Lady of Leisure

Niin, mitä minä täällä sitten arkipäivisin teen? Vaikka leijonanosa arkipäivistäni ei tällä hetkellä kulukaan iloisesti toimistolla ja ruuhkissa, olen saanut päiväni kulumaan yllättävänkin nopeasti. Aika on mennyt esimerkiksi kodin kuntoon laittamiseen ja lukemattomiin Ikea-reissuihin, hääpuvun kankaiden metsästämiseen ja kaupunkiin tutustumiseen. Arkipäiviin olen saanut kuria ja ruutiinia aamu-urheilulla, joko uimalla tai kuntosalilla ja sen jälkeen lähtenyt lounaalle ja erilaisten asioiden hoitoon. Lomamoodista on siis todellakin irtaannuttu.

Välillä pitää otta ilo irti, ei tämä vapaa-aika ikuisesti kestä. Siksi torstaina vietin vähän rennompaa päivää, nauttien nykyisestä Lady of Leisuren statuksestani.

Aamu alkoi tuorepuristetulla appelsiinimehulla. Tuorepuristettu appelsiinimehu on eräs parhaista keinoista aateloida arkipäivä. Samppanja on tietysti se paras, mutta se täytyy säästää viikonloppuihin.

image_2.jpg

Sitten treeniä, mutta sitä parasta ja vähiten hiostavinta. Allas oli yksin minun.

image.jpg

Uinnin jälkeen oman kadun kasvisravintolaan, jossa erittäin hyvä kolmen ruokalajin lounas. Kun kerrankin siihen on aikaa.

image.jpg

image_7.jpg

image.jpg

Päivän agendalla oli kirjakaupan löytäminen ja paikalliseen kirjallisuuteen tutustuminen. Se olikin yllättävän vaikeaa. Löydettyäni lopulta valtavan kirjakaupan, joka edes myy paikallista kirjallisuutta, käsitti senkin Local Literature -osasto kaupan kymmenestätuhannesta noin kaksi hyllymetriä.

Rankka päivä piti palkita afterworkilla uuden hyvän kirjan ääressä. Ei voi valittaa.

image_5.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli

Viikon luontokuva

Hong Kongin tapaan myös Singapore järjestää jokailtaisen valoshown turistien ja asukkaidensa iloksi. Osa valoista näkyy myös meidän parvekkeellemme ja valojen ihastelusta on muodostunut meille lähes jokailtainen perinne. Bongatessamme valoshown ihailemme sitä hetken, kunnes muistan kaivaa kameran esiin. Heti kun olen kuvausvausvalmiudessa, valot katoavat. Kun käännyn ympäri, ne ilmestyvät jälleen. Kamera esiin, ja puff, ne ovat poissa. 

image.jpg

Eilen päätin lopettaa pelleilyn ja ottaa erävoiton valoista. Odottelin pitkään kameraa puristaen, kunnes ne suvaitsivat ilmestyä.

image.jpg

Ja sinnikkyys palkittiin. Minä olin valmis ja kamera säädetty sarjatulelle. Näppäränä tyttönä pidin kameran tiukasti kohteessa.

image.jpg

Ja jee! Jotain alkoi tallentua.

image.jpg

Jes!

image.jpg

Sainpas kuvan niistä! 

image.jpg

Sinnikkyys palkittiin!

Noin sadasta kuvasta onnistui vain muutama, sillä innokkaana amatöörinä täräyttelin linssiä melko huolella.

Täytyy ehkä treenata kuvaustaitoja, ennen kuin tämä luontokuvaaja siirtyy haastavampiin kohteisiin.

Puheenaiheet Höpsöä