No nyt se lähti!
Ollaan odotettu konttaamista, kuin kuuta nousevaa siitä päivästä asti, kun tyyppi oppi ryömimään. Ihan vaan siitä syystä, että sinä samana päivänä otettiin haltuun konttausasento, missä heiluttiin edes takas taukoomatta ja sain kuulla ”Toihan punnertaa enemmän, ku mutsinsa” -vitsejä.
No, eilen se sitten tajus nostaa ja siirtää niitä etutassujaan.
Vaikka vauvan liikkuminen a) avaa luonnollisesti satoja uusia mahdollisuuksia itsensä telomiseen, kuhmuihin ja pikku haavereihin, b) pistää perheen muut jäsenet hikoilemaan kaiken jemmaamisessa ja ”kahvakuulan” (= toi vajaa 10kg napero) siirtelyssä, sekä c) liikkumiseen sisältyy ”mitä kovempaa -sen pahempaa” teoria – niin tuntu se vaan niin mahtavalta, että meidän hoivissa joku ipana ihan konkreettisesti kehittyy ja oppii uusia asioita.
Samalla myös näen millanen mutsi musta on tullu. Mä olen se ärsyttävä leuhkija, joka ylpeänä laittaa tilapäivityksen feissiin jokaisesta pienestä edistyksestä ja tapahtumasta vauvan kanssa. Tai no, laittaisin jos olisin vielä facebookissa.
Onneks blogi lasketaan kans ja hahaa! täällähän mä heti ilmotan kaikesta.
Soitan heti jollekkin (mielellään lapsettomalle) kaverille tyypin oppineen jotain uutta. Koska ks. kaveri on tottunut mun ”tosi tärkeisiin” puheluihin ja jättää vastaamatta, pimpottelen kohta oven takana. Ja sitä kaveria kiinnostaa ihan sikana.
Mä olen myös se, joka ei kertaakaan käy perhekahviloissa, koska siellä saattaa olla mutsi, joka on yhtä ärsyttävä kehitysleuhkija, kun minä itse.
No mut, jos takas siihen konttaamiseen.
Pieniä turvajärjestelyjä ollaan jo suoritettu, meinaan pistorasioissa on Bilteman tulpat, koiran nappula- ja vesikipot laitettiin pinnasängyn alle, kengät ja sähköjohdot jemmattu ja pinnasängyn pohjaa meinaan laskea tänään.
Nyt vaan odotellaan vaatemenekkiä ja/tai housujen polvikohtien paikkailuja ja annetaan ipanan teloa itseään, mutta kuitenkin valvotusti. Ilman sitä taaperokypärää. Ehkä se siitä joskus oppii.
Mä en oppinu. Terveisin, taaperokypärä päässä viisvuotiaaks asti.