Itsensäkehumisteksti
Mistä olen mutsiuduttani erityisen ylpeä (itsessäni enimmäkseen)
Facebook on jääny ilman noloja kuvia vauvasta. Etusivulla on oikeesti tullu vastaan niskakakkakuvia, enkä usko että suurin osa, no okei kukaan mun kavereista moisia haluais nähdä. Poistin muuten oman facebook -tunnukseni kokonaan muutama viikko sitten, etten vahingossakaan sorru tulevaisuudessakaan.
En oo kertaakaan puhunu vaipan sisällöstä. Kenellekään. Tai jos olen, niin sitten on ollu vahinko.
Siivoan melko tunnollisesti. Peittäähän se imurin möykkä tyypin kitinät.
Muisti on alkanu palaamaan. Ei mitään hajua mitä söin pari päivää sitten ja joudun edelleen tarkistamaan viikonpäiviä tunnin välein, mutta muistan ihan aina millon vanhempainraha ilmestyy tilille.
Oon oppinut, että vuorokauden koneessa olleita märkiä pyykkejä ei tarvitse pyöräyttää uudelleen. Se pelkkä huuhtelu -toiminto riittää. Ja sitten seuraavana päivänä vielä sama, kun ne jää sinne kuitenkin.
Vauva on vieläkin elossa.
Tein kaulahuivin tyypille. Siihen meni muutama kuukausi ja sitä on kokeiltu vaan kerran, mutta tein kuitenkin.
Osaan tunnistaa väsymyskitinän. Ja nälkäitkun. Ainakin välillä. Joskus menee nekin metsään.
Jos pääsen ulko-ovesta ulos, yritän puhua muustakin, ku vauvan räästä. Ja onnistun siinä.
Pelkääminen on alkanu jäämään taka-alalle. Hoen mielessäni apua, kun istun miehen kyydissä autossa ja irvistelen, kun vauvan kieriessä kuuluu ”kops kops”, mut meille saa jo tulla kylään ilman, että teen topsipuikon kanssa sylkikokeen mahdollisten tartuntojen varalta.
Me ei miehen kanssa syödä pelkkiä eineksiä vieläkään. Eikä muuten vauvakaan.
En ole tietääkseni aiheuttanu tyypille yhtäkään traumaa. Pientä vesikammoa oli, kun huomattiin ettei ”kylvetiksä viime viikolla” – ”en muista” taktiikka toiminutkaan. Siitä on päästy eroon jo päivittäisillä kylvyillä.
Oon edes yrittäny panostaa miehen kanssa kahdenkeskisiin hetkiin. Hyvä yritys, se näprää tietokonetta silti ennemmin.
Tsihihi. Tätä tulen lukemaan jatkossa, kun haluan pönkittää egoani.
Hyvä mä!