasta matkassa on ehdottomasti Hanoihin muuttaneiden ystävien näkeminen, mutta ennakkoon innostaa paljon myös ensimmäiseksi yöksi varaamamme Sofitel Legend Metropol Hanoi -hotelli. Luksusta vauva-arkeen, niiiiin odotettua!

Täällä Aasiassa on tullut nähtyä jos jonkinlaista, huippuakin hotellia, mutta siirtomaa-ajan henkinen, vanhaa glamouria huokuva majoitus voittaa minun asteikossani modernit lasipalatsit mennen tullen. Gin tonicia tiikkihuonekalujen keskellä nautiskellessa, kattotuulettimen viilentäessä tropiikin ilmastossa hiostunutta hipiää, voi mieli karata kauas siirtomaa-aikaa romantisoimaan.

Pieni tauko kevään reissuputkesta teki hyvää ja olemme päässeet taas kiinni rutiineihin. Siksi vähän mietityttää lähteä niitä reissuun rikkomaan, mutta ei auta. Vauva on päässyt nyt kunnolla kiinteiden makuun ja syö hyvällä ruokahalulla kolme ateriaa päivässä. Tein itse kuukauden soseet parin päivän sosetehdasrykäisyllä. Pakastetut vihannes- ja hedelmäsosekuutiot lihalla, kananmunankeltuaisilla ja puurolla höystettynä, ovat olleet terveellinen, helppo ja edullinen ruokamalli. Lisäksi omatekoisten, luomukamasta tehtyjen soseiden syöttäminen taitaa olla minun viiteryhmässäni melkeinpä itsestäänselvyys.

Reissuun, etenkin hygieniatasoltaan erilaiseen maahan matkatessa, en uhrannut ajatustakaan teollisten lastenruokien pahuudelle, vaan ostin suosiolla ison kasan valmisruokia. Alkuviikko onkin mennyt poikaa eri pussimakuihin totuttaessa ja herkkyyksiä testatessa.

Tälle matkalle kassit on lastattu (överikalliilla) Ella´s Kitchenin vihannes-, papu-, linssi- ja hedelmäsoseilla. Lisäksi ostin valmispuuroa ja pari purkkia liharuokaa. Ja nuo kaikki muka kolmen yön ja neljän päivän matkalle. Äidillä taisi vähän mopo karata lastenruokahyllyllä.

Maultaan Ellan keittiön pussit ovat hyviä jopa aikuiseen makuun, mutta miksi vihannessoseidenkin pitää sisältää suurimmaksi osaksi omenaa tai päärynää?

Ella´s.jpg

Ei se maailma kaadu, vaikka loppuviikko mentäisiinkin vähän hedelmäisemmällä ruokavaliolla, mutta en noita kyllä vakituisesti alkaisi lapselleni syöttämään. Karmiva hinta ja aikamoinen sokerimäärä, päteekö se Suomessakin kaikkiin (luomu)lastenruokiin?

Kulttuuri Lapset Vanhemmuus Matkat

Viisi vinkkiä vauvan kanssa matkustamiseen

Kymmenen lentoa ja satoja autokilometrejä lapsen kanssa reissanneena sitä on saattanut oppia ottamaan jo vähän rennommin. Poikamme tuskin on saanut kovinkaan paljon irti tähänastisista matkostaan, mutta vanhempina olemme toivottavasti kehittyneet.

vauvan kanssa reissussa1.jpg

Mitä vinkkejä antaisin vauvan kanssa matkustavalle? 

  1. Ota rennosti ja nauti. Jos et nauti reissuista, pysy kotona. Stressaavat, kireät ja keskenään kinastelevat vanhemmat saavat varmasti myös vauvan hermostumaan, eikä kenelläkään ole enää kivaa. 

  2. Suunnittele ja ennakoi. Koko vauvantarvikearsenaalia ei voi raahata mukanaan, eikä vaihtovaatteitakaan voi olla loputtomiin, vaikka toisinaan ei mikään vaihtovaatemäärä olekaan tarpeeksi. On tärkeää miettiä tarkkaan, mitä kullakin matkalla todella tarvitsee. Ja vähemmälläkin usein pärjää tai sitten äiti ottaa viikonlopun reissulla vain yhdet vaihtovaatteet ja täyttää oman laukkunsa extravaipoilla (en tunnusta). Kannattaa myös miettiä etukäteen miten kohteessa tulee liikuttua ja käyttääkö perillä vaunuja, kantoreppua vai turvaistuinta. Omasta mielestäni paras kombo lentokentillä on kantoreppu, vaippakassi ja vetolaukku, matkarattaita työntäessä on hankalaa kuljettaa muita matkatavaroita.

  3. Suosittelen lämpimästi hotellihuoneiden sijaan huoneistoja, vauvan kanssa hotellilla tulee väkisinkin vietettyä aiempaa enemmän aikaa, kun ei enää ollakaan yötä myöten kaupungilla riekkumassa. Myös se raahaamasi tavaramäärä vie melkoisesti tilaa ja pelkät hotellihuoneet eivät perinteisesti ole niitä kaikkein tilavimpia. Kovaa vauhtia keski-ikäistyvänä sitä on jo suosinut tasokkaampia majoitusvaihtoehtoja, eikä vauvan tulo tehnyt siinä poikkeusta. Paremmat hotellit tarjoavat lähes aina myös matkasängyn, joten olemme säästyneet yhden ylimääräisen kassin raahaamiselta. 

  4. Jos vauvasi nukkuu öisin, suosi yölentoja. Yhden helvetillisen seitsentuntisen päivälennon jälkeen ovat pitkät päivälennot meidän perheen osalta hetkeksi tauolla. Lapsi voi toki aina yllättää: teimme viime reissulla pari pitkää automatkaa, joista toisen päivällä.  Ja kuinka ollakaan, päiväunia vieroksuva sankarimme vetelikin sikeitä suurimman osan matkasta, triplaten kaikki päiväuniennätyksensä. 

  5. Vielä kerran, ota rennosti. Vaikka paita olisikin puklussa ja hiukset kuolassa, on se kaikki silti vaihtelua arkeen. Kosteuspyyhkeillä saa puklut pois ja kuviollisissa vaatteissa tahrat eivät näy. Ja lennolla, vauvan viimein nukahdettua, ota lasi viiniä ja katso hyvä leffa, kerrankin kun siihen on aikaa.

 

 

Kulttuuri Lapset Matkat