Haaste; Kuka mä olen ollut? (osa 1)

Päätinpä sitten minäkin tarttua Kristaliinan heittämään haasteeseen. Haasteessa on tarkotus kaivella muistojen joukoista omia ajatuksia ja elämäntilanteita viideltä eri ajankohdalta. Ja koska minähän olen erityisen lahjakas kertomaan itsestäni ajattelin, että miksipä ei. Ehkä tämä viiden kirjotuksen mittainen muisteluosio paikkailee tätä meikäläisen viime aikaista hiljaiseloakin. 

Koska ikää meikäläiselle ei ole suotu enempää, ku himpun vajaa kakskytä vee, en haasteen ensimmäisestä ajankohdasta paljoakaan muista. Yritetään nyt edes jotain saada ylös tästäkin vaiheesta.

Elokuu 1999

Täytin juuri kuusi vuotta. Imen vieläkin peukaloani ja keräilen pehmoleluja jokaisesta mahdollisesta kaupasta. Tuntuu kuin niiden silmät jotenkin pyytelisivät mukaani, enkä voi tälle mitään.
Ollaan asuttu milloin missäkin, mutta kuitenkin Tampereen rajojen sisäpuolella. Meidän koti on kerrostalossa, ihan kivalla seudulla. Samoilla pihoilla on paljon saman ikäisiä kavereita, mutta niiden kanssa tutustun vasta myöhemmin. 
Äiti leikkaa tukkaani hassun kampauksen, koska latvoihin ilmestyviä kiharoita on vaikea hoitaa.

Isä ja äiti on viime vuoden lopussa saanut toisen lapsen, minun pikkuveljeni. Isosiskona olo tuntuu mahtavalta, vaikka en oikein osaa tehdä noin pienen kanssa mitään.
Isä on kotona aika vähän, vaikka perhe vielä ollaankin. Se tekee paljon töitä. Sillä oli jonkun aikaa oma autokorjaamo, jonne mäkin pääsin aina pyörittelemään työkaluja, koska isä ei halunnu viedä mua tarhaan. Se on just alottanu työt asbestin purkuhommissa, enkä pääse sinne mukaan.
En tällä hetkellä ole päiväkodissa tai missään muussa vastaavassa, koska äiti on kotona.  

Hevoset ja koirat on ihan hirveän kivoja. Meillä on tähän mennessä ollut yksi rottweiler, mutta siitä jouduttiin luopumaan isän allergian takia. Tänä vuonna ostettiin kuitenkin ensimmäinen hevonen, jota me äidin ja veljen kanssa käydään hoitamassa tallilla joka päivä. Muuhun ei sitten aika enää oikein riitäkkään. 

Tähän mennessä oon tanssinu balettia, mutta esitykset jännitti niin paljon, etten enää halunnu tanssia. Yhden kerran kuitenkin esiinnyin ja jäin esityksen jälkeenkin vielä lavalle pyörähtelemään. Se oli mun 15 minutes of fame ja pidän vieläkin balettimekkoa päälläni aina kun vaan mahdollista.  
Nyt en kuitenkaan harrasta mitään. 

Vietän useat viikonloput mummolla hoidossa. Käydään joka lauantai saunassa, katotaan lotot ja uutiset, kävellään pitkiä lenkkejä Eetu nimisen pystykorvan kanssa metsässä ja keksin paljon leikkejä, mitä leikin itsekseni isän vanhoilla tavaroilla. Mummolla on huoneita, jotka on lattiasta kattoon täynnä vanhaa tavaraa ja niiden päällä on erityisen kiva pomppia. Myös lähimetsässä on iso kivenjärkäle, jonka päälle hyppään joka kerta ja vaadin mummoa ottamaan kamerallaan kuvan, kun poseeraan.

Oon suhteellisen hyvä käytöksinen, vaikkakin hurjan tulinen luonne mulla alusta asti onkin ollu. Päiväkodissa roikuin puussa valjaissa jatkuvan karkailun takia ja seurakunnan kerhosta sain lähtöpassit, mutta silti. 

Meidän arki on sinänsä aika hektistä, että äiti hoitaa meitä pääosin yksin. Rahaa ei paljoakaan ole ja näin iso asunto on varmasti aika hintava. En kuitenkaan huomaa rahattomuutta, kun en rahaa ymmärrä oikein muutenkaan. Veli on sairastellut koko lyhyen elämänsä ajan mm. koliikkia ja korvatulehduksia, mistä syystä äidin energia on kortilla. Osaan kuitenkin leikkiä yksin paremmin kuin muiden kanssa ja oon muutenkin perus tyytyväinen ja ilonen tyttö. 

Me ollaan ihan tavallinen perhe siinä missä muutkin ja minä ihan tavallinen tyyppi.