Olin melko varma, että olin lukenut kaikesta kaiken liittyen synnytykseen ja isoimmilta ylläreiltä vältyttäisiin. Lueskelin älyttömän paljon synnytyskertomuksia, lähdin liikkeelle positiivisin mielin ja ilman niitä oikeesti turhia suunnitelmia.
Mutta kappas, tulihan niitä asioita vastaan, mistä en ollut kuullutkaan tai en ollut sen enempää miettinyt/varautunut. 

• Lapsivedet lorahti sänkyyn yöllä ja heräsin sekunnin sitä ennen. Oli vaan pakko huutaa miehen nimi ennen vesien ryöppymistä. Eikä se paukapää edes heränny siihen. 
• Ei supisteluja ensimmäiseen tuntiin. Pientä särkyä alavatsassa samalla kun mietin montako omenaa tarvitsee synnärille mukaan ja kauankohan miehellä kestää laittaa hiuksensa.
• Ai miten sattukin, lempparibiisi automatkalla!
• Tajusin, etten joudu ylihuomenna käynnistykseen. Wuhuu! Itseasiassa vielä keskellä järkyttävien supistustenkin hehkutin, ettei tarvi mennä sinne.
• Kerrankin oli parkkipaikkoja vapaana. 
• Jouduttiin odotteleen melko kauan laitoksen oven takana ja pelkäsin kylmässä yössä pissatulehdusta, koska housut oli lapsivedessä ja paikat ollu sen 1,5cm auki jo ainakin kuukauden päivät.
• Inhottavan oloinen hoitajaihminen otti mahasta puolentunnin verran supistuskäyriä ja vauvan liikkeitä. 
• Anteeks nyt vaan, mutta mitkä noi verkkosysteemit on, mitä mun täytyis kutsua pikkuhousuiks?
• Jaaha, 20 minuutin supistelujen jälkeen (mitkä oli vasta kirosana -luokkaa) olin jo parin sormen verran auki. Lähtö saliin.
• Älyttömän kova vapina koko kropassa. Ja kylmyys. Ponnistusvaiheessakin oli pakko pitää peitto päällä.
• Läppäsinkö mä tosiaan kätilöä käsille, kun se kokeili mun mahaa kesken supistuksen?
• Kahden tunnin ilokaasun ja lyhyen suihkukokeilun jälkeen supistukset oli kuolema -luokkaa, kolme kertaa meinasi lähteä taju ennenkuin sain maskin pois naamalta ja jotenkin huudettua epiduraalin. Sain sen onneksi heti.
• Kun epiduraali vaikutti 10-15 minuutin jälkeen, sain jo hymyiltyä ja naureskelin kätilöiden kanssa.
• Siinä samassa alko tuntuun painetta pepussa ja luulin, että nyt on pakko päästä vessaan. Lyhyen vessareissun jälkeen tajusin, et ei se ollukkaan sitä. Kätilö teki tutkimuksen, eikä meistä kukaan voinu uskoa, että olin jo kokonaan auki. Hei vesien menosta oli neljä tuntia, supisteluja ei niinkään kauaa. Ja mä olen ensisynnyttäjä. 
• Pelkäsin älyttömästi, että päästän pieruja tai sitä oikeeta tavaraa. Tais johtua ilokaasusta.
• Ai, eihän tässä ponnistaessa tarvikkaan huutaa. Tai hikoilla. Puskea vaan.
• Toiset sanoo ponnistusvaiheen olevan helpotus. Ja että pään ulostulon jälkeen helpottaa. Ei ja ei. Pää ja koko muu vartalo oli yhtä tuskaa alusta loppuun, ainakin jos lapsi on yli neljä kiloa.
• Ai haluanko kokeilla vauvan tukkaa mun jalkojen välistä? Hyi, en todellakaan.
• Nyt mä kyllä repeän ihan väärästä paikasta. Välilihanhan tässä kuuluu mennä, eikä paikat ylempää.
• No ei ollu kivaa sen istukankaan ulos ponnistaminen. Paikat hellänä, antakaa mun jo olla.
• Kaks tikkiä maailman hirveimpiin paikkoihin (siihen mistä tulee pissa ja toinen klitorikseen – kyllä, luit oikein) sattu saman verran, ku lapsen ulos saaminen ja supistukset yhteensä.
• Kahvin juominen sängyssä kaiken tämän jälkeen oli yhtäkuin taivas.

Synnytyksen jälkeen tuli vielä muutama ylläri:

• Ai mikä jälkivuoto? Jaaha, vaipat jalkaan. Tässä vaiheessa muuten rakastuin niihin verkkopikkareihin ja nappasin kotiinkin yhdet, koska sitä vuotoa tuli tosiaan niin paljon, että luulin kuolevani veren hukkaan ja samat tenasiteet on vieläkin kotona käytössä.
• Paljonko suihkussa käyminen ja pissaaminen voi sattua?
•  Hyi, tää mun maha elää ihan omaa elämää. Pitää ääntä ja liikkuu.
• Voiko tissit olla näin isot ja kivikovat?
• Ei kiinnosta, vaikka tukassa on vauvankakkaa ja paidassa isot maitoläntit. Ihan sama, mää oon just synnyttäny.

Ja vielä vauvaan liittyvät yllärit:

• Sehän on oikeesti nätti.
• Oho, kaikki vauvat ei itkekään.
• Kuuluuko tän imee näin kovaa?
• En mä tiedä onko sillä kakka housuissa, mun mielestä se tuoksuu hajuvedeltä. Ihme juttu – en meinaan vieläkään haista sitä kakkaa, vaikka mies haistaa.