Kutsukirje valintakokeeseen

Viime postauksesta on vierahtänyt aikaa, koska posti toi tullessaan mm. esitäytetyn veroilmoituksen, joka piti vain tarkistaa ja lisätä vuokratulot. Parin päivän sisään verottaja muisti myös kausiveroilmoituslomakkeilla, tuon toiminimen vuoksi, siinäpä joutuikin jo harmaat aivosolut käyttöön, kun ekaa kertaa piti paneutua moisiin lomakkeisiin.

 

Lisäksi miul on tässä ollu tekeillä muutakin jännää: kävin 2 vuotta sitten PRIDE-koulutuksen yksin koska olen kiinnostunut tuosta sijaisvanhemmuudesta. Siihen liittyen luonani kävi SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijät kotikäynnillä, jossa jatkettiin haastattelun toista osaa (eka osa suoritettiin, kun itse vierailin lapsikylässä)! Et kaikkee ja kaikkee + siskonmuksujen vahtimishukeja siunaantui myös runsaasti pariin viikkoon.

 

Mutta palatakseni otsikkoon… Posti toi myös kutsun valimtakokeeseen, ja siis nyt oli tään varasuunnitelman vuoro, eli lähihoitsukoulu. Pitäis nyt tsempata itseään keskittymään tähän ensin, vaikka toivo ja halu vetää sosionomi-puolelle: sinne koepäivä on vasta kesäkuun puolella, joten pitäis malttaa keskittyä nyt psykologin haastattelua varten miettimään miksi haluan hoitsuksi yms… Onneks olen verbaalisesti lahjakas söpöttäjä, joten lonkaltakin onnistunee heittää juttua ettei olis liian ennenta mietityn oloisia vastauksia!

Suhteet Oma elämä

Kesän tekoa

Mie oon tässä parin päivän ajan tehny kesää, eli autoin kevätaurinkoa sulattamaan talven lumivuoria pihastani! On se vaan hullua touhua, kun koko talven hikihatussa kasaat lumia keoiksi ja sit kevään korvalla mie sieltä vuoren päältä heittelen lapiolla lunta pihalle sulamaan!! 😀

Samoin tänään nappasin myös patterit pois päältä, jotta nyt mennään kesään pelkällä takan voimalla: vähän on vilpoisaa mut kyllä se tästä, periksi ei anneta!!!

 

Ens viikonloppuna vois harkita renkaihen vaihtookin kesäversioihin, jos tuo pihatie vaikka sulahtaisi 🙂

 

P.S.: Tähdet, tähdet-ohjelmaa katsellessani mietin taas samaa mitä aiemminkin, että kuka näihin ohjelmiin äänestää, kon itte en koskaan siis KOSKAAN äänestä näihin! Tosin hyväntekeväisyys keräyksiin joskus herkistyn lattejani jakamaan puhelimen välityksellä… 🙂

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli