Mutsimoodi

Äidiksi tullaan, siihen kasvetaan. Joillain äitiys ja äitirooli tulee luonnostaan, toiset joutuu opettelemaan senkin. Kuuluin jälkimmäiseen kastiin. 

Mulla kesti tosi kauan lyödä mutsivaihde päälle. Olin jo raskaudessa totta kai tajunnut, että meistä tulee perhe – musta äiti ja miehestä isä, mutta sen ääneen sanominen oli jotenkin tosi vaikeeta ja hassua. 
Oltiin beibin kanssa makoiltu kolme päivää laitoksella, kun viereiseen sänkyyn tuli just oman lapsensa synnyttänyt ja se viljeli oikein urakalla sanaa äiti. ”Äiti sitä” ja ”äiti tätä”. Mulle tuli jotenkin ulkopuolinen olo. Mietin, miks en osaa käyttää äiti -sanaa yhtä luontevasti. Onkohan mussa jotain vikaa?

Oon nyt vasta jonkun aikaa puhunu itestäni äitinä, opettelin sen melkein väkisin. Muiden suusta sen kuuleminen tuntuu edelleen hassulta. Tosin, enhän mä äitinä vieläkään kulje joka paikassa. Kavereiden kanssa kahvilla oon Iitu. Äidin seurassa oon tytär. Miehen kanssa kahdestaan oon tyttöystävä. 
Pelkäsin, että hukutan itseni, ajatukseni ja mielipiteeni ja jäljelle jää vaan äiti. Mutsi, joka puhuu lässytysäänellä pelkästään vaipoista ja synnytyksestä.

No, näin ei onneksi käynyt. Paria tapausta lukuunottamatta. Sori kaverit, jotka ootte saanu kuulla pelkästään synnytyksestä, kun ollaan pitkästä aikaa nähty. Ei tuu toistumaan.

Tänä päivänä osaan olla luontevasti sekä oma itseni, että mutsi. Kulkeehan ne nykyään jo käsi kädessä. Juon kahvini kylmänä, käyn suihkussa harvemmin, katselen vähän haikein mielin kavereiden lomakuvia ja unohtelen paljon asioita, mutta on tää silti aika kivaa olla äiti. 

Ja pirun ylpeä äiti olenkin, koska olen sitä tolle maailman söpöimmälle otukselle.