Vauvavalokuvaus – turhamaista turhuutta vai tuikitärkeää muistojen tallennusta?

Täällä expat-maailmassa, täynnä joutilaita ja varakkaita superäitejä, kuuluvat erilaiset ammattivalokuvaajan kanssa tehdyt kuvaukset lähes itsestäänselvyys-kategoriaan. Raskausajan liehuvaviittaiset mahakuvaukset, vastasyntyneen stailatut alastonkuvat ja säteilevät perhevalokuvaukset kuuluvat näiden kiiltävähiuksisten ja valkohampaisten kiiltokuvaäitien maailmaan yhtä saumattomasti kuin viimeisimmät trendivaunut ja ylihintaiset ruotsalaiset luomupuuvilla-kertakäyttövaipat. 

Toki Suomessakin on alettu panostaa vauvakuvaukseen, ainakin tästä Hesarin parin kuukauden takaisesta jutusta päätellen. Tiedän monien kavereideni otattaneen Suomessa kauniita vauvakuvia, mutta kyseinen Hesarin juttu on kirjoitettu melko sarkastiseen sävyyn ja kommenteissa huudellaan lapsen esineellistämisestä ja hormoninäppyjen photoshoppauksen pahuudesta.

Myös itse vieroksun Anne Geddes -vaikutteisia stailattuja alastonkuvia vastasyntyneestä. Hesarin juttukin painottuu kärjistäen juuri tuollaisiin vastasyntyneen ”pesässä nukkuu alaston vauva” -tyylisiin kuviin. Mutta makunsa kullakin ja mikäli joku haluaa lapsensa karhuksi tai lumpeenkukaksi pukea ja kuvauttaa korissa, ei se mitenkään ole minulta pois. Pukeehan lastenvaateteollisuuskin lapsia ties mihin koirankorvahuppuihin ja karhuhaalareihin.

Itse olen kuitenkin enemmän kiinnostunt pelkistetymmästä mustavalkoisesta tyylistä, ilman turhaa rekvisiittaa. En myöskään halua omaa alastokuvaani seinälle tahi julkiseen sukulaislevitykseen, joten en tohtinut tehdä sitä pojallenikaan, joten hänet kuvattiin täysissä pukeissa.

Poikamme ei ole kuvissa enää pieni ja hauras vastasyntynyt, vaan jo kolmiviikkoinen jäntevä miehenalku. Yhdistimme kuvauksissa montakin eri tilaisuutta, joten samalla nopealla reilun tunnin sessiolla otettiin niin vauvakuvat pupuineen ja hymyineen, perhekuvat valkaistuine hampaineen sekä myös ikuistettiin poikamme täällä vierailleiden isovanhempien kanssa. Sessiosta jäi hyvä mieli kaikille ja vauvakin jaksoi poseerata pienen hetken. Pienen väsyttyä tulimme siihen tulokseen, että kuvia on jo riittävästi ja päästimme sankarimme päiväunilleen. 

Saimme mahtavan tarjouksen ja valtavan määrän kauniita kuvia vauvastamme ja perheestämme. Ammattivalokuvaajan kuvista tulee olemaan iloa loppuelämämme ja uskon myös poikamme katselevan niitä mielellään vähän isompana. Kauniit valokuvat tulevat varmasti olemaan aina esillä kodissamme ja pian niitä katseleekin jo kaihoten, pojan kasvaessa niin vauhdilla. Siihen eivät hätäiset kännykkäkuvat tai omat kuvani kovinkaan usein yllä, vaikka tilannekuvilla ja käteville kännykkäräpsyille on toki oma paikkansa. 

Itse en koe esineellistäväni kuvauksella vauvaani, vaan luovani meille kauniita yhteisiä muistoja. Kai tämä on sitä ihanaa, etuoikeutettua turhamaisuutta, mutta kukin tyylillään. 

Postauksen kuvat ovat ihanan Kiikan kamerasta.